Minttu Närhi voitti Seinäjoella

1.6.2010

Esteratsastuksen nuorten Grand Prix, Seinäjoki 2.6.

Minttu Närhi hyppäsi
ainoan tuplanollan Seinäjoella

Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix -sarjan toinen osakilpailu hypättiin Seinäjoen raviradalla. Voittoon ratsasti lohjalainen 19-vuotias Minttu Närhi hevosellaan Baumans Lorenzo. Ratsukko oli ainoa, joka selvitti nuorten GP:n molemmat radat virhepisteittä. Toiseksi sijoittui Turun osakilpailun viikko voittanut Rosa Ruutsalo Kirkkonummelta ja kolmanneksi hyppäsi espoolainen Minna Haikarainen, molemmat saivat yhden pudotuksen toisella kierroksella.

Nuorten sarjaa johtaa edelleen Rosa Ruutsalo oriilla Hopalong Cassidy xx, toiseksi nousi Susanna Palin Porista ja kolmantena on Minna Haikarainen.

- Ihan mahtavaa. Saimme molemmat kierrokset hypättyä tasaisessa rytmissä ilman turhia kiihdytyksiä tai jarrutuksia ja koko kisasta jäi hyvä olo. Hevoseni on todella rehellinen ja se viihtyy hyvin ulkokentillä. Itse olen vähän heikko aikaratsastaja, joten nollatulos oli tervetullut. Jos olisin saanut pudotuksen, olisi aikani riittänyt vasta viidenteen sijaan. Teppo Hakalan suunnittelema rata tarjosi sopivasti haasteita olematta liian vaikea. Toiselle kierrokselle pääsi neljällä virheellä, ja hitaimmat nelosetkin jäivät ulkopuolelle, kertoi Närhi.

Minttu Närhi on kilpaillut 10-vuotiaalla hevosellaan vajaan kahden vuoden ajan ja valmentautuu Timo Ajannon ja Päivi Granathin kanssa. Närhi pyrkii opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja työskentelee kesän Hetan ratsastuskoulussa Lohjalla pitäen leiritunteja ja järjestäen iltaohjelmaa aloitteleville ratsastajille. Tällä kaudella Närhen päätavoitteita ovat GP-sarjan ohelal SM-kilpailut. Toivelistalla on myös paikka nuorten PM-joukkueessa.

- Kilpailen nyt toistaiseksi vain yhdellä hevosella, jotta voin sitten keskittyä opintoihini jos saan paikan. Tomas Kiviranta osti äskettäin toisen hevoseni Line of Firen, kertoi Närhi, jolla on ratsastuskokemusta 13 vuotta ja kilpailukokemusta seitsemän vuoden ajalta.

Uusi palkinto odottaa sarjoja johtavaa ratsukkoa
Tapiola Grand Prix ja Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix -sarjoissa kilpaillaan Volvo Ranking- ja Helsinki International FIM Horse Show -rankingpisteistä.  Koko sarjasta eniten pisteitä kerännyt ratsastaja, nuori tai seniori, saa omakseen Volvo C30 henkilöauton. Toiseksi kokonaiskilpailussa sijoittunut voittaa 6.000 ja kolmas 4.000 euroa.

Seinäjoen kilpailusta alkaen sarjojen yhteiskilpailun, Volvo Rankingin johdossa oleva ratsastaja saa Volvo Auton lahjoittaman 200 euron lisäpalkinnon. Jos sarjan johdossa on useita ratsastajia samalla pistemäärällä he jakavat rahapalkinnon keskenään.

Sarjoissa jaetaan auton ohella yli 65.000 euroa rahapalkintoja. Yhteensä 17 ratsukkoa saa paikan syksyn Helsinki International FIM Horse Shown Radisson SAS Baltic International -luokkiin GP -sarjojen perusteella. Osallistumisoikeuden saavat Tapiola Grand Prix -sarjan viisi parasta ratsukkoa sekä 10 parasta Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix -sarjasta. Kaksi lisäpaikkaa on vielä jaossa syksyn karsintakilpailussa, jonka paikka ja päivämäärä vahvistetaan myöhemmin.

Senioriratsastajien Tapiola Grand Prix -osakilpailu hypätään Seinäjoella sunnuntaina. Nuorten sarja jatkuu sunnuntaina 8.7. Savonlinnassa. Sitä seuraavat osakilpailut hypätään Hangossa ja Oulussa. Finaalit ratsastetaan 31.8. - 2.9 Helsingissä. Ratsukoiden kokonaistulokseen huomioidaan kolmen osakilpailun ja finaalin pisteet.

