Lännenratsastuksen EM-kisa nuorille ja junioreille
1.6.2010
FEI:n EM-kisat Saksassa lokakuussa myös Junior ja Young Rider ratsastajille
7-11.10.2009, Kreuth (Oberpfalz), Saksa
FEI:n EM-kilpailut reiningissä pidetään 7-11.10.2009 Kreuthissa Saksassa. Tapahtuman järjestää NRHA Germany Kreuthin ratsastuskeskuksessa, joka tarjoaa erinomaiset puitteet erityisesti reiningille, sillä pääareenan pohja uusittiin maaliskuussa pidettyihin Euroopan ensimmäisiin NRHA Futuriteihin (reiningkilpailut 4-vuotiaille hevosille). FEI:n EM kisat ovat nyt ensimmäistä kertaa Saksassa.
EM-kilpailut myös junioreille ja nuorille ratsastajille
Kisat ovat historialliset myös siinä mielessä, että niiden yhteydessä pidetään ensimmäiset FEI:n reiningin EM-kilpailut junioreille (14-18 vuotiaat) ja nuorille ratsastajille (16-21). Euroopassa FEI:n CRIJ (CRI for Junior rider) ja CRIY (CRI for Young rider) -luokkia on järjestetty kaksi kertaa: kesäkuussa 2008 ja maaliskuussa 2009 Kreuthissa. Suomalaisista kansainvälisesti tähän asti menestynein nuori ratsastaja on Pete Perkiö, joka sijoittui 10-vuotiaalla quarterruunallaan Boggies Little Lena hienosti neljänneksi kesäkuussa 2008 Euroopan ensimmäisessä CRIY-luokassa nuorten ammattilaisten seurassa.
Kesäkuun 11. - 14. päivänä järjestettävissä Ypäjä Equestrian Show 2009 -kilpailussa Ypäjällä on Euroopan kolmannet CRIJ ja CRIY luokat. Kilpailussa on myös aikuisten kansainvälinen CRI1* kilpailu. Reiningin FEI luokat ratsastetaan sunnuntaina 14.6. NRHA Open reining luokka ratsastetaan lauantaina 13.6. Kilpailussa on myös muita lännenratsastuksen kansallisia luokkia sekä lauantaina että sunnuntaina.
Ensimmäinen FEI:n Reining EM-kilpailu järjestettiin vuonna 2003 Italiassa. Sen jälkeen FEI EM-kisat on järjestetty kahden vuoden välein.
FEI ja reining
2000 FEI hyväksyy reiningin yhdeksi ratsastuksen alalajiksi
2002 Ensimmäiset maat saavat paikan WEG-kilpailuun CRIO-luokan kautta
2002 World Equestrian Games (WEG) Jerezissä, Espanjassa, reining on mukana
2003 Ensimmäiset FEI Reining EM-kilpailut Reggio Emiliassa Italiassa
2004 Ensimmäiset FEI World Reining Masters Oklahoma Cityssä, USAssa
2006 World Equestrian Games Aachenissa, Saksassa
2007 FEI EM-kisat Mooslarguessa, Ranskassa
2008 Ensimmäiset FEI reining MM-kilpailut Manerbiossa, Italiassa
2009 Ensimmäiset FEI reining EM-kilpailut Junior ja Young Riders luokissa Kreuthissa, Saksassa
Lisätietoja: www.nrha.fi
Ypäjän kilpalu: www.yes2009.fi
Pete Perkiön kotisivut: http://www.pcqhorses.com/
Tiedote: Lännenratsastusjaoksen NRHA / FEI-asioiden yhteyshenkilö Seppo Perkiö
Uutiset
- 10.8.2026MM Aachen – Kouluhevoset läpäisivät hevostarkastuksen
- 9.8.2026John Antell ja Mante esteratsastuksen Suomen mestaruuteen 2026
- 9.8.2026Askellajiratsastuksen PM – Tilda Brandesille hopeaa speedpassissa
- 9.8.2026Marina Ehrnrooth ja HB Bailamos Finnderbyn voittoon – ”Mahtava fiilis, kenttä ja olosuhteet”
- 8.8.2026Ypäjän SM – Thermanille ja Huhtasalolle kultamitalit
- 8.8.2026Arnór Dan Kristinssonille toinen A-finaalipaikka PM-kilpailuissa
- 7.8.2026Ypäjän esteratsastuksen SM – senioreiden kärkeen Petra Heikkinen
- 7.8.2026Kolmas kilpailupäivä askellajiratsastuksen PM-kilpailuissa
- 6.8.2026Esteratsastuksen SM käyntiin – hallitseva mestari Antell kärkeen senioreissa
- 6.8.2026Suomalaisille onnistumisia PM-kisojen toisena kilpailupäivänä