Unelmien liikuntapäivä su 10.5. - hevosala #yhdessä esillä!
8.5.2020
Unelmien liikuntapäivä 10.5.2020 toteutuu tänä vuonna kodeissa ja somessa.
Koronatilanne vaikuttaa perinteiseen Unelmien liikuntapäivään. Ihmiset eivät voi kokoontua liikkumaan yhdessä eivätkä järjestää tapahtumia aiempien vuosien tapaan. Voimme silti liikkua hevosten kanssa ja jakaa sen somessa muiden kanssa!
Unelmien liikuntapäivä saa tänä vuonna uuden muodon. Hevosala toteuttaa sen sosiaalisen median kampanjana siten, että jaetaan somessa se, miten hevoset liikuttavat ihmisiä – monin eri tavoin. Jaetaan liikuntahetkemme muille, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon ja innostua muiden esimerkeistä ja kokeilla uusia liikkumisen muotoja virtuaalisesti. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä, kunhan liikkuminen tapahtuu vastuullisesti viranomaisten asettamien linjausten mukaisesti.
Kaikki hevosalan toimijat, harrastajat ja yrittäjät, voivat jakaa liikuntavinkkejä, kuvia, kotivideoita ja muita hevosten kanssa liikkumaan kannustavia sisältöjä tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.
Toukokuun 10. päivä on myös äitienpäivä – hieno mahdollisuus kannustaa äitikin liikkumaan! Jos 10.5. ei tunnu sopivalta päivältä, niin etkot voi pitää jo loppuviikosta tai jatkot maanantaina. Jaetaan vinkkejä ja videoita somessa jo ennen tapahtumapäivää ja haastetaan muita mukaan!
#unelmienliikuntapäivä sunnuntaina 10.5. – näin olet mukana:
Jaa 10.5. kuvasi tai videosi somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. Voit lisätä omia aihetunnisteita ja osoittaa tukesi näin esim. seurallesi tai muulle yhteisöllesi, esim. #hevostellen #ratsastus #ratsastusseura
Kannusta kaverit, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, työkaverit, oppilaat ja kaikki muutkin liikkumaan. “Minä liikun näin, miten sinä liikut? “
Voit jo ennen tapahtumapäivää jakaa somessa treenivinkkejä muille tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.
Tehdään hevosalaa näkyväksi liikunnan kautta - unelmienliikuntapaiva.fi
Yhteistyössä
Suomen Ratsastajainliitto ry
Suomen Hippos ry
Hippolis - Hevosalan osaamiskeskus
kuva: SRL Laura Laakso
Ajankohtaista
- 18.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 47
- 18.11.2025Iso muutos tullut raskaaseen ulkomaanliikenteeseen – rajan yli vain uusimmalla älypiirturilla
- 12.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 46
- 10.11.2025Hevosenomistaja: tunnistatko hevosen pääntaudin?
- 10.11.2025Hae mukaan Ratsastajainliiton työryhmiin!
- 7.11.2025Hevosten EHV-herpesvirukset aiheuttavat kuumeilua ja muita oireita
- 7.11.2025WADAn kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon pieniä muutoksia 2026
- 6.11.2025RKO -mestaruuksien 2026 ohjat jälleen tutuissa käsissä!
- 4.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 45
- 30.10.2025Kierrätä kiitosta - #kiitossinulle-kampanja tulee marraskuussa