Kyra Kyrklund kolmasti toinen Aachenissa

1.6.2010

http://www.chioaachen.de 

Sunnuntai: 
Kyra Kyrklund toinen myös finaalissa Maxilla

Kyra Kyrklund ratsasti sunnuntaina kolmannen kakkossijansa Aachenin kovatasoisissa kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissa. Päätöspäivän vapaaohjelmassa Grand Prix Kür suomalaisratsukko kukisti jo kolmannen kerran kaikki muut kanssakilpailijansa Saksan Nadine Capellmannia lukuunottamatta. Taakse jäivät EM-mitalistit Jan Brink ja Hubertus Schmidt sekä moni muu viime vuoden EM-kilpailuissa kymmenenneksi sijoittuneen Kyrklundin edellä ollut ratsukko.

- Etukäteen en osannut odottanut näin hyvää menestystä, enkä ole koskaan saanut näin hyvää tulosta kaikissa kolmessa luokassa, Kyrklund kertoi tyytyväisenä. Menestyksen elementit olivat kuitenkin olemassa. Neljä viikkoa sitten Kyrklund kilpaili Maxilla Saksan Hagenissa ja oli silloin GP-luokassa neljäs ja Specialissa kolmas. - Sen jälkeen ovat etenkin piaffet ja passaget parantuneet. Nyt Max suorittaa ne tasaisen varmasti hyvässä rauhallisessa tahdissa, ja saa myös tuomareilta tasaisen hyviä pisteitä, Kyrklund toteaa. - Kürin alussa sorruimme pieniin epätarkkuuksiin kun olin muuttanut joidenkin liikkeiden keskinäistä järjestystä, mutta muuten kaikki meni hienosti.

Kyrklund suunnittelee nyt uuden vapaaohjelman ennen Aachenissa elokuun lopulla järjestettäviä MM-kilpailuja varten. - Vaikeusastetta täytyy nostaa, eikä sitä voi tehdä nykyisessä ohjelmassamme luontevasti. Ennen MM-kilpailuja osallistun ainakin Hicksteadin kansainvälisiin kilpailuihin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, Kyrklund kertoo.

Kyrklundin hienot menestykset herättävät suomalaisten mitalitoiveet, olihan Aachenissa Anky van Grunsveniä lukuunottamatta paikalla koko kouluratsastuksen maailmankärki. Kyrklund suhtautuu asiaan urheilijan tavoin. - Otan päivän kerrallaan. Kilpailuissa teen tietenkin parhaani kaikessa missä voin. Omaan ratsastukseeni ja hevoseni suoritukseen voin vaikuttaa ja yritän parantaa niitä. Mutta kanssakilpailijoiden suorituksiin en pysty vaikuttamaan enkä siihen, minkälaisia pisteitä tuomarit meille antavat, Kyrklund toteaa rauhallisesti.

Tulokset
CDIO Aachen, Grand Prix Kür, 15 osanottajaa
1) Nadine Capellmann - Elvis, Saksa 80,850 %, 2) Kyra Kyrklund - Max, Suomi 80,150 %, 3)Jan Brink - Björsells Briar, Ruotsi 79,375, 4) Andreas Helgstrand - Blue Hors Don Schufro, Tanska 79,225, 5) Silvia Iklé - Salieri CH, Sveitsi 77,225, 6) Hubertus Schmidt - Wansuela Suerte, Saksa 76,575, 7) Ignacio Rambla - Distinguido 2, Espanja 73,825, 8) Alexandra Korelova - Balagur, Venäjä 73,200.

Lauantai:
Kyra Kyrklund ja Max jälleen toisena 

Kyra Kyrklund ja Max jatkoivat erionomaisia suorituksiaan lauantaina Aachenin kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissa, kun vuorossa oli Grand Prix Special -luokka. Ratsukko sijoittui jälleen toiseksi saksalaisen voittajaratsukon Nadine Capellmann - Elvis jälkeen. Seuraaviksi sijoittuneet Kyrklund jätti varsin selvällä piste-erolla taakseen.

- Max osoitti taas olevansa verraton kilpakumppani. Kun edelläni lähtövuorossa ollut tanskalaisratsukko Ansdreas Helgstrand - Blue Hors Shchufro oli radalla, kilpailu jouduttiin kekseyttämään rajun ukkoskuuron takia. Saimme mennä halliin odottamaan sateen taukoamista noin puoleksi tunniksi. Tuon ajan Max käveli rauhallisesti loimeen peitettynä. Kun tanskalainen pääsi uudelleen radalle, nousin satulaan ja viimeistelin verryttelyni. Radalla Max oli jälleen äärimmäisen yhteistyöhaluinen. Ensimmäisessä laukanvaihtosarjassa Max hieman ennakoi ja saimme pienen virheen, mutta sen jälkeen kaikki sujui hienosti. Piaffet onnistuivat loistavasti, lisäykset olivat hyvät ja tahdikkaat ja laukanvaihdot joka toisessa askeleessa puhtaat, tyytyväinen Kyrklund kuvaili kilpailua.
 
Kilpailu päättyy sunnuntaina ratsastettavaan vapaaohjelmaan Grand Prix Kür, johon osallistuvat kahden ensimmäisen luokan 15 parasta.

Tuloksia CDIO Aachen
Grand Prix Special, 30 lähti - 12 sijoittui
1) Nadine Capellmann - Elvis, Saksa 76,240%, 2) Kyra Kyrklund - Max, Suomi 75,360%, 3) Ann-Kathrin - Sterntaler-Unicef, Saksa 73,960, 4) Jan Brink - Björsells Briar, Ruotsi 73,720, 5) Andreas Helgstrand - Blue Hors Don Schufro, Tanska 73,560, 6) Hubertus Schmidt - Wansuela Suerte, Saksa 73,360, 7) Silvia Iklé - Salieri CH, Sveitsi 72,840, 8) Karen Tebar - Falada, Ranska 72,280, 9) Isabell Werth - Warum Nicht RFH, Saksa 72,080, jaettu 10) Ignacio Rambla - Distinguido 2, Espanja 69,360, Per Sandgaard - Memphis, Ruotsi 69,360 ja Sandy Phillips - Lara, Iso-Britannia 69,360.

Torstai:
Kyra Kyrklund ratsasti torstaina hevosellaan Max toiseksi Aachenin kansainvälisten kouluratsastuskilpailujen Grand Prix -luokassa. Luokan viidestä tuomarista neljä asetti Kyrklundin ykkössijalle, mutta yhteistuloksissa isäntämaan Nadine Capellmann vei hevosellaan Elvis voiton niukasti, vain 0,3 pisteen erolla Kyrklundiin. Kovatasoisessa kilpailussa kolmanneksi sijoittui niinikään isäntämaan moninkertainen arvokisamitalisti Isabell Werth, nyt hevosella Warum Nicht FRH.

- Max teki erinomaisen ohjelman, jossa etenkin piaffet onnistuivat loistavasti. Kotona Max on väläytellyt hohdokkuuttaan näissä vaikeimmissa liikkeissä ja nyt onnistuimme myös kilparadalla, Kyrklund iloitsi. - Viime vuoden EM-kilpailuissa Max oli vielä melko kokematon ja tarvitsi ratsastajaltaan tukea säilyttääkseen tasapainonsa vaikempien liikesarjojen suorittamisessa. Nyt hevonen on voimakkaampi ja suorittaa tehtävänsi itsevarmasti ja esiintymisestään nauttien. Tämän päivän suorituksessa oli vain yksi pieni virhe laukanvaihtosarjassa joka askeleella. Mutta saimme silti uramme tähän asti parhaat pisteet Grand Prix -luokasta, Kyrklund kertoi tyytyväisenä.

Kyrklund, joka viime kesänä oli kymmenes EM-kilpailuissa, jätti nyt taakseen kaksi henkilökohtaista mitalistia. EM-hopeamitalisti, saksalainen Hubertus Schmidt - Wansulea Suerte oli nyt kahdeksas ja Kyrklundin valmentama ruotsalainen pronssimitalisti Jan Brink - Björsells Briar seitsemäs. Hollantilainen EM-kultamitalisti Anky van Grunsven - Salinero ei osallistu Aachenin kilpailuihin. 

Kyrklundin suoritukset jatkuvat lauantaina Grand Prix Special -luokassa ja päättyvät sunnuntaina vapaaohjelmaan Grand Prix Kür. Elokuun lopussa Aachenissa kilpaillaan  kouluratsastuksen MM-mitaleista.

Tulokset, kansainvälinen kouluratsastus
CDIO Aachen, Grand Prix, 38 osanottajaa
1) Nadine Capellmann - Elvis, Saksa 75,833 %, 2) Kyra Kyrklund - Max, Suomi 75,542 %, 3) Isabell Werth - Warum Nicht FRH, Saksa 74,833, 4) Andreas Helgstrand - Blue Horse Don Schufro, Tanska 73,417, 5) Silvia Iklé - Salieri CH, Sveitsi 72,083, 6) Ann-Kathrin Linsenhoff - Sterntaler-Unicef, Saksa 71,708, 7) Jan Brink - Björssels Briar, Ruotsi 71,500, 8) Hubertus Schmidt - Wansuela Suerte, Saksa 71,375.