Helkky Pakarinen ja Floris jälleen pikkukierroksen mestarit
1.6.2010
Sunnuntaiaamuna kouluratsastuksen ystäville tarjottiin paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Tapiola Small Tour Kür finaalin voittajaksi nousi tuttuun tapaan Helkky Pakarinen hevosella Floris. Ratsukko teki tasaisen ja rikkeettömän suorituksen, joka nosti sen reilun prosentin turvin ohi Alexandra Malmströmin ja MD Waterfordin. Kolmanneksi ratsasti Anna von Wendt oriilla Almaz II.
Helkky ja Floris kunniakierroksella, kuva Anna Vähäkuopus.
- Florikselle ei oloneuvoksena olo oikein sovi, se nauttii kilpailemisesta ja Areena suuryleisöineen on sille vuoden kohokohta, Pakarinen kertoo hevosestaan, joka voitti Tapiola GP finaalin nyt jo neljättä kertaa perättäin.
Hevosella on ikää jo kunnioitettavat 21 vuotta, mutta se liikkui Areenalla edelleen joustavasti ja halukkaasti. Miten iäkkäämpi hevosherra pidetään hienossa kisakuosissa?
- Se on tosi paljon hevosesta kiinni. Floris on ollut aina terve, eikä ole tullut sairaslomia, joiden aikana kunto olisi päässyt laskemaan. Treenaamme säännöllisesti, mutta temppuja ei enää juurikaan harjoitella, sillä se osaa ne niin hyvin. Keskitymme enemmän ylläpitämään kuntoa ja notkeutta, ratsastaja kertoo.
Helsinki International FIM Horse Show
Tuloksia sunnuntai 19.10.2008
Tapiola Samall Tour Kür Final, kouluratsastus. Sijoittui 5, lähtöjä 5
1) Helkky Pakarinen/Floris, FIN 68.4% 2) Alexandra Malmstörm/MD, Waterford ,FIN 67.1% 3) Anna Von Wendt/Almaz II, FIN 66.3% 4) Kati Koiso/Wapita, FIN 65.8% 5) Johanna Heikkilä/Hagels Marquis, FIN 64.4%
Grand Prix Special, kouluratsastus. Sijoittui 3, lähtöjä 3,
1) Nina Bengtsson/Ajax Tva, SWE 62.52% 2) Maria Chulets/Markus, EST 60.84% 3) Magdalena Skatt/Zorino, SWE 60.840%
Täydet tulokset, lisätietoa: http://www.helsinkihorseshow.fi/hihs
Uutiset
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa