Kenttäratsastuksen EM-kilpailut Saksan Luhmühlenissa 28.8.-1.9.2019
27.8.2019
Suomea edustavat Elmo Jankari - Duchess Desiree, Sanna Siltakorpi - Bofey Click ja Pauliina Swindells - Ferro S.
Elmo Jankari - Duchess Desiree. Kuva: Peter Putnam.
Elmo Jankari
syntymäaika 1992
Turkulaissyntyinen Elmo Jankari ponnahti ratsastuskansan tietoisuuteen vuonna 2013, jolloin hän voitti nuorten ratsastajien EM-kultaa Ranskan Jardyssa hevosellaan Duchess Desiree. Elmo muutti jo 16-vuotiaana Saksaan, jossa hän työskenteli Dirk Schraden tallilla. Myöhemmin hän työskenteli Ruotsissa Piia Pantsun tallilla ja suoritti samaan aikaan lukion iltakouluna. Sen jälkeen tie vei takaisin Saksaan, Frank ja Sara Ostholtin tallille ratsuttajaksi.
Armeijan Elmo kävi Suomessa ja sen jälkeen muutti takaisin Saksaan yhdessä Sanna Siltakorven kanssa. Pariskunta asuu Warendorfissa, jossa heillä on oma talli.
Vuonna 2016 Elmo edusti Suomea Rio de Janeiron olympialaisissa, silloinkin ratsuna oli Duchess Desiree, jonka hän on itse kouluttanut alusta pitäen. Sijoitus oli 31:s. Elmo ja Duchess Desirée osallistuivat myös MM-kisoihin vuonna 2014 ja EM-kilpailuihin vuonna 2015.
Sanna Siltakorpi - Bofey Click. Kuva: Hanna Heinonen.
Sanna Siltakorpi
syntymäaika 1987
Niinisalosta kotoisin oleva Sanna Siltakorpi on nyt lähdössä 13. kertaa edustamaan Suomea arvokilpailuihin. Hän on ollut maajoukkueessa sekä poniratsastajana, juniorina, nuorena ratsastajana että seniorina. Sanna on osallistunut aiemmin kaksi kertaa MM-kilpailuihin ja neljä kertaa seniorien EM-kilpailuihin. Aina ennen ratsuna on ollut Lucky Accord, mutta nyt Bofey Click pääsee ensimmäisen kerran arvokilpailuareenalle Sannan kanssa. Sanna on kouluttanut hevosensa alusta asti itse.
Sanna toimii myös Suomen maajoukkuevalmentajana kenttäratsastuksessa. Hän on erittäin kokenut ja kylmähermoinen ratsastaja. Sannan ja Elmon esikoinen Elle Cecilia syntyi tämän vuoden maaliskuussa, joten tämä kilpailukausi on ollut tavallista lyhyempi.
Pauliina Swindells - Ferro S. Kuva: Heidi Lammi.
Pauliina Swindells
synt. 1981
Paimiolaislähtöinen Pauliina Swindells (o.s. Marttila) saavutti EM-joukkuepronssia nuorena ratsastajana vuonna 2001 Waregemissa. Silloin ratsuna oli Brave Piglet.
Pauliina toimi valmentajana ja talliyrittäjänä Paimiossa, kunnes lähti Englantiin, ensin Christopher Bartlen tallille Yorkshireen. Siellä hän sai toisen työtarjouksen ja hän on edelleen töissä samalla työnantajalla, vaikka onkin muuttanut nyt lähemmäs Lontoota Oxtediin.
Pauliina osti Ferro S -hevosen sen ollessa kolmivuotias. Hän on itse kouluttanut hevosen viiden tähden tasolle. Hän kilpaili Ferron kanssa sekä vuoden 2017 EM-kilpailuissa Strzegomissa että vuoden 2018 MM-kilpailuissa Tryonissa.
Uutiset
- 19.9.2024Katso nyt Kaviouralla Iltatee-webinaarit ajankohtaisista aiheista
- 18.9.2024Kuusi kouluratsukkoa Helsinki Horse Show´n Pohjola Superfinaalissa – puolet suomenhevosia
- 17.9.2024Kouluratsastuksen ikäluokkafinaalit ratkottiin viikonloppuna
- 15.9.2024Valjakkoajossa voittoja ja sijoituksia Tagadista
- 15.9.2024Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar vuoden 2024 Pohjola Grand Tour voittajat
- 10.9.2024Kouluratsastuksen Pohjola Tourin finaalit ratkeavat sunnuntaina Hyvinkäällä
- 9.9.2024Merita Hagrén ja Alkaline hopealle nuorten hevosten kouluratsastuksen MM-kilpailuissa Hollannissa
- 8.9.2024Suomelle kulta- ja hopeamitaleita kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksista
- 8.9.2024Esteratsastuksen sarjakilpailufinaalit ratkottiin Hyvinkäällä
- 6.9.2024Pariisin paralympialaiset - ”Ei voi enempää toivoa, kun tekee paralympialaisissa oman ennätyksensä”