Langehanenbergille voitto, Kanerva 11:s
18.2.2018
Langehanenbergille voitto, Kanerva 11:s
Kouluratsastuksen maailmancupin Länsi-Euroopan liigan seitsemäs todella kovatasoinen osakilpailu käytiin sunnuntaina Pohjois-Saksan Neumünsterissä. Saksalaiset ottivat tällä kertaa kaksoisvoiton. Helen Langehanenberg ja Damsey tekivät upean suorituksen, josta ratsukko palkittiin yli 83 prosentin tuloksella. Dorothee Schneider ja Sammy Davis Jr olivat toisella tilalla ja Tanskan Daniel Bach Andersen – Blue Hors Zack kolmannella.
Emma Kanerva on kilpaillut maailmancupissa ennenkin, mutta hänen ratsunsa, 11-vuotias ruuna Dambacu NI oli nyt ensimmäistä kertaa tämän tason kilpailuissa. Ohjelma sujui hienosti, ja Emma säteili tyytyväisyyttä radan jälkeen. Sijoitus parani pykälän verran eilisestä karsintaluokasta. Tulosprosentti oli 73,630.
– Hevonen tuli minulle ratsastettavaksi elokuussa, ja olen kilpaillut sillä vasta kolme kertaa ennen tätä. Olen hurjan tyytyväinen siihen, miten se tänään toimi. Vaikeat siirtymiset piaffepiruetista laukkaan ja laukasta piaffepiruettiin onnistuivat hienosti. Hevonen kaipaa lisää kokemusta ja voimaa, jotta saan passageen ja laukkaohjelmaan enemmän näyttävyyttä.
– Minulla oli uusi, varta vasten tälle hevoselle tehty vapaaohjelma.
Saksan Schenefeldissä asuva Emma kilpaili myös Neumünsterin kansallisissa gp-luokissa toisella hevosella Riverdance. Se sijoittui sunnuntaina kuudenneksi.
Lähiaikoina Emma suunnittelee tekevänsä Dambacun kanssa lisää kansainvälisiä startteja, Riverdance saa tehdä vielä muutaman kansallisen kilpailun ennen kuin se pääsee kansainvälisiin kilpailuihin.
Tulokset:
CDI-W Neumünsteri, FEI World Cup DressageTM, grand prix vapaaohjelma (15 osallistujaa): 1) Helen Langehanenberg – Damsey FRH GER 83,880 %, 2) Dorothee Schneider – Sammy Davis Jr GER 81,565 %, 3) Daniel Bachmann Andersen – Blue Hors Zack DEN 81,475 % … 11) Emma Kanerva – Dambacu NI FIN 73,630 %.
Täydet tulokset: http://reitturniere-live.de/2018/neumuenster/c04_result.html
Kilpailujen tulospalvelu: http://reitturnier-neumuenster.de/front_content.php?idcat=953
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta