Kristiina Ertolalle myönnettiin Urheilugaalassa raviurheilun Taustavoima-palkinto – ”Hevonen on vienyt sydämeni”

20.1.2023

Kristiina Ertola.

Urheilugaalassa jaettiin Taustavoimat-palkinnot kaikkien lajien edustajille. Raviurheilun osalta palkinto myönnettiin eläinlääkäri Kristiina Ertolalle. Ratsastusurheilun palkinnon sai Kaija Borup.

Ertolalla, 60, on takanaan pitkä ura raviurheilun parissa. Parhaiten Ertola tunnetaan pitkästä urastaan eläinlääkärinä ja Ertola vaikuttaa edelleenkin Tampereen Hevosklinikalla, jonka yrittäjänä sekä osaomistajana hän toimii. Yrityksessä Ertola on toiminut vuodesta 1988 saakka. Kristiina tunnetaan myös Tampereen Teivon raviradan kilpailueläinlääkärinä.

Ertolalla on pitkä historia Pirkanmaan alueen raviurheilun luottamustoimista.  Hänellä on pitkä historia Tampereen ravirata oy:n ja Pohjois-Hämeen Hippos ry hallituksissa.

Kriistiinalla on koko elämän mittainen tausta hevosurheilun harrastajana. Hän on kaikessa toiminnassaan aina koittanut etsiä koko alan yhteistä hyvää, tasapuolisesti kaikkia asianosaisia kuullen, mutta määrätietoisesti keskittynyt kohti tulevaisuutta ja koko hevostalouden etua ajatellen.

Ertola toimii luottamustehtävissä mm. Suomen Hippoksessa, jossa hän toimii parhaillaan jalostusvaliokunnan puheenjohtajana. Ertola on toiminut myös Suomen Hippoksen hallituksessa.

Hippos keräsi ehdotuksia Taustavoima-palkinnon saajaksi jäseniltään. Kriistiinan perustelut

Taustavoima-palkinnon saajaksi esiteltiin seuraavasti:

”Eläinlääkäri, toimihenkilö, kilpailueläinlääkäri, valmentaja, ohjastaja, hevoskasvattaja, hevosenomistaja ja järjestötoimija niin keskusjärjestö Suomen Hippoksessa kuin Teivon raviradalla jo vuosikymmenien ajan. Kristiina on ravi-ihminen täydellä sydämellä, joka on jaksanut vaikuttaa lajin kehittymiseen vuodesta toiseen monissa eri rooleissa ja kannustanut muita omissa tehtävissään. Ei ole asiaa, jota Kristiina ei raviurheilussa olisi ollut kehittämässä aktiivisen järjestötoimijan tai toimihenkilötyön kautta. Kaikessa Kristiinan toiminnassa keskiössä ovat raviurheilun suurimmat tähdet: hevoset ja hevosihmiset.”

Kristiinalle taustavoimapalkinto tuli yllätyksenä.

”Onhan tämmöinen tunnustus äärettömän hienoa ja yllättävää. Raviurheilu on itselle pitkäaikainen ja rakas laji. Olen tyytyväinen, että olen pystynyt myös lajin hyväksi tekemään jotain”, Ertola kommentoi tuoreeltaan Urheilugaalasta.

Raviurheilu on laji, jossa ihmisten sekä hevosten yhteistyö on ainutlaatuista. Ertolan ja muiden raviurheilun lukuisten taustavoimien tärkein tehtävä onkin mahdollistaa päätähtien hyvinvointi.

”Meidän lajimme on ihmisten ja hevosten yhteistyötä. Hevonen on tärkein urheilija, mutta haluan myös muistuttaa, että jokaisen hevosen takana on myös lukuisia taustavoimia, jotka lajin mahdollistavat. Ilman näiden ihmisten panosta ei hevoset pystyisi menestymään.”

Ertolan merkitys raviurheilulle ei tule yksittäisistä tehtävistä, vaan vuosien panostus lajiin näkyy monipuolisuuden kautta.

”Näen, että tehtäväni tukevat toisiaan. Päättäjänä olen toiminut useassa paikassa ja näenkin asiat eri näkökulmista. Se on antanut näkemystä, minkä takia näitä asioita tekee. On ollut suunnaton rikkaus toimia monenlaisten hevosten sekä hevosihmisten kanssa”, Ertola suuntaa kiitokset hevosväelle.

Yksi asia Ertolan puheessa nousee kuitenkin ylitse muiden.

”Hevonen on vienyt sydämeni. Ne ovat olleet aina suuressa roolissa, vaikka kaupunkilaistaustainen olenkin. Ne ovat aina olleet tärkeitä ja aina niiden seuraan olen hakeutunut. Edelleen hienon hevosen näkeminen läikähdyttää sydäntä”, Ertola kuvailee.

Lähde Suomen Hippos 12.1.2023