Fred Sundwallille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
19.3.2019
Ansiokkaan ja pitkän uran Ratsastajainliiton pääsihteerinä tehneelle Fred Sundwallille luovutettiin hallituksen kokouksessa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki juhlavin menoin. Merkin on myöntänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö 6.12.2018 Suomen Ratsastajainliiton hakemuksesta.
Sundwallin, 69, ansiot ratsastuksen, hevosen hyvinvoinnin ja liiton toiminnan kehittämisessä ovat mittaamattoman arvokkaat ja merkitykselliset. 22 vuotta liiton pääsihteerinä toiminut Sundwall on toiminut lajin eteen pitkäjänteisesti suurella sydämellä ja intohimolla. Vuosien aikana hän on kuunnellut jäsenistöä sekä edistänyt ratsastusurheilun mahdollisuuksia sekä Suomessa että kansainvälisesti. Sundwall on ollut erityisen aktiivinen hevosalan edunvalvontaan, liittoon, lajiin ja hevosalan koulutuksiin liittyvissä kysymyksissä. Hevosen ja lajin etu on ollut hänen toimintansa keskiössä läpi vuosien.
Elämäntyönsä ratsastuksen ja hevosten eteen tehnyt Sundwall on tuonut hevosia lähemmäs ihmisiä toteuttamalla ennakkoluulottomasti mm. Hevoset stadikalla ja Hevoset Kaivarissa -tapahtumat. Erinomaisten verkostojen, yhteistyökumppaneiden sekä asiantuntemuksen pohjalta Sundwall on luonut erinomaiset edellytykset ratsastuksen menestykselle Suomessa nyt ja tulevaisuudessa.
Onnittelemme lämpimästi pääsihteeri emeritus Fred Sundwallia huomionosoituksesta, kiitämme panostuksesta ratsastukseen lajina sekä toivotamme hyviä eläkepäiviä!
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan