Sylinterikuolain tarkastelun alla Paimion onnettomuudessa - kiinnitä huomiota varusteiden kuntoon

9.9.2022

Arkistokuvan kisahevonen ei liity tapahtumiin. Kuva Hanna Heinonen.

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tiedotti 26.8. tutkivansa kuolaimen osuutta Paimion ratsastusonnettomuuteen. Onnettomuudessa mukana olleella hevosella oli käytössä ns. sylinterikuolain, jonka rikkoutuminen on mahdollisesti onnettomuuden taustalla. Tukesiin on tullut ilmoituksia sylinterikuolainten rikkoutumisesta muillakin talleilla.

Tukes selvittää kuolainten turvallisuutta ja sitä, miten palveluntarjoaja on noudattanut kuluttajaturvallisuuslakia. Asian selvittämiseksi Tukes tekee yhteistyötä poliisin ja Suomen Ratsastajainliitto ry:n kanssa. Tukes tiedottaa mahdollisista palvelun turvallisuutta koskevista havainnoistaan asian käsittelyn päätyttyä.

Haluamme muistuttaa kaikkia ratsastajia, että varusteiden kuntoon, käyttötarkoitukseen ja turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota aina ennen ratsastusta ja hevosen kanssa toimimista. Tämä tarkoittaa sekä ratsastajan että hevosen varusteita.

Hevosen varusteiden rikkoutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä suitsiin, kuolaimiin, satulaan, satulavyöhön ja -huopaan ja jalustimiin. Tutustu ratsastajan turvavarusteisiin täällä.

Nahkavarusteet, kuten suitset ja ohjat, vaativat huoltoa ja seurantaa pysyäkseen käyttökelpoisina. Nahka kuluu ja vaurioituu käytössä, sitä rasittavat hevosen hiki ja kuola, aurinko, sade ja kura. Myös varastointitilan lämpötilalla, kosteudella ja ilmanvaihdolla on merkitystä varusteiden kestävyyteen. Suitset on hyvä pyyhkiä päivittäin käytön jälkeen ja tehdä säännöllisesti käytön mukaan laajempi huolto, jossa avataan soljetkin. Öljyä kannattaa käyttää maltillisesti.

Kuolaimet on pestävä ja tarkastettava aina käytön yhteydessä. Kuolaimen pinnan tulee olla puhdas, ehjä ja sileä. Kuolaimen pinta voi muuttua karheaksi tai teräväksi, jos kuolain on likainen, ruostuu tai hevonen puree kuolainta. Metallista valmistettu kuolain voi vaurioitua esimerkiksi tippuessaan lattialle ja se väsyy käytössä. Muoviset kuolaimet voivat katketa rasituksesta.

Satulasta on hyvä tarkastaa säännöllisin väliajoin satulan istuvuus hevoselle, satulan rungon ja toppausten kunto. Ratsastajan painopisteen tulee levätä satulan keskellä ja suorassa. Epäsopiva tai rikkinäinen satula voi aiheuttaa hevoselle kipua ja johtaa vaaratilanteisiin. Jalustinhihnat, vastinhihnat ja satulavyö joutuvat kovalle rasitukselle ja niitä on huollettava säännöllisesti. Jalustimien pitää olla oikean kokoiset ratsastajan jalkaan nähden. Jalustimen pitää irrota helposti ratsastajan jalasta ja jalustinremmien kiinnityksen, jalustinkoukkujen, avautua onnettomuustilanteessa. Satulahuovan pitää olla puhdas ja oikean kokoinen.

Ehjät ja sopivat varusteet ovat ratsastajan ja hevosen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Jokaisen on itse kannettava niistä vastuuta. Tukes muistuttaa, että jos varuste rikkoutuessaan aiheuttaa vaaraa, on siitä aina hyvä tehdä ilmoitus Tukesiin vaarallisten tai puutteellisten tuotteiden ja vaarallisten kuluttajapalveluiden ilmoituslomakkeella.

Tukes valvoo kuluttajaturvallisuuslain noudattamista kuluttajille suunnatuissa palveluissa. Lisätietoja kuluttajaturvallisuuslain vaatimuksista palveluntarjoajille löytyy Tukesin verkkosivuilta. Tukesin sivuilta löytyy myös tietoa ratsastuspalveluiden vaatimuksista ja Tukes-ohje ratsastuspalveluiden turvallisuudesta.