Anky van Grunsven taisteli GP:n voittoon

1.6.2010

Glitnir Helsinki International Horse Show 18.-21.10.2007

Anky van Grunsven voitti odotetusti, mutta ei vaivattomasti, kouluratsastuksen Grand Prix´n 15-vuotiaalla siitosoriillaan IPS Krack C. Ratsukko sai suorituksestaan 70.041 prosenttia. Toiseksi sijoittui venäläinen Elena Sidneva / Artax Condor RBB 68.708 prosentin tuloksella. Maarit Raiskio / Buben olivat paras suomalaisratsukko neljännellä sijalla ruotsalaisen Camilla Tollin / Rainmanin jälkeen. Raiskion tulos oli 64.333 prosenttia.

Viime sunnuntaina hevosen selästä pudonnut van Grunsven ei ollut omasta mielestään parhaassa mahdollisessa kilpailukunnossa, mutta ei halunnut valittaa.

- Kävin ennen kilpailua sairaalassa, jossa jalastani puudutettiin kipeä lihas. Se auttoi todella paljon. Veryttelyssä kaikki sujui hyvin, koska pystyin välillä huilaamaan käynnissä. Radalla kipu alkoi vaikuttaa suoritukseen loppuradasta. Se näkyi varsinkin ja pirueteissa ja laukanvaihdoissa joka askeleella, jolloin hevonen tarvitsee minulta apua.

Van Grunsven lupasi kilpailla lauantaina kürissa, vaikka ei uskonut yltävänsä vamman vuoksi parhaimpaansa.

Raiskio oli suoritukseensa melko tyytyväinen, vaikka areenan olosuhteet veivät hevosesta parhaimman terän. Erityisesti piaffit ja passaget eivät onnistuneet normaalilla tasolla. Olympiaratsastaja uskoi Bubenin suoriutuvan kürissä paremmin.

- Se oli tänään vähän yllättynyt radalla. Uskon, että se on huomenna paremmin takajalkojensa päällä, kun se on ollut areenalla jo kerran aiemmin.

Raiskiolla on mielestään vaikea vapaaohjelma, jolla hän saavutti hyvät pisteet aiemmin syksyllä Flyingen kansainvälisissä kilpailuissa. Myös silloin ratsukko oli neljäs.

Suomen mestari Nina Pölönen sijoittui Sans Soucis´lla heti Raiskion perään viidenneksi kahdentoista ratsukon luokassa. Pölösen tulos oli 63.958 prosenttia. Julia Alfthan / Chirocco ja Timo Rokkanen / Loboss Loving Art veivät sijat seitsemän ja kahdeksan.

Luokan kuusi parasta ratsukkoa kilpailee lauantaina Tapiola International Dressage Kür Finalissa. Loput ratsukot ratkovat paremmuutensa Grand Prix Specialissa.

RATSASTUSTULOKSIA
KANSAINVÄLINEN KOULURATSASTUS
FEI Grand Prix  "B" (FEI-Edition 2003)
1) Anky Van Grunsven / Ips Krack C, NED 70.042%, 2) Elena Sidneva / Artax Condor Rbb, RUS 68.667, 3) Camilla Toll / Rainman, SWE 65.042, 4) Maarit Raiskio / Buben, FIN 64.333, 5) Nina Pölönen / Sans Soucis, FIN 63.958, …7) Julia Alftan / Chirocco, FIN 62.083, 8) Timo Rokkanen / Lobos Loving Art, FIN 59.916.

Teksti: Kati Hurme-Leikkonen, kuvat Marcus Westermark
Täydet tulokset: www.helsinkihorseshow.fi