Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 3.8. päätöksiä

7.8.2023

Ratsastajainliiton hallitus kokoontui etäkokoukseen 3.8. Talousasioiden lisäksi kokouksen keskeisenä sisältönä oli Menestyvä pararatsastus -työryhmän esittämä toimenpide-ehdotus ja keskustelu sen ympärillä.

Puheenjohtaja Manninen toivotti kokouksen alussa hallituksen jäsenet ja asioiden esittelijät tervetulleeksi kokoukseen. Hyväksyttäessä edellisten kokouksien pöytäkirjoja todettiin, että kesän aikana on pidetty lukuisia sähköpostikokouksia, joiden aiheena ovat olleet urheilijavalintojen vahvistaminen ja tarpeelliset sääntömuutokset.

Menestyvä pararatsastus -työryhmän jäsen Tanja Takkula esitteli hallitukselle työryhmän kevään aikana tekemää työtä ja esitteli hallitukselle työryhmän ehdottamat toimenpiteet. Työryhmän tekemästä valmistelutyöstä voit lukea enemmän tämän linkin tiedotteesta. Työryhmää kiiteltiin perusteellisesta ja strategialähtöisestä työstä, johon osallistettiin laajasti pararatsastuksen harrastajia ja aktiiveja sekä monipuolisesti liiton muiden työryhmien vapaaehtoistoimijoita. Hallitukselle esitetystä toimenpide-ehdotuksesta ja päätetyistä toimista tiedotetaan erikseen Ratsastajainliiton verkkosivujen Ajankohtaisissa.

Toiminnanjohtaja Jukka Koivisto antoi hallitukselle katsauksen talous- ja jäsentilanteeseen sekä yhteistyökumppaneihin. Talouden osalta todettiin, että yleinen hintatason nousu näkyy myös Ratsastajainliiton taloudessa. Hallitus kävi talousasioista monipuolisen keskustelun ja pohti eri vaihtoehtoja talouden sopeuttamiseksi kasvaneiden kustannusten asettamiin haasteisiin

Urheiluasiat

Hallitukselle esitettiin vahvistettavaksi urheilijavalinnat kenttäratsastuksen nuorten ja juniorien EM-kilpailuihin (14.-17.9.2023, Montelibretti, Italia) ja kaikkien ikäryhmien PM-kilpailuihin (10.-13.8.2023, Ypäjä).

Hallinto- ja kehityspäällikkö Kähö antoi katsauksen kurinpitolautakunnan ratkaisuun 2/2023 sekä muuttuneen ratkaisujen julkisuuskäytännön (hallituksen kokous 6.6.2023) toteutustapaan. Aiheesta voi lukea lisää tästä tiedotteesta.

Urheilujohtaja Koivula kertoi hallitukselle tiedoksi, että yhteistyö on päättynyt valjakkoajon maajoukkuevalmentajan Christian Iselin kanssa. Uusi valmentaja pyritään löytämään vuoden loppuun mennessä.

Hallitusta tiedotettiin Working Equitation Finland:n (Wefi ry) kanssa käydyistä keskusteluista, joiden tavoitteena on ollut selvittää, olisiko Working Equitation -toiminta mahdollista tuoda vahvemmin osaksi Ratsastajainliiton toimintaa. Keskustelua yhdistyksen kanssa jatketaan ja asiaa käsitellään seuraavan kerran hallituksen kokouksessa lokakuussa.

 

Toimihenkilöoikeudet

  • Auer Tiina, ABC, estehevosten suorituskykytuomari
  • Kiviranta Tomas, KRG, estehevosten suorituskykytuomari & estetaitotuomari A
  • Stolt Henna, K-HR, esteratamestari C
  • Kähäri Maarit, HaRi, estetaitotuomari A
  • Sergejeff Anna, KoR, kenttästewardi
  • Stolt Henna, K-HR, kenttätaitotuomari B
  • Sergejeff Anna, KoR, koulustewardi
  • Laari Milla-Iida, RATSU, koulutuomari, taso IVK
  • Bode Minna, PHR, stewardi
  • Pukero Pilvi, K-HR, stewardi
  • Ojala Carita, OnRa, valjakkoratamestari B
  • Tunninen Virpi, Valjakko, valjakkotuomari C
  • Ahonala Kanerva, SIHY, valmentaja, taso I
  • Nieminen Krista, HämR, valmentaja, taso II (koulu)
  • Jokela Salla, TT, valmentaja, taso III (este)
  • Ahonen Silja, YR, valmentaja, taso III (koulu, vikellys)
  • Tamminen Riitta, VCF, vikellysjuoksuttaja
  • Leppäniemi Venla-Mari, EnRa, vikellystuomari A
  • Tainio Anna-Sofia, PR-88, vikellystuomari A

Seura-, talli- ja yhteisöjäsenmuutokset

  • Eronnut ratsastuskoulu: Siilin Ratsastuskeskus, Itä-Suomi
  • Muutos jäsentalleihin: Hevostoiminta Amorette, Häme, jäsentallista ratsastuskouluksi

 

Paikalla kokouksessa olivat:
Hallitus:
Marjukka Manninen, puheenjohtaja 
Valtteri Gundersby

Aki Karhapää

Terhi Koipijärvi

Osmo Metsälä

Carina Nyholm

Salla Varenti

 

Toimisto:

Jukka Koivisto

Jutta Koivula, urheiluasiat

Kaisa Kähö, kokouksen sihteeri

 

Seuraavat hallituksen kokouspäivät ovat 7.9., 5.10., 2.11. ja 14.12.