Tulokset
Luokka Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 2 / 5, 135 cm, kaksi kierrosta, molempien kierrosten virhepisteet ja 2. kierroksen aika ratkaisevat, 23 lähti, 10 sijoittui
1) Minttu Närhi / Baumann'S Lorenzo (Lohja) 0 + 0-58,39, 2) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx (Kirkkonummi) 0 + 4-49,0, 3) Minna Haikarainen / Little Fair (Espoo) 0 + 4-53,78, 4) Susanna Palin / Lenz (Pori) 0 + 4-56,90, 5) Anne Penttinen / Rivolina (Kuopio) 0 + 4-72,55, 6) Ville Peltokoski / Dino III (Oulu) 4 + 4-49,94, 7) Charlotte Westerlund /  Rantadu (Kauniainen) 4 + 4-8,53,06, 8) Kiira Miinin / Sultana D (Joensuu) 0 + 8-55,08, 9) Kiira Miinin / Talan J.W.B (Joensuu) 4 + 8-48,58, 10) Tomas Kiviranta / Kicki Rose (Vantaa) 4 + 12-49,35, 11) Charlotte Westerlund / La Noire (Kauniainen) 4, 12) Emma Koskinen / Carino (Lohja) 4, 13) Maria Isolauri / Chanel II (Tuusula) 4, 14) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (Ylöjärvi) 8, 15) Sanna Kröger / Rallady (Pieksämäki) 12, 16) Tomas Kiviranta / Line Of Fire (Vantaa) 12, 17) Petra Huru / Oracle (Pori) 12, 18) Mikael Wahlman / Ganz Bunte (Lahti) 12, 19) Jenna Laine / Artemis II (Turku) 24, 20) Emma Broända / Mir M (Kokkola) 28, Hylätty: Maria Isolauri / O´Lord (Tuusula), Janna Huhtanen / Artus II (Ypäjä), Wahlman Mikael / Prestige (Lahti)

Tilanne Tapiola Pankki Nuorten
GP -sarjassa, 2/ 5 osakilpailun jälkeen (alustava)

1) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx (Kirkkonummi) 38, 2) Susanna Palin / Lenz (Pori) 31, 3) Minna Haikarainen / Little Fair (Espoo) 30, 4) Kiira Miinin / Talan J.W.B (Joensuu) 28, 4) Ville Peltokoski / Dino III (Oulu) 28, 6) Anne Penttinen / Rivolina (Kuopio) 27, 7) Minttu Närhi / Baumans Lorenzo (Lohja) 24, 8) Charlotte Westerlund / Rantadu (Kauniainen) 19, 9) Charlotte Westerlund / La Noire (Kauniainen) 18, 10) Petra Huru / Oracle (Pori) 14, 11) Mikael Wahlman / Ganz Bunte (Lahti) 11, 11) Kiira Miinin / Sultana D (Joensuu) 11, 13) Sanna Kröger / Rallady (Naarajärvi) 10, 14) Tomas Kiviranta / Kicki Rose (Vantaa) 9, 14) Catharina Ehrnrooth / Chibaletta (Lammi) 9, 16) Tomas Kiviranta / Line of Fire (Vantaa) 8, 16) Emmi Sundberg  / Mildew Monday (Kotka) 8, 18) Maria Isolauri / Chanel (Tuusula) 6, 19) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (Ylöjärvi) 5, 20) Emma Koskinen / Carino (Lohja) 4, 21) Sofia Geay / Rusa (Lohja) 3, 22) Eva Ollula / Lidie (Marttila) 2, 23) Emmi-Maria Ojala / Luxor T (Pori) 1

Grand Prix -kilpailut voi katsoa netissä osoitteessa: http://ratsastus.webfinland.fi

Ratsastuksen seuraavat Tähtikilpailut
8.-10.6. Helsinki, NBCH-mestaruus, http://www.helsinginratsastajat.fi/nbch/
Kansainvälistä  kouluratsastusta, Baltian sekä Pohjoismaiden mestaruuskilpailu
 
14.-17.6. Hamina Bastioni Horse Festival www.helsinkihorseshow.fi
Kansainvälistä este- ja kouluratsastusta

6.-8.7. Savonlinna OperaGames, http://www.elisanet.fi/vuohimaki
Tapiola Grand Prix, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 3 / 5
 
20.-22.7. Hanko SeaHorse Week, www.seahorseweek.fi
Tapiola Grand Prix, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 4 / 5
 
3.-5.8. Oulu, Oulun Pokaali, www.oulunpokaali.fi
Tapiola Grand Prix 5, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 5 / 5 ja SM kouluratsastus
 
31.8.-2.9. Helsinki, Grand Prix finaalit, http://www.tuusulanratsastajat.fi
Tapiola Grand Prix, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix, Hevoshullu Poni Grand Prix ja Racing Trophy -finaalit
 
28.6.-1.7. Ypäjä, Finnderby-tapahtuma www.hevosopisto.fi
kansainvälistä esteratsastusta sekä este- ja kouluratsastuksen nuorten, juniorien ja poniratsukoiden Baltian ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailu
 
10.-12.8. Kuopio www.kuor.net
SM esteratsastus
 
17.-19.8. Kerava http://kerra.sporttisaitti.com
SM kenttäratsastus
 
18.-21.10.  Helsinki International FIM Horse Show www.helsinkihorseshow.fi
Kansainvälistä este- ja kouluratsastusta

Lisätietoja: http://prohorseraces.sporttisaitti.com
Kaikki tulokset http://kipa.ratsastus.fi

Kuva: Marcus Westermark