Hevonen loukkaantui ja jouduttiin lopettamaan kenttäkilpailuissa
1.6.2010
Hevonen loukkaantui ja jouduttiin lopettamaan Niinisalon kenttäkilpailuissa sunnuntaina
Niinisalon kenttäkilpailuissa sunnuntaina ratsastetussa tutustumisluokassa hevonen meni maastoesteradalla kumoon esteellä ja jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen. Ratsastaja ei loukkaantunut turmassa.
Kilpailun eläinlääkärin Markus Hämäläisen mukaan esteellä kaatuminen aiheutti hevoselle kaularankavamman. Heti onnettomuuden jälkeen hevosen tila saatiin tasaantumaan tallissa, mutta sen jälkeen hermostolliset oireet alkoivat pahentua ja hevonen jouduttiin lopulta lopettamaan eläinsuojelullisista syistä.
Suomessa hevosen menehtymiseen johtaneita ratsastusonnettomuuksia on sattunut erittäin harvoin. Suomen Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall pitää tapahtunutta äärimmäisen valitettavana.
- Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI on työskennellyt pitkään kenttäratsastuksen turvallisuuden edistämiseksi ja lajia on kehitetty nimenomaan turvallisuusnäkökohdista lähtien. Myös Suomessa lajin turvallisuuteen on panostettu tarmokkaasti. Se on tehty mm. kouluttamalla tuomareita ja toimihenkilöitä, kuten maastoradanrakentajia sekä kilpailujärjestäjiä. Sääntöjä on muutettu esimerkiksi turvavarusteiden ja osanotto-oikeuksien suhteen. Harraste- ja tutustumisluokkiin osallistuvilta vaaditaan rataestekilpailukokemusta ennen kenttäkilpailuun osallistumista. Kilpailujen tuomari voi myös keskeyttää vaarallisen ratsastuksen.
- Tutkimme onnettomuuden ja siihen johtaneet syyt erittäin huolella. Turvallisuuden kehittämiseen on syytä panostaa edelleen voimakkaasti, jotta vastaavilta tapauksilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa, Sundwall toteaa.
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta