Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 5.9. päätöksiä

9.9.2024

Liiton hallitus kokoontui torstaina 5.9. Sporttitalolle hallituksen kokoukseen ja toiminnan suunnittelupäivään. Päivä aloitettiin hallituksen kokouksella ja jatkui suunnittelupäivän ohjelmalla.

Varsinaisen suunnittelupäivän ohjelmassa keskityttiin vuoden 2025 toiminnan ja talouden suunnitteluun, keskusteltiin edusvalvonnan merkityksellisyydestä ja viestinnän linjauksista sekä saatiin terveiset ratsastusseuroilta seuratoiminnan ohjausryhmän edustajien Kirsi Siivosen ja Marja Nuuttilan tuomina. Mukana päivässä olivat hallituksen jäsenten lisäksi toimiston johtoryhmä ja Apu:n puheenjohtaja.

Päivä kuitenkin aloitettiin hallituksen kokouksella, jonka ilmoitusasioissa todettiin annetut lausunnot:
18.8.                 Tukilausunto Suomen Hippokselle hevosalan rahoituksesta
19.8.                 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolaista
4.9.                   Lausunto esityksestä Kuluttajaturvallisuuslaiksi (ratsastus- ja hevospalvelujen näkökulma

Tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen antoi hallitukselle katsauksen edellä mainittuihin lausuntoihin ja tiedotti hallitusta kesäkuussa jätetyn lausunnon (valtioneuvoston asetusluonnos hevosen hyvinvoinnista) jatkokäsittelyn etenemisestä. Elokuussa on neuvoteltu kahdesti asetuksen lausuntokierroksella esiin nousseista asioista. Hevosalaa neuvotteluissa edustivat Ratsastajainliiton lisäksi Suomen Hippos ja MTK, jotka ovat neuvotteluissa painottaneet koko hevosalan ja hevosihmisten olevan hyvin sitoutuneita toimimaan vastuullisesti hevosten hyvinvoinnin puolesta. Kohdatut hyvinvointiongelmat ovat yksittäisiä ja liian tiukka asetus heikentää alan yritysten toimintaedellytyksiä, jolloin koko alan elinvoimaisuus ja samalla sen tuomat yhteiskunnalliset hyödyt vaarantuvat.

Valtionavustusten leikkaukset, kilpailutoiminnan väheneminen ja jäsenmäärän lasku huomioiden liiton on varauduttava seuraavan kahden vuoden aikana noin 200 000 € suuruiseen talouden sopeutukseen. Tavoitteeseen pääsemiseksi jatketaan jo käynnistettyjä säästötoimia, etsitään uusia sopeuttamiskohteita ja arvioidaan liiton jäsen- ja kilpailulupamaksujen tasoa. Tarkasteltavana ovat myös toiminnan painopisteet ja resurssien kohdentaminen niihin.

Toiminnanjohtaja kertoi myös käynnissä olevista vakuutuskumppanineuvotteluista. Ratsastusseurojen jäsenille on käynnissä jäsenkysely, jossa vastausaikaa on jäljellä 8.9. saakka. Hallituksen keskustelussa kuitenkin hyödynnettiin jo jäsenkyselyn alustavia tuloksia. Jäsenkyselyn tuloksista viestitään erikseen kyselyn päätyttyä ja vakuutusneuvotteluita viedään eteenpäin kyselyn tulosten viitoittamana.

Hallitusta tiedotettiin käynnissä olevista Tallille! -tapahtumista. Ratsastajainliiton jäsentallit ja -seurat ympäri maan ovat tarjonneet Tallille! -tapahtumissa elo-syyskuun aikana mahdollisuuden kohdata hevosia ja poneja hauskalla ja ikimuistoisella tavalla. Mukaan on ilmoittautunut 30 järjestäjää, jotka organisoivat 37 Tallille! -tapahtumaa. Monipuolisia ja innostavia tapahtumia järjestetään Hangosta Kuusamoon aina syyskuun puoleen väliin saakka.

