Kontio voitti ponien GP-sarjan
1.6.2010
Kansallista esteratsastusta Helsingistä 26.8.
Anna-Julia Kontio voitti ponien GP-sarjan
Anna-Julia Kontio Ylöjärveltä hyppäsi ponien GP-sarjan voittoon Helsingissä Laakson Ratsastusstadionilla Jessyllä. Toiseksi sijoittui Jasmi Huunanmaa Porista Midnight Moscanilla ja kolmanneksi Kalajoen Oona Uunila ponillaan Amin Dusty Dream. Finaaliluokassa voittoon ratsasti sipoolainen Emilie de la Chapelle ponillaan Park Benjamin ennen Huunanmaata ja Kontiota.
Poniratsukoiden GP-voittaja Anna-Julia on 15-vuotias ja kilpaili nyt viimeistä kauttaan poneilla. Ensi kaudella hän keskittyy vain hevosiin, joita kotitallissa on kolme. Ratsastamisen hän on aloittanut vauvana, ja ensimmäisiin kansainvälisiin kilpailuihinsa Anna-Julia osallistui ollessaan 12-vuotias, heti kun säännöt sallivat. Uravalinta on jo tehty. Anna-Julia aikoo ratsastuksen ammattilaiseksi, kunhan koulu on ensin käyty. Kolun käynnin tärkeyttä painottaa myös hänen valmentajansa Christopher Wegelius.
Kuka voittaa auton?
Vastaus tiedetään Laaksolla kun GP-sarjojen finaalien toiset, klo 14.00 käynnistyvät kierrokset on sunnuntaina hypätty. Ensimmäiset kierrokset hypätään klo 11.30 alkaen.
Tulokset
Hevoshullu Poni Grand Prix
1) Anna-Julia Kontio / Jessy (Ylöjärvi) 72 p, 2) Oona Uunila / Amin Dusty Dream (Kalajoki) 68 p, 3) Jasmi Huunanmaa / Midnight Moscan (Pori) 63p
Luokka Hevoshullu Poni GP, 125 / 115 cm
kaksi kierrosta, virhepisteet ja 2. kierroksen aika ratkaisevat, 20 lähti, 6 sijoittui
1) Emilie de la Chapelle / Park Benjamin (Sipoo) 4+0-56,45, 2) Jasmi Huunanmaa / Midnight Moscan (Pori) 4+6-63,03, 3) Anna-Julia Kontio / Jessy (Ylöjärvi) 4+8-54,74, 4) Mikael Wahlman Neran V 12+4-47,11, 5) Sara Vainikkala / Lisette 8+8-52,73, 6) Oona Uunila / Amin Dusty Dream, 12+8-43,07
Täydelliset tulokset www.jondal.com
Kuvat Anna-Julia Kontiosta ja Jessystä Marcus Westermark
Uutiset
- 11.6.2026Hevonen menehtyi äkillisesti Ruskeasuolla
- 10.6.2026In memoriam Tutu Sohlberg
- 8.6.2026FEI World Championships Aachen 2026 lähestyy
- 7.6.2026Kouluratsastuksen ikäluokkien SM-mitalistit selvillä – kultaan Kolu, Pietarinen ja Inna
- 7.6.2026Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak kouluratsastuksen Suomen mestarit 2026
- 7.6.2026Suomalaiset kaksoisvoittoon Tšekin CDI3* Grand Prix’ssä
- 6.6.2026Kouluratsastuksen SM käyntiin – Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak senioreissa kärkeen
- 6.6.2026Jonna Aaltonen ja Laxton for U parakouluratsastuksen Suomen mestariksi
- 5.6.2026Woikosken SM-viikonloppu käyntiin – Jonna Aaltonen ja Laxton for U kärkeen parakouluratsastuksessa
- 3.6.2026In memoriam Susanna Frey