Tule mukaan SRL:n Liikutaan yhdessä! -kuntohaasteeseen
19.10.2023
Tuntuuko joskus, että saisit ratsastuksesta tai muista aktiviteeteistä enemmän irti, jos oma jaksaminen riittäisi hieman pidemmälle? Hengästytkö helposti esimerkiksi tallitöitä tehdessä? Kaipaako keho liikkeelle, mutta yksin sopivan liikuntamuodon löytäminen ja uuden lajin kokeilu tuntuu vaikealta?
Liikutaan yhdessä!
Kerää nyt mukaan 2–10 jäsenen tiimi ja lähtekää mukaan Liikutaan yhdessä! -kuntohaasteeseen. Haasteen ajan tiimin on tarkoitus liikkua ja kohottaa kuntoa yhdessä. Tiimi voi koostua esimerkiksi saman seuran jäsenistä (yhdestä seurasta saa haasteeseen osallistua useampikin tiimi) tai vaikkapa tallikaveruksista (kaikkien ei tarvitse kuulua samaan seuraan). Yhdessä tiimin kanssa teillä on aikaa marraskuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisen ajan kokeilla uusia liikuntamuotoja, kannustaa toisianne kohottamaan kuntoa ja liikkua yhdessä. Kaikkien marraskuun aikana ilmoittautuneiden ja maaliskuussa testitulokset palauttaneiden tiimien kesken arvotaan lippupalkinto Hevoset-messuille sekä HIHS-sunnuntaille sekä yhteistyökumppanipalkintoja. Kaikkien osallistujien tulee olla SRL:n jäsenseuran jäseniä.
Osallistu näin:
- Kerää kasaan 2-10 hengen tiimi.
- Valitkaa tiimistä yhteyshenkilö, joka täyttää ennen marraskuun loppua ilmoittautumislomakkeen kuntohaasteeseen. Riittää, kun vain yksi henkilö ilmoittaa tiiminne mukaan.
- Sopikaa, milloin aloitatte haasteen tekemällä linkistä löytyvät liiketestit (löytyvät sivun alareunasta). Alkutesti tulee tehdä marraskuun aikana.
- Kirjatkaa liiketestien tulokset ylös, jotta voitte verrata näitä maaliskuun lopputestituloksiin. Muista, että alkutesti on sinun oma vertailuarvosi kohti lopputestiä, jokaisen lähtötaso on erilainen.
- Tsempatkaa ja kannustakaa tiimiänne liikkumaan haasteen ajan. Seuraa someamme lajivinkkien ja harjoitteluvinkkien saamiseksi. Voitte myös liikkua toisen tiimin kanssa yhdessä!
- Sopikaa maaliskuulle päivä, jolloin teette lopputestin. Liiketestit ovat alku- ja lopputesteissä samat.
- Tiimin yhteyshenkilö palauttaa alku- ja lopputestien tulokset palautuslomakkeelle maaliskuun aikana. Palauttamalla testitulokset osallistutte lippuarvontaan.
Ilmoittaudu mukaan tiimisi kanssa täällä 19.10.-30.11.2023. Ilmoita tulokset samasta linkistä uudemman kerran 1.-31.3.2024.
Täältä löytät lisensoidun personal trainer Mirka Hieniön tekemän kuntotestin. Siinä on kolme lyhyttä osaa. Tehkää testi yhdessä tiimin kanssa, jos mahdollista.
Lisätietoja:
Emmi Korpiola, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä, SRL
emmi.korpiola@ratsastus.fi, +35840 968 0340
Haasteen on ideoinut ja toteuttaa SRL:n hyvinvoiva yhteisö -työryhmä. Kuvat: Laura Laakso, SRL.
Ajankohtaista
- 25.7.2024Uudenmaan paikallisravit ja Lions-perhepäivä Vermossa 10.8.
- 23.7.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 30
- 23.7.2024SRL:n Liikutaan yhdessä! -kuntohaaste keräsi 85 tiimiä liikkumaan
- 21.7.2024Junioratsastaja Eelis Lumma ratsastusjousiammunnan EM-pronssille
- 19.7.2024Suomen askellajiratsastuksen maajoukkue on valittu
- 18.7.2024Myrkyn Ratsukarnevaalit 2024 – kaksi viikkoa esteratsastuksen juhlaa Karijoella
- 18.7.2024Nuorten Hevosten MM 2024 - kvaalirajat
- 15.7.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 29
- 9.7.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 28
- 9.7.2024Husön 40-vuotisjuhlakilpailu Husö Dressage Weekend 13.–14.7.