Solbacka Summer Games houkuttelee satoja ratsukoita Klaukkalaan - mukana tähtiä kansainvälisiltä radoilta

20.7.2022

Viime vuoden Solbacka GP voittaja Riikka Harjula ja Crunchtastic. Kuva Saara Salonen

 

Tiedote Roy Kokkonen / Solbacka Summer Games 

Solbacka Summer Games houkuttelee yli 400 ratsastajaa, 500 hevosta ja runsaasti yleisöä Klaukkalaan. Tänä vuonna kilpailut ovat paisuneet viisipäiväisiksi ja luvassa on esteluokkia niin harrastajille kuin Suomen huipuille.

Klaukkalan Lepsämässä 20.–24. heinäkuuta järjestettävä Solbacka Summer Games on tänä vuonna isompi kuin koskaan. Viisipäiväisiksi kasvanut tapahtuma alkaa jo keskiviikkona seura- ja alueluokilla. Viikon aikana esteratsastusta nähdään 60 senttimetrin luokista aina 140-esteisiin saakka. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Luvassa on muun muassa avoimia luokkia, nuorten hevosten luokkia ja Suomen Ratsastajainliiton sarjakilpailuja. Palkintorahaa on jaossa yli 20 000 euroa, jonka lisäksi tarjolla on tuhansien eurojen arvosta esinepalkintoja.

Kilpailut huipentuvat sunnuntaina Solbacka Grand Prix presented by Access Solutions -luokkaan. Kotimaan kärkiratsastajille suunnatussa 140-luokassa on poikkeuksellisen hyvät palkinnot - voittaja kuittaa itselleen 2 500 euroa.

Lähtölistojen perusteella luvassa on jännitystä ja hyvää urheilua - viiden päivän aikana nähdään yli 1 000 starttia. Kovan vastuksen kotimaisille tähdille tuo maailmancupin finaalissa kilpaillut virolaisratsastaja Rein Pill. Radoilla nähdään lisäksi lukuisia SM- ja PM-mitalisteja, kuten Susanna GranrothVille KulkasMarina Ehrnrooth ja Mikael Wahlman.

 

Christelle Littunen ja La Charley. Kuva Saara Salonen

 

Ratsastajat ovat ottaneet kisat omakseen

Stall Solbacka on tullut tunnetuksi paitsi laadukkaana ratsastuskouluna myös aktiivisena kilpailu- ja valmennuspaikkana. Ratsastajat ovat ottaneet kilpailut omakseen, mikä näkyy suurena lähtijämääränä.

Kilparatsastaja Riikka Harjula summasi ratsastajien mietteet viime vuoden pääluokan voiton jälkeen.

– Tänne on aina niin hyvä mieli tulla. Järjestelyt, kentän pohja ja radat olivat kaikki super. Kenttää ei täällä ole kilometritolkulla, joten tekemistä oli mukavasti radoilla. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, Harjula kehui.

Kilpailujen hyvän tunnelman takana on järjestävä seura Riding Club Solbacka, jonka talkoolaiset mahdollistavat kilpailujen järjestämisen. Radat suunnittelee kansainvälisen tason ratamestari Tomas Kiviranta ja tapahtuman juontaa Roy Kokkonen.

Kilpailujenjohtaja Cecilia Gundersbyn mukaan esteratsastus on jännittävä ja nopeatempoinen laji, joka on parhaimmillaan paikan päällä seurattuna. Hän toivottaa yleisön tervetulleeksi Solbackaan.

– Tämä on jo viides vuosi, kun järjestämme isot kilpailut Klaukkalassa. Kisakentällä on nähty suuria tunteita, huikeita suorituksia ja viime vuonna jopa kosinta. Saa nähdä, mitä tällä kertaa käy, Gundersby naurahtaa.

Solbacka Summer Games
20.-24.07.2022
Lepsämäntie 316 Klaukkala

Kilpailukutsu Kipassa
Facebook
Instagram