Henri Ruoste urheilijoiden edustajaksi HUJOon
30.8.2025
Suomen tämän hetken menestyksekkäintä ratsastajaa, Henri Ruostetta, esitetään Ratsastajainliiton Huippu-urheilun johtoryhmän vahvistukseksi urheilijoiden edustajana. Nimitys kaipaa vielä lopullisen sinetin Ratsastajainliiton hallitukselta.
”Olen iloinen, että minua pyydettiin mukaan kehittämään urheilutoimintaa. On hienoa, että meidän ratsastajien näkökulmaa kuunnellaan. Olen mielelläni tukena missä voin. Tarkempi tehtävänkuva selkiytyy lähiaikoina”, sanoo lentokentältä tavoitettu Henri Ruoste.
”On erittäin hienoa lajillemme saada HUJOon mukaan tämän hetken ykkösratsastajamme Henri Ruoste. Häneltä saamme toimintaan mukaan urheilijan näkökulmaa ja kokemusta”, toteaa SRLn hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.
Myös Olympiakomiteasta toivotaan edustajaa mukaan HUJOn toimintaan laajentamaan urheilukentän edustusta.
Ruoste päätti juuri EM-kisaurakkansa Crozetissa Ranskassa. Kaksinkertainen olympiaratsastaja on tehnyt muitakin hienoja avauksia lähiaikoina. Hänet nähtiin lauantaina FEIn, Kansainvälisen ratsastajainliiton, kommentaattorina EM-kisojen tv-lähetyksessä.
”Richard Davison soitti ja kysyi, voinko paikata häntä parin ratsukon ajan, kun hän on itse valmentamassa. FEIllä on hyvä tiimi. Kuuntelin yhden radan verran Richardin kommentointia. Oli mielenkiintoista katsoa asioita eri näkökulmasta kuin ratsastajana tai valmentajana. Se oli ihan hauska ja mielenkiintoinen kokeilu”, kertoo Ruoste.
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan