Hevosinfluenssaa liikkeellä Suomessa ja Ruotsissa
1.6.2010
Ruotsissa on todettu A2-hevosinfluenssaa ravitalleissa eri puolilla maata. Skellefteån ravirata on eristetty hevosinfluenssan vuoksi, muut tapaukset ovat olleet yksittäisissä talleissa.
Hevosinfluenssa on virustauti jonka aiheuttaa influenssa A-virus. Tauti leviää herkästi pisaratartuntana, ja voi myös levitä mm. ihmisten, varusteiden tai kuljetuskaluston välityksellä. Itämisaika on yleensä pari päivää ja tauti leviää tallissa nopeasti. Oireina ovat korkea kuume, yskä ja sierainvuoto. Rokotetuilla hevosilla oireet ovat yleensä lievempiä.
Influenssaepidemioita voidaan ehkäistä rokottamalla hevoset influenssaa vastaan. Paras suoja saadaan kun tallin kaikki hevoset on asianmukaisesti rokotettu. Yleensä rokotetut hevoset eivät sairastu tai niiden oireet ovat selvästi lievempiä kuin rokottamattomilla hevosilla. Rokotteen antama suoja on lyhytaikainen, minkä vuoksi tehosterokotukset on annettava säännöllisesti. Jos hevosen viimeisestä rokotuksesta on kulunut yli puoli vuotta, on tehosterokotuksen antaminen suositeltavaa tilanteissa joissa tartuntariski on kasvanut.
Suomessa on myös ollut hengitystieoireilevia hevosia eri puolilla maata ja muutamissa tapauksissa oireet ovat olleet influenssan kaltaisia. A2 virusta ei kuitenkaan ole toistaiseksi todettu. Tästä syystä erityistoimia ravien suhteen ei toistaiseksi tarvita. Suomen Hippos yhdessä eläinlääkärien kanssa seuraa tilannetta tarkasti ja tiedottaa tilanteessa tapahtuvista muutoksista.
Tiedote: Suomen Hippos 05.12.2008
Lisätietoa: Katja Hautala - Martti Nevalainen: Hevosten tarttuvat hengitystiesairaudet-opas
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan