Joonas Rasinen vuoden kehitysvammainen ratsastaja
1.6.2010
Ville Seppäsestä vuoden kehitysvammainen urheilija
Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu valitsi vuoden kehitysvammaiseksi urheilijaksi valkeakoskelainen Ville Seppäsen. Hän voitti kuulantyönnössä pronssia sekä kehitysvammaisten MM-hallikilpailuissa Tallinnassa että EM-kilpailuissa Manchesterissa. Yleisurheilun SM-kilpailuissa Seppänen voitti kultaa kuulassa, hopeaa kiekossa ja pronssia keihäässä. Seppäsellä on yli kaksikymmentä Suomen mestaruutta ja hän on edustanut Suomea kansainvälisissä kisoissa toistakymmentä kertaa. Hänen hallussaan on kehitysvammaisten miesten kuulantyönnön Suomen ennätys 11,81 m vuodelta 2008. Seppänen palkittiin Keskinäisen Vakuutusyhtiö Kalevan kiertopalkinnolla ja stipendillä.
Vuoden urheilijaksi ratsastuksessa valittiin espoolainen Joonas Rasinen.
Vuoden urheilijat lajeittain:
talvilajit:
alppilajit Pekka Maukonen Karstula
lumikenkäily Sami Korhonen Nastola
maastohiihto Paula Ahonkivi Pori
taitoluistelu Susanna Kanervo Lempäälä
kesälajit:
golf Samu Alander Hyvinkää
jalkapallo Joni Saali Heinola
judo Pirjo Komppa Mikkeli
keilailu Henna Kokko Vantaa
lentopallo Heikki Töyrylä Lahti
melonta Anna Laitinen Nastola
purjehdus Joni Roivanen Naantali
ratsastus Joonas Rasinen Espoo
salibandy Tomi Hinttaniemi Vantaa
uinti Riku Savola Raisio
yleisurheilu Ville Seppänen Valkeakoski
Unified-partneri Mari Harkke Turku
(purjehdus, urheilijaparinaan Matti Heino)
Vuoden toimija Marleena Leskinen Turku
Suomen Invalidien Urheiluliitto palkitsi vuoden 2008 parhaimpina liikuntavammaisina urheilijoina Pekingin paralympialaisten kultamitalistit mäntsäläläisen Markku Niinimäen ja porilaisen Leo-Pekka Tähden.
Näkövammaisten Keskusliitto valitsi vuoden näkövammaisurheilijaksi haapaveteläisen tandempyörilijä Jarmo Ollankedon ja hänen pilottina toimivan oululaisen Marko Törmäsen.
Tiedote: Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan