Kyra Kyrklundin klinikka syyskuussa Helsingissä
1.6.2010
Kouluratsastaja Kyra Kyrklund pitää yhdessä Team PP -valmennusryhmänsä kanssa neljännen kerran yleisölle avoimen valmennustapahtuman syyskuussa, palattuaan kuudennelta olympiamatkaltaan Hongkongista.
Helsingin tapahtuma järjestetään syyskuun 12.-13. päivinä Ruskeasuon Ratsastushallissa.
- Viime syksyn tapaan rakennamme lisää katsomotilaa, sillä liput Kyran valmennuksiin on aina myyty loppuun. Pääsyliput tulevat myyntiin heinäkuun alussa, toteaa tapahtuman järjestäjä Per Westerlund.
Neuvoja ongelmien ratkaisemiseen
Kaksipäiväisessä tapahtumassa kummallekin päivälle on oma nelituntinen ohjelmakokonaisuutensa. Perjantain osuudessa pääpaino on kouluratsastuksessa.
- Kouluratsastuksessa tulevat samat ongelmat vastaan yhä uudestaan. Havaintoesityksissä haluan auttaa ratsastajia löytämään uusia tai vaihtoehtoisia teitä näiden ratkaisemiseen ja korjaamiseen, Kyrklund kertoo tulevasta klinikasta.
- Kaikki ratsastajat ja hevoset ovat erilaisia ja tarvitsevat yksilöllisiä ohjeita. Mutta kouluratsastuksessa on myös paljon yhteisiä vakio-ongelmia, joihin haemme parannuskeinoja, hän toteaa.
Lauantaina Kyrklund opastaa myös este- ja kenttäratsastajia. Viime syksyn klinikassa ensimmäistä kertaa mukana ollut esteratsastajien opetustunti sai erittäin positiivisen vastaanoton.
- Myös este- ja kenttäratsastuksessa oikeaoppinen perusratsastus on kaiken menestyksen pohjana, Kyrklund muistuttaa.
Molempien päivien ohjelmakokonaisuuksia hiotaan vielä. Pääsyliput tulevat myyntiin Lippupalveluun 1. heinäkuuta.
Kyrklundin kuudennet olympialaiset
Kyrklund saapuu valmennustapahtumaansa lähes suoraan Hongkongista, kuudensista olympiakisoistaan. Kyrklundin ja hänen hevosensa Maxin kesän kisaohjelmassa on ennen olympialaisia vielä Aachenin kansainväliset kilpailut heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Aachenista pari palaa kotiinsa Englantiin ennen niin ikään Aahenissa pidettävää 10 päivän pituista olympiahevosten karanteenia, joka alkaa 16.7.
- Karanteenin alkupäivinä Max saa olla kevyemmällä liikunnalla. Sitten seuraa treenijakso, ja karanteenin lopulla jälleen kevyempi lepokausi ennen lentoa Hongkongiin, Kyrklund kertoo suunnitelmistaan. Oman valmentautumisensa ohella hän valmentaa karanteeniaikana olympialaisiin osallistuvia ruotsalaisia ja portugalialaisia ratsukoita.
Kyrklund tulee kertomaan olympiakokemuksistaan klinikkansa yhteydessä 12.-13. syyskuuta sekä erillisessä Suomen Ratsastajainliiton järjestämässä mediatapaamisessa saman viikonlopun aikana.
Tiedote: Ulla Lindgren Fagerholm
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026