Islanninhevosten SM-kilpailuiden ensimmäinen päivä oli tapahtumarikas

6.7.2019

Pia Ralli
5.7.2019

Orimattilassa ensimmäinen kisapäivä alkoi raikkaassa sateessa ja pieniä taukoja lukuun ottamatta myös jatkui sellaisena iltaan asti. Sähkökatkot toivat päivään myös oman jännän lisänsä. Mutta islanninhevoset ovat sitkeitä ja samoin ratsastajat. Kisasuoritukset toisensa jälkeen olivat hienoja ja moni saavutti omia ennätyksiään. Avajaisissa esittäytyi kuusi mitalia PM-kilpailuissa 2018 voittanut maajoukkue. 

Päivän aikana ratsastettiin kolmea eri passilajia. Päivä alkoi SM-kilpailuiden uudella P3 pace race 150m passiluokalla, jonka kahdessa ensimmäisessä juoksussa nuori ratsastaja Rauha Hirvonen – Ímynd frá Gröf Vatnsnesi saavutti ajan 17,35” ja juniori ratsukko Maija Iloniemi – Herakles frá Herríðarhóli ajan 17,85”. Toinen passilaji ratsastettiin päivällä ja siinä parhaat pisteet 6,92 kaikista ratsasti tällä kaudella nuoriin siirtynyt Gerda-Eerika Viinanen ratsunaan Svala frá Minni-Borg. Junioreista paras ratsukko oli Iida Niemi - Kolka frá Neðri-Rauðalæk pistein 1,29 ja senioreista paras pistein 4,88 oli Magnús Jonsson – Hvammur frá Hvolsvelli. Päivän päätteeksi juostiin P1 pace race 250m kaksi ensimmäistä juoksua. Nuorista nopein oli ajalla 23,92” oli Nelly Loukiala – Trú frá Skáney ja senioreista Annika Kyrklund – Jara frá Horni I ajalla 26,10”.

Ovaalilla ratsastettiin tänään tölttiluokista T2 ja T1. T2 A-finaaleihin johdosta lähtevät junioreista Reetta Varonen – Einar frá Einiskaga pistein 4,87, nuorista Natalie Slögs – Strokkur fra Fagerbacka pistein 5,83 ja senioreista Julia Wejberg – Tjaldari fra Heimnesi pistein 6,47. T1 karsinnat puolestaan voittivat junioreista Anniina Kanerva – Lordi Frá Hvolsvelli pistein 5,93 ja nuorista Nicole Hiltunen – Vottur frá Grafarkoti pistein 6,10. Senioreissa T1 karsinnan voiton jakoivat Magnús Jonsson – Hvammur frá Hvolsvelli ja Gudmundur Sigurbjörnsson – Gimsteinn fra Hennum ratsastaen samat pisteet 6,70. Molempien tölttiluokkien A-finaalit ratsastetaan sunnuntaina.

Kisojen päätuomarina toimii FEIF -tuomari Fi Pugh. Muut tuomarit ovat FEIF-tuomarit Laura Pihkala-Posti, Carina Heller ja Sophie Kovac sekä kansallinen tuomari Anni Mainela . Lauantaina SM-kilpailut alkavat aamulla kahdeksalta F1 Viisikäynnin karsinnoilla ja jatkuu päivällä V1 nelikäynnin karsinnoilla. Iltapäivällä kisataan vauhdikas P2 Speedpassi ja T1 sekä V1 luokkien B-finaalit. Lauantaina illalla klo 19.40 ratkotaan P3 pace race 150m passijuoksun suomenmestaruudet.

Tervetuloa mukaan kisahuumaan Orimattilaan!