Hevosopisto Oy:n yhtiökokous pidettiin
9.5.2025
Hevosopiston tiedote 8.5.
Hevosopisto Oy:n yhtiökokous pidettiin 8.5. Ypäjällä Loimijoki Golfin tiloissa ja käytiin läpi yhtiöjärjestyksen määräämät asiat.
Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2024. Yhtiön liikevaihto oli 7,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli 624 000 eur.
Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden vuodelta 2024 hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle ja oli tyytyväinen yhtiön kehityssuuntaan. Yhtiö teki vahvan tuloksen haastavassa toimintaympäristössä. Ammatillisen koulutuksen rahoitusmallin muutokseen varauduttiin sopeutustoimilla ja uudenlaisten toimintamallien kehittämisellä. Samalla panostettiin määrätietoisesti talouden tasapainottamiseen, henkilöstön ja hevosten hyvinvointiin sekä oppimisympäristöjen kehittämiseen.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Satu Väihkönen. Hallituksen jäseninä jatkavat Suomen Hippoksen edustajina Esa Nuottivaara ja Minna Mäenpää, Suomen Ratsastajainliiton edustajana Jukka Koivisto, valtion edustajana Tanja Stormbom, Forssan kaupungin edustajana Jouko Haonperä ja Jokioisten kunnan edustajana Jukka Matilainen.
Uutena jäsenenä aloittaa Ypäjän kunnan edustajana Piia Heikkilä.
Hevosopiston ammatillisen koulutuksen rahoitus laski 15 % vuodelle 2025. Vuoden 2025 kehittämistyö keskittyy edelleen tulevien vuosien rahoitusmuutoksiin sopeutumiseen, koulutuksen, toimintaympäristön ja valmennuskeskuksen kehittämiseen sekä kaupallisen toiminnan kannattavuuteen.
Hevosopisto Oy:n tehtävänä on järjestää hevosalan ammatillista koulutusta sekä ylläpitää hevosurheilun valtakunnallista valmennuskeskusta. Hevosopisto on yleishyödyllinen osakeyhtiö, joka ei jaa osinkoja. Lisätietoa www.hevosopisto.fi
Ajankohtaista
- 30.4.2026Maksuton webinaari: Turvaa arkeen – työkaluja urheilevan nuoren mielen hyvinvoinnin tukemiseen
- 29.4.2026Ratsastajainliiton hallitus vastaa alueiden puheenjohtajiston huolikirjeeseen
- 29.4.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 18
- 28.4.2026Kangasalan ratsastuskevään huipputapahtuma järjestetään toukokuussa
- 27.4.2026Marko Björsin kouluratsastusklinikka Jyväskylässä 13.5.
- 22.4.2026Hevosopiston kesä 2026 tarjoaa tapahtumia koko kaudelle – perinteinen Finnderby elokuussa
- 22.4.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 17
- 22.4.2026SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 25.-26.4.2026
- 20.4.2026Hippos-lehti nro 2 jakelussa ilmenneitä poikkeavuuksia
- 17.4.2026Koulutus- ja luentotallenteita katsottavissa Jäsenhuoneessa