Kyran Maxin voinnissa käänne parempaan
1.6.2010
Aurinkoisen sään muuttuessa taifuuniksi Hongkongissa näyttää Maxin terveydentila kääntyvän parempaan suuntaan. Max on siirretty omaan eristystalliinsa kaikkien ulkopuolisten ärsykkeiden poistamiseksi ja minimoimiseksi, mukanaan ryhmä eläinlääkäreitä. Kilpailueläin-lääkäreistä on ollut valtava apu ja tuki sekä Maxin olon helpottamisessa kuumeen aikana että sen syyn selvittämisessä.
Kyra ja Max ennna matkaa kotitallillaan Snow Hill Farmilla, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.
Eläinlääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että todennäköisin kuumeen aiheuttaja on häiriö ruuansulatuksen bakteerikannassa. Koska Max on kuitenkin ollut koko ajan pirteä ja terveen oloinen sekä syönyt normaalisti, kuumeilun syyn varma diagnosointi on ollut vaikeaa.
Jos uusia takaiskuja ei tule, Max voi palata normaaliin harjoitteluun lähipäivinä ja on toivottavasti valmis kilpailemaan 14. elokuuta Grand Prix -luokassa.
Hevosten eläinlääkärin-tarkastus on sunnuntaina 10. päivä.
Kilpailu käynnistyy keskiviikkona 13. elokuuta Grand Prix -ohjelmalla, mutta Kyrklund ja Max ovat lähtövuorossa vasta torstaina 14. päivä, koska ratsukko on korkealla sijalla rankinglistoilla.
Kyran kotisivut: http://www.kyrak.com
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta