Hevosenomistaja: tunnistatko hevosen pääntaudin?
10.11.2025
Pääntauti on hevoselle kärsimystä aiheuttava, jopa kuolemaan johtava tauti, jota esiintyy Suomessakin säännöllisesti. Sairastuneiden hevosten määrästä ei ole tarkkaa tietoa raportoinnin puutteen ja vähäisen näytteenoton takia. Merkittävä osa hevosen pääntautitartunnoista saattaakin jäädä tunnistamatta. Ruokavirasto on yhteistyössä hevosalan järjestöjen ja Yliopistollisen hevossairaalan kanssa julkaissut päivitetyn oppaan, joka tukee pääntaudin varhaista havaitsemista, taudin leviämisen ehkäisyä sekä kannustaa avoimeen tiedottamiseen.
Pääntauti on Streptococcus equi subs equi -bakteerin aiheuttama helposti tarttuva hevosten tauti, jonka tyypillisiä oireita ovat kuume, paksu sierainvuoto sekä nielun alueen imusolmukkeiden turvotus ja paiseet. Paiseet voivat vaikeuttaa hengitystä ja nielemistä, mutta tauti voi ilmetä myös lievin hengitystieoirein.
"Pääntaudin hoito on oireenmukaista ja kipulääkitys on usein paikallaan. Sairas hevonen pidetään levossa ja huolehditaan, että se syö sekä juo riittävästi. Joskus veden ja heinien nostaminen maan tasoa ylemmäs helpottaa syömistä. Paiseiden kypsymistä ja puhkeamista voi yrittää edistää lämpöhauteilla. Antibioottien käyttöä sairauden hoidossa pyritään välttämään. Sairaudesta parantunut lääkitsemätön hevonen saa vuosia kestävän vastustuskyvyn tautia vastaan, mutta antibiootilla lääkitylle hevoselle tätä immuniteettia ei kehity", kertoo hevosiin perehtynyt tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala.
Pääntauti ei tartu ihmiseen.
Pääntaudin leviäminen
Tartunta leviää hevosten välisessä suorassa kontaktissa tai epäsuorasti varusteiden, veden ja ihmisten välityksellä. Taudin itämisaika on 1-14 vrk ja se alkaa tyypillisesti kuumeella. Hevonen alkaa erittää bakteeria vasta 1-2 vrk kuumeen nousun jälkeen eli jos kuumeinen hevonen eristetään heti tallin muista hevosista voidaan taudin leviäminen vielä estää. Osa hevosista jää taudista toivuttuaan oireettomiksi pääntaudin kantajiksi, jotka voivat levittää bakteeria epäsäännöllisesti pitkiäkin aikoja.
Pääntaudin vastustaminen
Taudin vastustamisessa keskeistä on talliin saapuvien uusien hevosten karanteeni, hyvä tallihygienia, hevosten rokottaminen sekä pääntautia kantavien hevosten tunnistaminen ja hoito. Pääntautia vastaan on saatavilla turvallinen rokote, jota voidaan käyttää myös tautipurkausten yhteydessä eli myös oireettomia, taudille mahdollisesti altistuneita hevosia voidaan rokottaa.
Toiminta tautitilanteessa
Tautitilanteessa tärkeää on sairastuneiden eristäminen, hyvä tallihygienia, kaikkien tallilla kävijöiden ohjeistaminen taudin leviämisen estämiseksi, tallin hevosliikenteen pysäyttäminen ja avoin tiedottaminen. Lainsäädännön mukaan eläinlääkärin on ilmoitettava epäilemästään tai toteamastaan pääntautitapauksesta virkaeläinlääkärille tai aluehallintovirastoon.
"Tautitilanteessa on tärkeää ymmärtää, että tartunta omalla tallilla ei ole millään tavalla häpeiltävä asia, sillä oireeton hevonen voi tuoda taudin kenen tahansa tiloihin. Vastuullinen toimija tiedottaa taudista heti nopeasti ja laajasti, jotta epidemia saataisiin mahdollisimman tehokkaasti rajattua", muistuttaa asiantuntijaeläinlääkäri Reija Junkkari Suomen Hippos ry:stä.
Ajankohtaista
- 11.12.2025Ratsuväen eversti Viljo Forssell – Ratsastus elämäntyönä -kirja julkistettu
- 11.12.2025Uusinta tietoa lasten ja nuorten liikkumisen ja toimintakyvyn edistämiseksi
- 11.12.2025Ratsastajainliiton keskeisiä tehtäviä on turvata hevosen hyvinvointi urheilu- ja harrastetoiminnassa – kommentti seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kannanottoon
- 10.12.2025Tiedote koskien esteratsastuksen ikäluokkien maajoukkuetoiminnan tulevista tapahtumista
- 9.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 50
- 2.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 49
- 2.12.2025Hakuaikaa SRL:n Vastuullisuustyöryhmään on jatkettu 14.12. asti!
- 28.11.2025Kosteikko rakenteilla Suomen suurimman tallialueen valuma-alueelle Ypäjällä
- 24.11.2025Terveisiä Hevosyrittäjäpäivästä 2025: hevosasetus, talous, tekoäly, media ja tes
- 24.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 48