Todettiin SRL:n kokous- ja muut edustukset
15.8.                 EEF pääsihteeritapaaminen, etäkokous
18.8.                 Olympiakentän avajaiset, Ruskeasuo, Helsinki
6.9.                   Suomenhevosen tulevaisuusasiakirjan luovutus, Eduskunta, Helsinki
17.-18.9.          EEF kokous, Tallinna, Viro

Hallitus merkitsi tiedoksi Nuoret vaikuttajat -työryhmän jäsenen William Tolletin eroilmoituksen

Urheiluasiat

Katsaus sääntövaliokunnan KS I:n muutosten valmistelutyöhön

Hallitusta tiedotettiin Sääntövaliokunnan (SVK) väliraportista, jossa kuvattiin Yleisten kilpailusääntöjen kehitystyötä. SVK sai kesällä kurinpitolautakunnalta aloitteen kilpailusääntöjen yleisen osan kehittämiseksi. Aloitteen keskeisin kysymys on Yleisten Kilpailusääntöjen (KS I) soveltamisala. KS I on alun perin laadittu vain kilpailusäännöiksi, mutta se on ajan myötä laajentunut koskemaan muutakin SRL:n alaista toimintaa. SVK totesi kantanaan, että SRL:n eri sääntöjen sitovuus, mukaan lukien kurinpitovalta, on määritelty SRL:n toimintasäännöissä (TS 5 §) riittävän kattavasti eikä tämä kysymys edellytä muutoksia liiton jäsenten ja jäsenseurojen jäsenten oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelemiseksi. SVK tulee kuitenkin ehdottamaan lopullisessa esityksessä KS I:n nimen muutosta, jotta se kuvaisi nykyistä paremmin säännöstön koskevan koko jäsenistöä, ei ainoastaan kilpailevia urheilijoita. Hallitus kävi aiheesta vilkasta keskustelua. Muutosehdotuksia pidettiin tarpeellisina ja sääntövaliokuntaa kehotettiin jatkamaan sääntöjen kehitystyötä kohti syyskokoukselle tehtävää lopullista esitystä.

Kohti Los Angelesin olympialaisia ja paralympialaisia

Urheilujohtaja Jutta Koivula tiedotti, että ratsastuksen lajiriihi pidetään Olympiakomitean kanssa 2.10. Sitä varten valmistellaan pitkän tähtäimen suunnitelmaa yhdessä Hujon ja maajoukkuekapteenien kanssa. Hallitus kävi keskustelua Huippu-urheilun johtoryhmän toiminnan selkeyttämisestä ja olympialajien johtamisjärjestelmästä, jotta varmistetaan Olympiakomitealta saatava tuki urheilijoillemme kohti Los Angelesin olympialaisia ja paralympialaisia. Hallitus ohjeisti liiton urheilujohdon käynnistämään maajoukkuekapteenihaun seuraavaan olympiadiin valmistautumiseksi taloudellisesti kestävällä tavalla.

Vuoden 2025 PM-kilpailut este-, koulu- ja parakouluratsastuksessa, vikellyksessä sekä valjakkoajossa järjestetään Suomessa. PM-kilpailut ovat etenkin ikäluokkien ratsastusurheilijoille merkittävä vuosittainen tavoite valmistauduttaessa kohti kansainvälisiä kilpailuareenoja. Hallitus kävi keskustelun kilpailuja hakeneista järjestäjistä ja totesi, että Suomessa on useita kansainväliset puitteet omaavia kilpailupaikkoja. Edelleen jatkoselvitetään kilpailupaikkojen edellytyksiä järjestää mittavat kilpailut mm. hevos- ja henkilömajoituskapasiteetin suhteen.

Toimihenkilöoikeudet
Kosunen Satu, KuoR, esteratamestari B
Haapamäki Sari, ÄseRa, kenttästewardi
Kiviaho Katariina, RuR, koulustewardi
Konkari Nina, RCS, koulustewardi
Pietilä Tatiana, Valjakko, valjakkokoulutuomari

Seura-, talli- ja yhteisöjäsenmuutokset
Uudet jäsentallit: Maatilamatkailu Kankaan tila (jäsentalli, Itä-Suomi) ja Tyynelän Ratsutila (jäsentalli, Itä-Suomi)
Eroavat jäsentallit ja ratsastuskoulut: Ratsutalli Säväkkä

Paikalla kokouksessa olivat:
Hallitus
Marjukka Manninen, puheenjohtaja
Dan Björklöf
Aki Karhapää
Osmo Metsälä
Carina Nyholm
Salla Varenti

Lisäksi:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula
Minna Peltonen
Kaisa Kähö (kokouksen sihteeri)

Seuraavat hallituksen kokouspäivät ovat 3.10., 31.10., 23.11. ja 12.12.