Hevosten EHV-herpesvirukset aiheuttavat kuumeilua ja muita oireita
7.11.2025
Muistutamme siitä, että hevosten EHV-1 ja EHV-4 -herpesvirusten aiheuttamat hengitystieinfektiot ovat melko tavallisia. Viruksen leviämistä pystyy estämään hyvällä käsihygienialla ja vaatteiden, kenkien ja varusteiden puhdistamisella tallien välillä liikuttaessa. Vieraissa karsinoissa yöpyessä karsina on puhdistettava ennen hevosen vientiä sisään ja uudestaan hevosen lähdettyä.
Herpesvirukset leviävät pääasiassa pisaratartuntana, mutta voivat levitä myös sierainliman likaamien käsien, vaatteiden tai tavaroiden välityksellä. Siksi hyvä hygienia ja hevosten rokottaminen ovat tärkeitä sairauden ehkäisemiseksi. Tartuntojen itämisaika on 2–8 vuorokautta.
Varsinkin EHV-4 on erittäin yleinen ja se sairastuttaa pääasiassa nuoria hevosia. EHV-4 -infektion oireita ovat muun muassa sierainvuoto, kuume ja ruokahaluttomuus.
EHV-1 -tartunta voi aiheuttaa neurologisia oireita, jotka vaihtelevat lievistä takaosan liikkeiden koordinaatiohäiriöistä raajojen täydelliseen halvaantumiseen. Vaikeimmin oireilevilla hevosilla tauti voi olla parantumaton.
EHV-1 voi aiheuttaa myös hengitystieoireita ja lisäksi tiineillä tammoilla luomisia. Tyypillisesti tamma luo tällaisessa tapauksessa silloin, kun tiineys on jatkunut yli viisi kuukautta. EHV-1 aiheuttaa myös vastasyntyneiden varsojen kuolemaan johtavaa tautia. Luomiset, varsojen vakavat sairastumiset ja neurologiset oireet ovat hengitystiemuotoa harvinaisempia.
Herpesviruksille on tyypillistä, että ne voivat jäädä piileviksi elimistöön ja aktivoitua myöhemmin stressin yhteydessä, jolloin hevonen voi sekä tartuttaa muita hevosia että saada itse oireita, usein kuitenkin lievempänä.
Tartuntatautia epäiltäessä on hevosten eristäminen tärkeää. Tallilla toimitaan hoitavan eläinlääkärin ohjeiden mukaan.
Kantavien tammojen kontaktit vieraisiin hevosiin ja erityisesti kisoissa käyviin kilpahevosiin ja nuoriin hevosiin on pyrittävä minimoimaan. Ison tallin jakaminen pienempiin yksikköihin voi estää tartunnan leviämistä.
Ihmiset voivat kuljettaa viruksia mukanaan, joten vieraiden hevosten koskettamisen välttäminen ja käsien pesu ovat tärkeitä. Tallivierailuille pitäisi aina olla eri vaatteet, joilla ei mennä omaan talliin. Vaatteet tulee pestä 60 asteessa ja varusteita on pidettävä 70-asteisessa saunassa yli tunnin ajan, muistaen paloturvallisuus. Desinfiointiaineet, kuten esimerkiksi Virkon S, toimivat hevosille tyypillisiin taudinaiheuttajiin, kunhan pinta on puhdas liasta ja aine sopii tuotteelle.
Lisätietoa EHV-1 ja EHV-4 -viruksista Ruokaviraston sivuilla.
Ajankohtaista
- 15.8.2026SRL:n talouskatsaus 1.1.-30.6.2026
- 14.8.2026Sääntömuutosehdotukset kaudelle 2027
- 13.8.2026Kenttäratsastuksen SM Kerava 15.-16.8.
- 13.8.2026Hae liiton valmennusrenkaisiin kaudelle 2026-2027, haku päättyy 16.8.
- 11.8.2026Valjakkoajon ikäluokkien EM-kilpailut Osorheissa
- 11.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 33
- 11.8.2026Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 5.8. päätöksiä
- 10.8.2026Kilpailukauden 2027 tähtikilpailuiden hakuaikaa on pidennetty 30.9. asti
- 10.8.2026Tulossa: Working Equitation tuomarikoulutus 16.-17.10.
- 10.8.2026Tutustu SRL:n hallitusvaalien 30.8.2026 ehdokkaisiin