Kolme hopeaa ja yksi pronssi valjakon PM-kisoista

1.6.2010

 

Suomen hevosjoukkue. Kuva: Anna E Vähäkuopus.

Suomen valjakkojoukkue teki hyvää työtä valjakkoajon Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Ruotsin Åstorpissa. Sekä ponien että hevosten joukkue otti yksiköissä hienosti PM-hopeaa. Myös henkilökohtaisia mitaleita tuli kaksi: Arja Mikkosen ja SG Oberonin hopea hevosyksiköissä ja Fredrik von Schantzin ja It´s Casperin pronssi poniyksiköissä.
Arja Mikkosen tarkkuusajo meni mukavasti. MM-kisojen jälkeen rata tuntui helpolta, vaikka hevonen oli verryttelyssä erittäin energinen. Tuloksena oli tarkkuuden yhdestoista sija. Maratonilla sijoitus oli kymmenes.
- Hyvällä koululla elää niin pitkälle, hopeamitalisti Mikkonen toteaa.
- Maratonilla mulla oli joku ongelma hevosen kanssa. Siinä oli energiaa, mutta ei positiivista energiaa, se oli stressaantunut. Nyt täytyy ottaa selvää, mikä on vialla, Mikkonen summaa.
Uransa jatkosta hän ei vielä sano juuta eikä jaata. Oberon on ensi vuonna jo yhdeksäntoista, ja ikä alkaa jossain vaiheessa näkymään.
- Tämä oli tälle kaudelle viimeinen kisa. Nyt on motivaatio ihan lopussa, Suomen menestynein valjakkokuski toteaa.

Arja Mikkonen ja SG Oberon. Kuva Anna E Vähäkuopus. 

Poniyksiköissä ajanut Fredrik von Schantz oli suoritukseen tyytyväinen.
- Meni semmottis ihan hyvin.
Mies ajoi tarkkuuden ponillaan It´s Casper hieman varmistellen, sillä vielä pienin aikavirheinkin tiedossa oli PM-pronssi. Edessä oli sitä paitsi hallitseva maailmanmestari, Tanskan Peter Koux sekä Ruotsin huippukuski Susanne Ankermark.
Poni toimi tarkkuusradalla hyvin.
- Se on kaunis kuin karamelli. Välillä vähän vaikea ajaa, mutta silti yhteistyöhaluinen, von Schantzin kuvaa ponia. Yhteistyö vitivalkoisen It´s Casperin kanssa on kuitenkin päättynyt.
- Ensi vuonna kilpailen taas hevosilla, parivaljakolla. Niiden kanssa tämä oli välivuosi, von Schantz kertoo.

 

Fredrik von Schantz - It´s Casper. Kuva: Anna E Vähäkuopus.

Lauantaina parivaljakoiden maratonin voittanut Ben Simonsén ajoi hyvin myös tarkkuuden ollen siinä kolmas. Lopputuloksissa hän jäi tästä huolimatta kuudennelle sijalle.
 
Poneissa Charlotta Turku sijoittui kuudenneksi ja Hannu Kalalahti kymmenenneksi. Hevosyksiköissä Heidi Sinda oli kymmenes ja Tove-Maria Holmasto 15.
- Hevoset näyttivät nyt kauttaaltaan rauhallisemmilta kuin Puolassa. Nyt näytti ihan lupaavalta. Ruotsalaiset ovat niin kovia, että niitä ei helposti voiteta, Arja Mikkonen toteaa koko joukkueen suorituksesta.
 
Tuloksia:
Poniyksiköt:
1. Peter Koux DEN 130,36
2. Susanne Ankermark SWE 136,43
3. Fredrik von Schantz FIN 139,82
 
Hevosyksiköt
1. Lotta Pålsson SWE 126,51
2. Arja Mikkonen FIN 135,58
3. Glenn Hesslo SWE 136,55
 
Hevosparit:
1. Anders Hansen DEN 148,70
6. Ben Simonsén FIN 174,98
 
Kaikki tulokset järjestäjän sivuilta: www.astorprf.nu