SRL:n toimiston nimitysuutisia
10.1.2020
Viestintäpäällikkö Sanna Hämäläinen siirtyi loppuvuodesta 2019 toisen työnantajan palvelukseen. Kiitämme Sannaa lämpimästi ja toivotamme hänelle paljon menestystä uusiin haasteisiin.
Suomen Ratsastajainliitto täyttää 100 vuotta tänä vuonna ja järjestelyt ovat täydessä vauhdissa. Juhlavuoden projektipäällikkönä toimii Ulla Nurmi vuoden 2020 ajan. Ulla on aktiivinen ratsastustoimija. Hän on kilpaillut kansainvälisellä tasolla kenttäratsastuksessa ja toiminut useissa ratsastusseuroissa aina puheenjohtajana asti. Hänellä on koulutuomarin ja kenttäratsastuksessa tuomariston puheenjohtajan lisenssit. Ulla on työskennellyt aiemmin mm. lentoalan yhtiöissä päällikkötason tehtävissä.
- Ulla on ottanut hienosti vetäjän vastuun juhlavuoden tapahtumista ja teemoista. Luvassa on näyttävä ja monipuolinen kokonaisuus, johon kutsumme mukaan kaikki ratsastuksen ja hevosten ystävät, toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoo.
Viestintäpäällikön tehtävästä vastaa Sonja Holma ajalla 9.1.–9.7.2020
- Tässä tilanteessa pitkällisiin rekrytointi- ja perehdytysprosesseihin ei ollut aikaa. Olemme iloisia ja kiitollisia, että voimme luottaa tehtävät Sonjan kokeneisiin ja osaaviin käsiin. Sonja vastaa kokonaisviestinnän ohella SRL100-juhlavuoden tiedotuksesta. Samalla saamme aikaa rauhassa harkita, miten liiton viestintä olisi parasta järjestää tulevaisuudessa, Koivisto toteaa.
Sonja työskenteli Ratsastajainliiton tiedottajana ja viestintäpäällikkönä vuosina 2001–2018. Hänellä on vankka kokemus myös toimittajan, valokuvaajan, toimituspäällikön, kustannustoimittajan ja tuottajan tehtävistä. Sonja on käynyt Tampereen yliopiston toimittajatutkinnon ja suorittanut Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon.
Ratsastajainliiton urheilujohtajan rekrytointi on parhaillaan työn alla ja etenee haastatteluihin. Tehtävään oli 12 hakijaa, ja mukana on useita vahvoja kandidaatteja.
Ajankohtaista
- 14.8.2026Sääntömuutosehdotukset kaudelle 2027
- 13.8.2026Kenttäratsastuksen SM Kerava 15.-16.8.
- 13.8.2026Hae liiton valmennusrenkaisiin kaudelle 2026-2027, haku päättyy 16.8.
- 11.8.2026Valjakkoajon ikäluokkien EM-kilpailut Osorheissa
- 11.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 33
- 11.8.2026Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 5.8. päätöksiä
- 10.8.2026Kilpailukauden 2027 tähtikilpailuiden hakuaikaa on pidennetty 30.9. asti
- 10.8.2026Tulossa: Working Equitation tuomarikoulutus 16.-17.10.
- 10.8.2026Tutustu SRL:n hallitusvaalien 30.8.2026 ehdokkaisiin
- 5.8.2026Tervetuloa SRL:n jäsenhinnalla ratsastajaraveihin Vermoon 9.9.