Kyran olympiaratsu Max kuumeessa Hongkongissa
1.6.2010
Eläinlääkärit edelleen toiveikkaita
Kouluratsastaja Kyra Kyrklundin olympiaratsulle, ruuna Maxille, nousi maanantaina kuume Hongkongissa Sha Tinin ratsastuksen olympiapaikalla. Kuume saatiin laskemaan kilpailun eläinlääkärien ohjeistamalla lääkityksellä, mutta se nousi uudelleen tänään tiistaina. Noin kymmenesosalla kisahevosista on todettu kuumeoireita lentokuljetuksen jälkeen.
- Maxilla on lämpöä edelleen, mutta se ei ole noussut tänään yhtä korkeaksi kuin eilen. Hevonen on ollut kuumeesta huolimatta olemukseltaan pirteä ja syönyt hyvin. Maxista otetuista testeistä ei ole löydetty syytä kuumeelle, joka on hevosen ainoa oire tällä hetkellä, Suomen ratsastuksen joukkueenjohtaja Aki Ylänne kertoo.
Seuraavat Maxin kannalta seuraavat päivät ovat ratkaisevia olympialaisiin osallistumisen kannalta.
- Ainakin vielä eläinlääkärit ovat olleet toiveikkaita sen suhteen, että Max toipuu ja pystyy kilpailemaan, Kyrklund kertoo.
Ratsukon valmistautuminen kilpailuihin on kuitenkin kokenut takaiskun kuumeen vuoksi.
- Eihän tämä tietenkään ole mikään ideaalitilanne. Meidän oli tarkoitus aloittaa treeni tänne totuttamisen jälkeen. Nyt Maxin pitää olla 48 tuntia kuumeeton, ennen kuin sillä voi alkaa ratsastaa. Pitää mennä nyt päivä kerrallaan ja toivoa parasta, Kyrklund toteaa.
- Max on erinomaisessa lihaskunnossa, mutta oikean vireyden löytäminen ja virittäminen on nyt vaikeampaa, hän jatkaa.
Hevosten eläinlääkärintarkastus on sunnuntaina 10. päivä. Kilpailu käynnistyy keskiviikkona 13. elokuuta Grand Prix -ohjelmalla, mutta Kyrklund ja Max ovat lähtövuorossa vasta torstaina 14. päivä, koska ratsukko on korkealla sijalla rankinglistoilla.
Kyseessä on Kyrklundin kuudes olympiakilpailu. Hänet on valittu Suomen olympiajoukkueeseen kahdeksan kertaa, mutta osallistuminen on estynyt kahdesti hevosen loukkaantumisen ja sairastumisen vuoksi.
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta