Kaakkois-Suomen joukkue ratsasti voittoon
27.10.2018
Kaakkois-Suomi otti kultaa kouluratsastuksen alueiden välisessä joukkuemestaruuskilpailussa Ypäjällä. Hopeaa sai Etelä-Suomi ja pronssia Lounais-Suomi.

Kaakkois-Suomen voittoisa joukkue. Kuva: Hevosopisto / Erja Andersson.
Kaakkois-Suomen joukkue ratsasti kultaan
Alueiden välisestä joukkuemestaruudesta kouluratsastuksessa kilpailtiin lauantaina Ypäjän Hevosopistolla. Kaikilta Suomen alueilta saatiin joukkueet mukaan kilpailuun, joten mukana oli 8 joukkuetta.
Ohjelmina ratsastettiin FEI lasten esiohjelma (helppo B) ja Helppo A:4. Kilpailussa käytettiin kummassakin luokassa kolmea tuomaria ja tulosprosenteissa ei juuri suuria eroja tullut. Joukkuekilpailuissa mukaan lasketaan joukkueen kolmen parhaan ratsukon tulos.
Kaakkois-Suomen joukkueen lopputulos oli 199,334 prosenttia, kun hopeisella Etelä-Suomen joukkueella oli noin 5 prosenttiyksikköä vähemmän. Pronssia ratsastanut Lounais-Suomi jäi vain muutaman kymmenyksen hopeasta.
Kultajoukkueessa oli mukana myös kaksi ensikertalaista, kun Lotta Pulli (Cacau) Ja Kerttu Penttilä (Hiekharju Ajaton) pääsivät suorittamaan debyyttinsä kunnialla.
”Tyytyväisiä ollaan tulokseen, mutta ainahan omassa ratsastuksessa on parannettavaa”, tytöt pohtivat hymyssä suin voiton jälkeen.
Voittajajoukkueessa ratsastivat myös Jenni Silventoinen – Hazelberg’s Macho ja Kaisamaria Karlsson – O.N. Madam Butterfly.
Kilpailut jatkuvat Ypäjällä vielä huomiseen, ja tänään illalla vuorossa on mm. Prix St Georges. Huomenna Ypäjä-hallissa kilpaillaan vapaaohjelmissa ja Intermediate A -tasolla.
Tulokset alueiden välisestä joukkuemestaruudesta:
1) Kaakkois-Suomi (Ratsukko poniratsastaja / junioriratsastaja tulos%): Kerttu Penttilä - Hiekharju Ajaton j 66,000 Lotta Pulli- Cacau j 64,222 Kaisamaria Karlsson- O.N. Madam Butterfly j 66,905 Jenni Silventoinen- Hazelberg's Macho p 66,429 yht. 199,334 Joukkueenjohtaja: Pasi Silventoinen
2) Etelä-Suomi (Ratsukko poniratsastaja / junioriratsastaja tulos%): Nana Brück - Prinz Luca p 66,000 Salli Pietarinen - Herr Doktor p 5 66,222 Sinna Pohja - Schwarzeneger j 62,679 Sofie Söderback - Kolstein´s Don Schufro j 52,381 yht. 194,901 Joukkueenjohtaja: Susanna Marttila
3.) Lounais-Suomi (Ratsukko p / j tulos%): Jemina Einola - Carrie Alfarvad Z j 65,278 Matilda Piispa - C-Tom p 62,778 Eevi Litjo - Parade III 2148 j 65,952 Sandra Rantanen - Karlos van de Leeuwerkhoeve p 62,262 yht. 194,008
4) Pohjois-Suomi, 5) Itä-Suomi, 6) Keski-Suomi, 7) Häme, 8) Pohjanmaa.
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta