Esteratsastuksen SM-kilpailut käynnissä: Tallberg johtoon senioreissa
15.6.2019
Senioreiden SM-kilpailujen ensikertalainen Emma Tallberg kiritti Arvenin toisen osakilpailun voittoon. Junnuikäinen Teresita Bremer - Caral nopein nuorissa ratsastajissa. Junioreissa toisen osakilpailun voitti ainoan puhtaan radan ratsastanut Aura Vasama.
Tallberg voitti toiseksi tulleen Sanna Backlundin yli kolmella sekunnilla. Luokan voitto tarkoittaa, että ensimmäisessä osakilpailussa toiseksi sijoittunut Tallberg siirtyy johtoon kokonaiskilpailussa.
Kolmas osakilpailu ratsastetaan huomenna. Kahteen ensimmäiseen osakilpailuun ratsastajat ovat voineet osallistua useammalla hevosella. Sunnuntain finaaliluokkaan saa kuitenkin osallistua vain yhdellä hevosella.
Emma Tallberg lähtee sunnuntaille johtohevosellaan Arven.
- Se on joko nolla tai hylky. Arven oli tänään jo aika varovainen veryttelyssä. Huomenna pitää ratsastaa entistäkin tarkemmin ja tukea hevosta.
Sanna Backlund valitsee ratsuistaan sunnuntain radalle kokeneemman Elanon eli 'Zorron'.
- Huomenna ratsastetaan kuitenkin kaksi vähän isompaa luokkaa. Zorron kanssa meillä on kokemusta. Escadan kanssa palaset ovat loksahtamassa kohdalleen.
Henna Kaarolla on sunnuntaina edessä elämänsä ensimmäinen 150 cm:n luokka.
- Palvon hevostani. Jännittää, mutta lupaan tehdä parhaani.

Emma Tallberg - Arven. Kuva: SRL/Heidi Lammi
Stable Nova Luokka 12 - Prix de Hankkija 145 cm arv A.2.0, senioreiden 2. SM-osakilpailu
21 lähtijää ja 6 sijoittuu
1) Emma Tallberg, Ratsastusseura Team Nissala ry – Arven 0/77.89, 2) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Escada 0/81.51, 3) Henna Kaaro, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Doctro 0/82.53, 4) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Iscara del Maset 1/84.16, 5) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Baccara 4/80.51, 6) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Elano 4/80.66
2. osakilpailun tulokset kokonaisuudessaan: https://online.equipe.com/fi/class_sections/422091
Kokonaistulokset 2. osakilpailun jälkeen

Teresita Bremer - Caral. Kuva: SRL/Heidi Lammi.
Stable Nova Luokka 13 - Prix de Hyvinkään kaupunki 140 cm arv A.2.0, nuorten ratsastajien 2. SM-osakilpailu
13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Teresita Bremer, Eriksnäsin Ratsastajat - Eriks – Caral 0/78.26, 2) Wilma Heikkinen, Hattel Riders ry – Elvis PS 0/80.94, 3) Teresita Bremer, Eriksnäsin Ratsastajat - Eriks – Zsa-Zsa 0/81.06, 4) Erica Mäkilä, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Chicadee 0/83.54
2. osakilpailun tulokset kokonaisuudessaan: https://online.equipe.com/fi/class_sections/422092
Kokonaistulokset 2.osakilpailun jälkeen

Aura Vasama - Elud. Kuva: SRL/Heidi Lammi.
Stable Nova Luokka 14 - Prix de St Hippolyt 130 cm arv A.2.0, junioreiden 2. SM osakilpailu
Esteratsastus 24 lähtijää ja 6 sijoittuu
1) Aura Vasama, Ruohojärven Kartanon Ratsastaj – Elud 0/80.92, 2) Jasmin Engblom, Salo Riding Club ry – Carmanda 1/84.40, 3) Kira Kauranen, Punametsän Ratsastajat ry – Charly Brown 1/85.62, 4) Janina Keinänen, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Ascoast Chiantinovo 2/89.23, 5) Fanny Korkiakoski, Ratsastusseura Win Win ry – Kamilla 4/81.08, 6) Aida Nyman, Lohjan Ratsastajat ry – Lennox 270 4/81.76
2. osakilpailun tuloksen kokonaisuudessaan: https://online.equipe.com/fi/class_sections/423045
Kokonaistulokset 2.osakilpailun jälkeen
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan