Italia voitti Aino Nations Cupin - kilpailu ratkesi ensimmäisellä kierroksella

7.7.2019

Iloiset italialaiset juhlivat voittoa Ainon esteratsastuksen Nations Cupissa Järvenpäässä.

 Italialaiset hyppäsivät ensimmäisen kierroksen pudotuksitta, vaikka saivatkin muutamia virhepisteitä ylitetyistä enimmäisajoista. Joukkueessa ratsastivat Eugenio Grimaldi - Minerva G.I.H. Z, Riccardo Martinengo Marquet – Floyd, Aurora Bortolazzi - Clintissima Van Spalbeek Z ja Roberto Prandi - Maximo Del Castegno. Vain Grimaldi on ratsastanut aiemmin maajoukkueessa, joten joukkueen ratsastajat olivat silminnähden onnellisia voitostaan. 

-Päätimme jo vuoden alussa matkustaa tänne kilpailemaan Nations Cupia, ja matka kannatti. Olosuhteet olivat erinomaiset ja kaikki täällä niin ystävällisiä ja yritteliäitä. Tulemme varmasti ensi vuonna, joukkueenjohtaja Marco Porro summasi.

Italian tulos neljä virhepistettä riitti voittoon, sillä toiseksi sijoittunut Tanska sai 14 virhepistettä. Norja oli kolmas 15 virhepisteellä ja Suomi jäi neljänneksi samalla virhepistemäärällä ja hieman hitaammalla yhteisajalla. 

Kilpailu typistyi yhteen kierrokseen, kun valtava ukkoskuuro runteli kisa-areenan isoksi vesilammikoksi. Vettä saatiin pumppuauton ja ihmisvoimin johdettua hyvin pois, mutta uusi voimakas sadekuuro sai tuomariston päättämään kilpailun ensimmäiseen kierrokseen. Hevosten hyvinvointi on aina ensisijalla. 

Suomen joukkueessa ratsastivat Jasmin Ranta-Aho – Dixon, Sanna Backlund - Zorro H, John Antell - Iscara Del Maset ja Ville Kulkas – Nepton. Nations Cupissa ensimmäistä kertaa hypänneet Ranta-Aho ja Antell sekä kokeneempi Kulkas saivat kaikki yhden pudotuksen ja aikavirheen. Ranta-aho ja Antell pudottivat viimeisen esteen, Kulkkaan hevonen taas ajautui vesihaudalla vasemmalle ja astui veteen. Backlund sai neljä pudotusta. 

Joukkueenjohtaja Ad van de Wetering oli tyytyväinen ratsastajien suorituksiin. -Ratsastajat tekivät hyvää työtä. Oli harmi, ettemme päässeet hyppäämään toista kierrosta. Tuomariston päätös keskeyttää kilpailu oli kuitenkin aivan oikea. 

Tekemisen meininki ja hyvä henki näkyivät

Ensimmäinen Aino Nations Cup Finland oli kaikin puolin menestys. Tapahtumassa vieraili yli 6.500 kävijää, jotka pääsivät seuraamaan erinomaista huippu-urheilua koulu- ja esteratsastuksessa. Suomalaiset menestyivät hyvin, erityisesti Henri Ruoste, joka voitti molemmat neljän tähden gp-luokat ja sai yleisönkin hurmoksiin. Myös väliaikaohjelmat, kuten mini-klinikat ja haastattelut, kiinnostivat yleisöä. Yksi viikonlopun isoimmista hiteistä oli lasten keppariareena, jossa nähtiin liikkumisen riemua.

Kilpailun johtaja Mia Stellberg ja Ratsastuskeskus Ainon Erkki Siltala kertoivat saaneensa ratsastajilta ja joukkueiden johtajilta runsaasti kiitosta ja positiivista palautetta hyvästä hengestä, tekemisen meiningistä ja suuren luokan puitteista. 

-Kaikki sanoivat tulevansa ehdottomasti ensi vuonna. Ihmiset olivat meidän puolellamme. Erityisesti minua kosketti seitsenkertaisen olympiaratsastajan Tinne Vilhelmson-Silfénin kädestä pitäen antama kiitos ja kehu. Hän lupasi aina tulla meille kilpailemaan, Stellberg kertoi onnellisena.

Tulokset 7.7.
Kansainvälinen esteratsastus CSIO2*

Prix de Veikkaus, Nations Cup 160 cm
1) Italy 4 vp 
(Eugenio Grimaldi - Minerva G.I.H. Z (2), Riccardo Martinengo Marquet - Floyd 1, Aurora Bortolazzi - Clintissima Van Spalbeek Z 2, Roberto Prandi - Maximo Del Castegno 1)
2) Denmark 14 vp 
(Maria Hjorth Frederiksen - Duble 4, Stine Cassøe - Conchillo (5), Gitte Dahl - Conan 5, Martin Knudsen - Volstrups Cash 5)
3) Norway 15 vp
(Fredrik B. Seim - Javko du Flory 5, Margrethe Hartmann - Fighter Dhh 5, Karina Hovland - Everest D (18), Cecilie Hatteland - Alex 5)
4) Finland 15 vp (Jasmin Ranta-Aho - Dixon 5, Sanna Backlund - Zorro H (16), John Antell - Iscara Del Maset 5, Ville Kulkas - Nepton 5)
Täydet tulokset: LINKKI

140 cm, yksi uusinta. Prix de AVIS. 18 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Fredrik B. Seim – Quevara van de Vlierbeek Z, NOR 0-0/39.85, 2) Susanna Granroth – Leopoldo, FIN 0-0/41.81, 3) Roberto Prandi – Ratia Del Castegno, ITA 0-0/42.74, 4) Andrea Venturini – Abou Sim Bel, ITA 0-0/43.53, 5) Sanna Backlund – Escada, FIN 0-0/43.76, 6) Henrikki Pajulahti – Clara de Bergerac, FIN 0-4/52.69, 7) Ville Kulkas – Concept, FIN 0-8/45.34, 8) Eleonora Salvatori – Lola Rennt, ITA 4/73.61, 9) Guido Grimaldi – Gerardo-E, ITA 4/73.78, 10) Madis Morna – Graal, EST 4/74.72, 11) Antti Linna – Spendrup L, FIN 4/80.75, 12) Antti Linna – Voltano, FIN 4/82.58,… 
Täydet tulokset: LINKKI


 

TULOKSET https://online.equipe.com/fi/competitions/32036

 

Sosiaalinen media:
Facebook: Aino Nations Cup Finland
Instagram: @ainonationscup
Hastags: #ainonationscup #NCFinland #nationscup #twohearts  #ratsastus