Tehdään toiminta näkyväksi -kampanjan lokakuun teemana ammattina hevoset
3.10.2019
Haaveiletko hevosalan ammatista? Vai toimitko kenties itse sellaisessa?

Tiia Strömberg - Ailan Carri. Vironmäen ponitalli. Kuva: Sonja Holma.
Tehdään toiminta näkyväksi -kampanjan lokakuun teemana on ammattina hevoset. Jaetaan yhdessä aiheeseen liittyviä kuvia ja tarinoita somessa #SRLammattinahevoset.
Toimialana hevosala tarjoaa elinkeinon, työtä ja harrastus- ja kilpailumahdollisuuksia niin kunnissa kuin kaupungeissakin. Hevosharrastajien ja hevosten määrä on kasvanut tasaisesti 2000-luvulla. Aktiivisia harrastajia arvioidaan olevan maassamme vajaat 400 000, josta ratsastajien osuus on noin 160 000. Hevosia on hieman alle 75 000 ja hevostalleja 16 000. Koko hevosala työllistää noin 15 000 ihmistä.
Hevosalan ammattilaisia koulutetaan alan oppilaitoksissa. Hevostalouden perustutkinto valmistaa hevostenhoitajaksi ja ratsastuksenohjaajaksi. Hevostalouden ammattitutkinnon tutkintonimikkeitä ovat hevospalvelujen tuottaja, hevoshieroja, kengittäjä, valjasseppä, ratsuttaja, ravivalmentaja ja ratsastuksenopettaja (AT). Hevostalouden erikoisammattitutkinnon sisältä löytyvät ammatit tallimestari, kengitysseppä, hevosurheilumanageri ja ratsastuksenopettaja (EAT, ns. master-tutkinto). Ammattikorkeakoulutason tutkinnon hevosalalta voi suorittaa Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Tällä hetkellä on käynnissä hevostalouden perustutkinnon uudistaminen. Uudistamistyössä on käytössä alusta, josta kaikki pääsevät kommentoimaan luonnosta koko ajan.
Tästä linkistä pääset tutustumaan työn etenemiseen: https://drive.google.com/open?id=1FbvNadtZS1CPP6GmayOQum0RVO3Lj0B4
Ajankohtaista
- 18.5.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 21
- 16.5.2026Näin katsot kotimaan tähtikilpailut ilmaiseksi - ohje
- 15.5.2026Ratsastajainliiton hallituksen 7.5. kokouksen päätöksiä
- 13.5.2026Veteraaniurheilija, kiinnostaisiko edustus esteratsastuksen EM-kilpailuissa?
- 12.5.2026Liiton toimiston aukioloajat helatorstaiviikolla
- 12.5.2026Kolumni: Matka itsetietoisesta nutturapäästä sarjavaihtojen kautta turvallisuuden puolestapuhujaksi
- 11.5.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 20
- 11.5.2026Hevosaiheista tarjontaa avoimessa ammattikorkeakoulussa
- 4.5.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 19
- 30.4.2026Maksuton webinaari: Turvaa arkeen – työkaluja urheilevan nuoren mielen hyvinvoinnin tukemiseen