FIM Horse Show ylti tavoitteisiin menestyksellä

1.6.2010

Kansainvälinen hevostapahtuma Helsinki International FIM Horse Show menestyi tavoitteidensa mukaisesti. Kuvainnollisesti FIM Horse Show laukkasi sunnuntai-iltana maalilinjan yli voittoon ennätysyleisön edessä. Taitavat kansainväliset ratsukot tarjosivat yleisölle jännittäviä elämyksiä, joista ei puuttunut vauhtia ja dramatiikkaa. Yleisö sai nauttia harvinaisesta herkusta, kun Peik Andersin otti Latania Z:lla luokkavoiton. Ratamestari Guilherme Jorgen sujuvat radat sekä erinomainen pohja loivat tarvittavat edellytykset huippu-urheilulle.

Järjestäjä oli tyytyväinen kansainväliseen tasoon

- Urheilullisesti kilpailut onnistuivat erinomaisesti. Huiput valitsivat jälleen Helsingin kalenteriinsa. Arvokisamenestyjät olivat kärkitiloilla pääluokissa, jotka olivat tasoltaan korkealaatuisia ja jännittäviä. Suomalaismenestystä ei tällä kertaa tullut Audi Grand Prix´ssä ja Rolex FEI World Cupissa. Palkintoautomme Audi matkasi tällä kertaa Tanskaan, tapahtuman johtaja Tom Gordin toteaa.

Vaikka sijoituksia ei tullutkaan, antoivat muutamat ratsukot erinomaisia näyttöjä tulevaisuutta ajatellen.

- Mikael Forstén ja Sebastian Nummisen yhden pudotuksen suoritukset Rolex FEI World Cupissa olivat hyviä rutiinisuorituksia tällä tasolla. World Cup debyyttinsä tehneet Piia Pantsu ja Chauvinist Z vahvistivat Helsingissä sen, mitä mennen kauden aikana on Nations Cupeissa uumoiltu. Ratsukossa on paljon ainesta, vaikka rutiini vielä puuttuu tällä tasolla. Pantsu on nyt kansainvälinen esteratsastaja, joka harrastaa myös kenttäratsastusta.

Viihdeohjelma ilahdutti

Ohjelman rakennetta painotettiin tänä vuonna uudella tavalla. Se rakentui huippu-urheilun tähtihetkiin, lauantain Audi Grand Prix´hin ja sunnuntain Rolex FEI World Cupiin. Viimeinen näytös huipentui yleisöennätykseen. Sunnuntain laadukkaan viihteen ja huippu-urheilun yhdistelmä houkutteli paikalle täyden katsomon, lähes 7000 kävijää.

- Rolex FEI World Cup -näytös on kaikkien aikojen menestynein näytös. Liput myytiin loppuun, ja ihmiset jonottivat ovella turhaan. Sunnuntain ohjelmaan panostaminen ja markkinointi toimivat yli odotusten. Nyt haluamme jälkigallupeilla selvittää, mitkä asiat onnistumiseen vaikuttivat ja mitkä asiat koettiin tärkeinä.

Kouluratsastuksen ohjelmaosiossa syitä pohdiskeluun

Gordin jäi arvuuttelemaan syitä kouluratsastuksen vähäiseen vetovoimaan yleisön suhteen. Kotimaisten ratsastajien innokkuus päästä kilpailemaan kansainvälisesti Helsingissä on selvästi kasvanut.

- Tarjosimme viime vuoden tapaan yleisölle yhden maailman menestyneimmistä kouluratsastajista. Tänä vuonna paikalla oli Isabell Werth, mutta hänkään ei houkutellut paikalle odotettua määrää yleisöä. Onko kouluratsastusyhteisö todella noin pieni, vai onko kiinnostus noin vähäistä, Gordin kysyy.

- Koulukilpailujen osallistujamäärää verotti Odensen maailmancup. Ilman sitä Hartwall Areenalla olisi nähty Isabell Werth myös kilpailemassa. Positiivista olivat Julia Alfthanin luokkavoitot. Ruotsin Camilla Toll ja Pia Varjonen antoivat hyvän vastuksen, joten koululuokat olivat suomalaisittain menestyksekkäitä. On mukava huomata kotimaisten kouluratsukoiden kiinnostuksen kasvaminen kisoja kohtaan.

Yleisöennätys päätösnäytöksessä

FIM Horse Show´n viimeinen, loppuunmyyty näytös houkutteli  6923 kävijää. Yhteensä neljän päivän aikana yhdeksässä näytöksessä vieraili 40 945 kävijää.

- FIM Horse Show elää ja voi hyvin. Tavoittelemme ensi vuonna kasvua kaikilla rintamilla, ellei yleismaailmallinen tilanne sitä rajoita. Taantuman aikana pitää pysähtyä ja säilyttää tilanne ennallaan. Meillä on siitä kokemusta 1990-luvulta, jolloin reagoimme tilanteeseen nopein toimenpitein, eikä tiukentunut talous näkynyt ulospäin. Pyrimme tulevaisuudessa keskittymään nykyistä harvempiin mutta entistä merkittävimpiin yhteistyökumppaneihin, Gordin päättää.

Ensi vuonna kisat järjestetään 15.-18.10.2009.

Tiedote: Kati Hurme-Leikkonen
www.helsinkihorseshow.fi