Mäntyharjun Ratsastajille Liikunnan Ekomerkki

1.6.2010

Vuoden Ekomerkki -palkinnon sai lahtelaisen jalkapalloseura FC Reippaan E 96 -tyttöjoukkue. Palkinnon arvo on 1 000 euroa. Ekomerkki -palkinto on tunnustus hyvin toteutetusta ja monipuolisesta ympäristötyöstä liikunnassa ja urheilussa. Palkinnon saaja valittiin yhdeksän Liikunnan Ekomerkki-seuran, -joukkueen ja -tapahtuman joukosta. Ratsastajista Liikunnan Ekomerkki-seuraksi nousi Mäntyharjun Ratsastajat.

Palkitun joukkueen ekoreseptiin kuuluu, että harjoituksiin kuljetaan yhdessä sovitusti joko pyörällä, kävellen, julkisilla liikennevälineillä tai kimppakyydeillä. Joukkue välttää kertakäyttötuotteita.

"Ekomerkki on tuonut esiin loistavia ja luovia tapoja säästää ympäristöä. Yksi Ekomerkin tavoite onkin tuoda esiin hyviä toimintatapoja, joista muut seurat ja joukkueet voivat innostua ja ottaa mallia. Pienistä teoista syntyy merkittäviä tuloksia, jos koko seurakenttä ottaa vastuuta ympäristömme tulevaisuudesta", sanoo SLU:n liikunnan ympäristötyöstä vastaava suunnittelija Karoliina Luoto.

Liikunnan ympäristövaikutuksia aiheutuu muun muassa liikenteestä, yleisötapahtumista, liikuntapaikkojen rakentamisesta ja ylläpidosta, lajisuorituksista, peseytymisistä ja varusteiden valmistuksesta. Liikunnan Ekomerkki innostaa ympäristömyönteisiin toimiin joukkueissa, seuroissa, leireillä ja urheilutapahtumissa sekä liikkujien ja yleisön toiminnassa. SLU myöntää Liikunnan Ekomerkkejä seuroille, joukkueille ja urheilutapahtumille, jotka sitoutuvat vähentämään toimintansa ympäristövaikutuksia.

Liikunnan Ekomerkin saaneet toimijat:
Latuyhdistys Peimarin Latu ja Polku ry, Paimio
TPS Juniorijääkiekko, Turku
FC Reippaan joukkue Tytöt 96-97, Lahti
Helsingin Luistelijoiden muodostelmaluistelujoukkue Creme de Ments, Helsinki
Suomen Ladun Leiripäivät 2006 Kauhajoella, järjestävä yhdistys Suupohjan Latu ry
Mäntyharjun Ratsastajat ry, Mäntyharju
Oulunkylän Kiekko-Kerho ry, Helsinki
KOO-VEE ry:n suunnistusjaosto, Tampere
Panelian Raikkaan OP-turnaus, Panelia