Helsinki Horse Show jatkaa mc-tasolla - mukana myös uusi Amateur Tour

1.6.2010

26. Helsinki International Horse Show 21.-24.10.2010

Helsinki Horse Show  jatkaa maailmancup-tasolla

- Merkittävät tukitoimenpiteet tarpeen

Ratsastuksen kansainvälinen huipputapahtuma, Helsinki International Horse Show, järjestetään ensi lokakuussa Hartwall Areenalla ja kilpailu jatkaa esteratsastuksen Länsi-Euroopan liigan maailmancupin osakilpailuna. Järjestämispäätös ei ollut helppo, sillä budjetissa on edelleen 200 000 euron vaje.

- Päätös Horse Show´n järjestämisestä on nyt tehty ja järjestelyt ovat pyörähtäneet käyntiin. Tämän vuoden ohjelma julkistetaan huhtikuun loppupuolella. Rahoitus ei kuitenkaan ole vielä kunnossa ja olemme käynnistämässä laajamittaiset ja monipuoliset varainhankinta- ja tukijärjestelmät, kertoo tapahtuman johtaja Tom Gordin.

Mikko ja Vasco Helsingin maailmancupin esteillä 2009, kuva SH.

Maailmancupin saaminen Suomeen on erittäin tärkeää sekä itse tapahtumalle että suomalaiselle ratsastusurheilulle kokonaisuudessaan, mutta se tuo Helsinki Horse Show´lle 200 000 euron lisäkustannukset, joista suurimman osan aiheuttaa  kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n, vaatimukset mm. jaettavien palkintorahojen  määrästä. Taloudellinen taantuma tekee varainhankinnasta erityisen haastavaa.
Noora ja Evli Quinault Helsinki GP:n nelosina 2009, kuva SH.

- Pyrimme löytämään muutaman isomman yhteistyökumppanin sekä pienempiä tukipartnereita. Erittäin tärkeitä ovat myös opetusministeriön ja Helsingin kaupungin osoittamat tukitoimenpiteet, Gordin sanoo.

"Kultaisella rannekkeella" Horse Show'n
tukijoukkoihin ja sisäpiiriin

Gordin haluaa ihmisten miettivän, mitä kansainvälisen kilpailun säilyminen heille merkitsee. Hän peräänkuuluttaa talkoohenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista kaikilta ratsastuksen ystäviltä, erityisesti niiltä, joiden omaksikin eduksi on korkeatasoisen kansainvälisen tapahtuman jatkuminen.

- Varmistaaksemme tapahtuman jatkuvuuden, otamme käyttöön laji-ihmisille suunnatun tukimuodon. Otamme mallia keskieurooppalaisesta kulttuurista, jossa ratsastuksen eri sidosryhmät ja lähipiirit tuntevat ylpeyttä siitä, että saavat olla haastavina aikoina tukemassa lajilleen tärkeää tapahtumaa.
Norjan tähtiratsastaja Tony André Hansen, Jessica Almenäs ja heidän pariviikkoinen vauvansa Dylan Alexander ratsastajien katsomossa 2009. Kuva SH.

Horse Show´ssa otetaan käyttöön lajia lähellä oleville suunnattu Golden Bracelet -ranneke, joka avaa ovet kaikkialle Areenalla.

- "Kultaisella rannekkeella" pääsee kulkemaan vapaasti kaikkialla, myös VIP-tiloissa ja lähinnä ratsastajille tarkoitetuissa tilaisuuksissa sekä istumaan ratsastajakatsomossa tai itselleen sopivassa, vapaassa paikassa. Rannekkeita on myynnissä rajoitettu määrä ja niiden myynti alkaa heti kevättalvella.

Golden Bracelet -rannekkeella pääsee joka päivä vapaasti kilpailuihin sekä myös Platinum VIP Loungeen ja VIP Buffettiin, Top Riders Reception -vastaanotolle tähtiratsastajien seurassa minkä ohella ranneke sisältää myös kutsun kahdelle After Ride Partyyn.

Esteratsastuksen Amateur Tour -karsintasarja
ainoa tie Horse Show'n Suomi-sarjoihin

Toinen merkittävä muutos on esteratsastuksen Suomi-sarjojen karsintajärjestelmän täysi uusiutuminen. Tällä kertaa kaikilla ratsastuksen harrastajilla on mahdollisuus toteuttaa unelmansa ja kilpailla Hartwall Areenalla Amateur Tourilla Horse Show´ssa. Seitsemässä kategoriassa ovat uutena mukana ratsastuskouluratsukot. Ne kilpailevat Horse Show´ssa 90 cm:n tasolla. Kun jokaiseen kategoriaan pääsee mukaan 20 ratsukkoa, kilpailee Areenalla kansainvälisten ratsukoiden lisäksi 140 kansallista ratsukkoa!

Kansainväliselle tasolle sekä este- että kouluratsastuksessa ratsastajat nimeää tuttuun tapaan Suomen Ratsastajainliitto maailmancup- ja GP-tasolle sekä muihin kansainvälisiin luokkiin ja Baltic Cupiin.




Sonja Mäkelä - Primrose K Horse Show'ssa 2009, kuva Anna E. Vähäkuopus.

Horse Show'n Amateur Tourin finaaleihin aukeaa paikka Amateur Tour -karsintasarjoista virheettömien suoritusten avulla maamme seura-, alue- ja kansallisista estekilpailuista. Yhdeksällä virheettömällä suorituksella ratsukko pääsee mukaan Ypäjän semifinaaliin, josta jokaisen kategorian kymmenen parasta ratsukkoa saa paikan Horse Show´n loppukilpailuun. Toiset kymmenen ratsukkoa arvotaan kauden kolmelta karsintakierrokselta virheettömien suorittajien joukosta. He ovat Horse Show´n todellisia onnenpekkoja - Lucky Winners!

- Haluamme tarjota kaikille harrastekilpailijoille mahdollisuuden kilpailla Horse Show´ssa. Kannustamme ratsukoita urheilullisesti hyviin suorituksiin, sillä jatkoon pääsee vain virheettömillä suorituksilla. Kisapaikan hankkiminen ei vaadi ympäri Suomea matkustamista, sillä suorituksia voi kerätä kotiseudullaan. Näin sekä ratsastajat että myös paikalliset kisajärjestäjät hyötyvät tilanteesta.

Amateur Touriin ilmoittaudutaan huhtikuun puoliväliin mennessä ja osallistumismaksu on 120 euroa. Ensimmäinen kolmesta karsintakierroksesta alkaa huhtikuun alussa ja semifinaali käydään Ypäjällä 1.-3.10. Tarkemmat ohjeet löytyvät Helsinki Horse Show´n nettisivuilta www.helsinkihorseshow.fi

- Amateur Tour -karsintasarja on tänä vuonna ainoa tie Horse Show´hun. Kansallisista sarjakilpailuista ei tuota paikkaa enää saavuteta.  Baltic-luokkiin on voimassa entinen valintasysteemi.

Kouluratsastukseenkin on luvassa uutta.

- Kouluratsastuksen osuutta pohditaan tällä kertaa erityisesti, siitä halutaan kehittää entistä parempi, Gordin lupaa.

***********************************************************************************************************
Esteratsastuksen The Horse Show Amateur Tour

Toteuta unelmasi ja kisaa Helsinki Horse Show´ssa!

The Horse Show Amateur Tour Finals 21.-22.10.2010
Avoin Amateur Tour -sarjan sääntöjen mukaisesti:

Kategoria  Karsinnat Ypäjä semifinaali  HIHS Finals
• Poniratsukot  100 cm 110 cm  110/115 cm
• Juniorit  110 cm 115 cm  115/120 cm 
• Young Riders  115 cm 120 cm  120/125 cm
• 5-vuotiaat hevoset  110 cm 115 cm  115/120 cm
• 6-vuotiaat hevoset  115 cm 120 cm  120/125 cm
• Amatöörit (yli 21 v.)  115 cm 120 cm  120/125 cm
• Ratsastuskouluratsukot 80 cm  90 cm  90 cm

Karsintakierros I  1.4.-15.7.2010
Kaikki ratsukot, joilla on kolme virheetöntä suoritusta kategoriansa karsintaluokista, jatkavat Karsintakierrokselle II.

Karsintakierros II 16.7.-31.8.2010
Avoin kaikille ratsukoille, joilla on kolme virheetöntä suoritusta Karsintakierros I:ltä. Kaikki ratsukot, joilla on kolme virheetöntä suoritusta kategoriansa karsintaluokista, jatkavat Karsintakierrokselle III.

Karsintakierros III 1.9.-28.9.2010
Avoin kaikille ratsukoille, joilla on kolme virheetöntä suoritusta Karsintakierros II:lta. Kaikki ratsukot, joilla on kolme virheetöntä suoritusta kategoriansa karsintaluokista, jatkavat Ypäjän Lucky Winners semifinaaliin 1.-3-10.2010.

Ypäjä Horse Show Lucky Winners semifinaali 1.-3.10.2010
Avoin kaikille ratsukoille, joilla on kolme virheetöntä suoritusta Karsintakierros III:lta. Mikäli riittävä määrä virheettömiä suorituksia ei löydy, huomioidaan seuraavaksi parhaat tulokset (4 vp jne.). Jokaisen kategorian 10 parasta ratsukkoa saavat paikan Horse Show´n Amateur Tour Finaleihin.

Ilmoittautuminen 15.4.2010 mennessä, ratsukkokohtainen osallistumismaksu on 120 €. Amateur Tour Finalissa on jaossa yhteensä 14 000 €, eli jokaisessa kategoriassa on jaossa palkintorahaa 2000 €. Ilmoittautumislomake ja tarkemmat säännöt löytyvät www.helsinkihorseshow.fi