CAI-A Unkari
1.6.2010
Kansainvälistä valjakkoajoa, Unkari CAI-A, Kisber-Aszar 19.8.
Arja Mikkonen voitti valjakkoajokilpailun Unkarissa
Arja Mikkonen voitti hevosellaan SG Oberon A-tason kansainvälisen valjakkoajokilpailun Unkarissa. Mikkonen voitti kouluosuuden, oli maratonilla yhdeksäs, mutta piti johtopaikkansa kisassa myös ennen sunnuntain tarkkuusajokoetta. Tarkkuudessakin tuli voitto, mutta tiukassa kilpailussa.
- Maratonin jälkeen minulla oli keulaa aika mukavasti, mutta tarkkuusajo on nykyisin mennyt todella vaikeaksi. Kaikki saavat yliaikaa. Takanani olleet ottivat yliaikoja, joten päätin varmistella ja ajaa vaikeat tiet pitkästi. Aikaa alkoi kulua niin paljon, että olin hetken jo huolissani, mutta onneksi jäin pari pistettä kanssakilpailijoita paremmalle puolelle, kertoi Arja Mikkonen.
Hänen kilpailukautensa jatko on vielä epäselvä, sillä PM-kilpailut Ruotsissa on peruutettu ja Suomessakaan ei enää ole sopivia valjakkokisoja tälle kaudelle. Mikkonen on ammatiltaan hevoshieroja, hän asuu sekä työskentelee Ruotsissa Ljungbyhedenissä Helsingborgin lähellä.
Tulokset
Luokka valjakkoyksiköt CAI-A, 32 lähti, 8 sijoittui
1) Arja Mikkonen / SG Oberon Suomi osakoesijat 1-9-1
Täydelliset tulokset julkaistaan osoitteessa: www.hoefnet.nl/pages-eng/index_eng.html
Kuva Anna Vähäkuopus
Kuvan käsittely Marcus Westermark
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta