Eveliina Talvio ja New Yorker T Pohjola Gold Grand Prix voittoon
23.10.2022
Helsinki Horse Show’n viimeisenä luokkana ratsastettiin Pohjola Gold Grand Prix. Pohjola Gold Grand Prix Finaalin voittivat Eveliina Talvio ja New Yorker T. Toiseksi tulivat Susanna Granroth ja Black Friday ja kolmanneksi Maija Yli-Huhtala ja Birchcape’s Wonderland.
Pohjola Gold Grand Prix voittaja 145 cm tasolla oli Eveliina Talvio New Yorker T:n kanssa.
“Super hyvät fiilikset, hevonen suoritti hienosti koko viikonlopun. Vaikka uusinnassa tulikin yksi alas, olen silti enemmän kuin tyytyväinen. Hevonen tuntui entistä paremmalta, mitä pitemmälle viikonloppu eteni”, Talvio kertoo.
“Olisi hienoa tulla takaisin Helsinki Horse Show’hun ensi vuonna hyppäämään isot luokat.”
Lauri Jalkasen muistopalkinto jaettiin kilpailuiden parhaalle FWB-hevoselle. Muistopalkinto myönnettiin New Yorker T:lle. Eveliina Talvion isä Timo Talvio on New Yorker T:n kasvattaja.
“Tämä on todella merkittävää, sillä olen ollut mukana katsomassa, kun New Yorker T syntyi. Olemme yhdessä siskoni kanssa tehneet sen. Samalla on myös haikea fiilis, sillä hevonen on myynnissä. On perheellemme upeaa saada näin hieno tunnustus.”
Pohjola Gold Grand Prix’hin pääsivät mukaan Pohjola Grand Prix-finaalin kymmenen parasta ratsukkoa.
23.10. Kansallisia esteratsastustuloksia, Helsinki International Horse Show
Pohjola Gold Grand Prix Top 10 Finaali 145 cm, kansallinen esteratsastus perusrata ja välitön uusinta. Lähti 5 Sijoittui 5
1) Eveliina Talvio - New Yorker T, Cool Riders Ry 4/31,88, 2) Susanna Granroth - Black Friday, Hattel Riders Ry 4/70,28, 3) Maija Yli-Huhtala - Birchcape's Wonderland 3033, Ratsastusseura Varsa Ry 8/68,31, 4) Antti Linna - Hublot, Salon Ratsastusseura Ry 12/69,69, 5) Maarja Martinson - Da Vinci, Viro 15/74,35
Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2022/helsinki-international-horse-show-helsinki-helsingin-jaahalli/resultlist_N33.html
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta