MM Herning - Jessica Kerttunen ensimmäisenä pararatsastajana MM-radalle

10.8.2022

Pararatsastajat aloittivat tänään MM-kilpailunsa Herningissä. Ensimmäisenä vuorossa olivat Jessica Kerttunen ja Westside, jotka saivat radastaan tämän kauden parhaan tuloksen 66.850 prosenttia maksimipisteistä.

Jessica Kerttunen ja Westside. Kuvat Hanna Heinonen.

 

”Radalla pystyi ajattelemaan, että tämä on helppoa, onpa tänään kivaa! Meillä on ollut vähän tapana, että ensimmäinen päivä on ollut heikompi. Ilo oli ratsastaa ja saada tällaiset pisteet.”

Erinomaisesta esittämisestä huolimatta 16-vuotiaan Westsiden liike ei ole yhtä lennokas kuin joidenkin kisakumppaneiden.

”Olen todella tyytyväinen siihen. Heti kuitenkin keksin, mitä radalla olisi ollut parannettavaa. Meillä on vähän ongelmana se, että hevonen on radalla vain 90 prosenttia siitä, mitä se on verryttelyssä. Radalla puuttuu aina vähän ilmavuutta, ja se on sellainen lättänä ja vetäytyy hieman kuoreensa. Olen vuosi vuodelta saanut sitä tulemaan paremmin esiin.”

Pikkutarkka esittäminen radalla tulee Kerttuselle selkärangasta.

”Koko rata on otettava haltuun. Mitään ei ole varaa menettää siellä. Toki tahti ei olisi voinut olla kovempi, koska silloin hevonen olisi ollut hätäinen ja kiireinen.”

”Minulle on ollut iso opettelu siihen, että tällä hevosella pitää opetella ratsastamaan. Siellä ei voi vain istua hiljaa ja paikallaan, vaan sitä pitää oikeasti pyytää.”

Jessica Kerttunen ja Westside sekä Janne Bergh.

”Meillä on todella hyvä kotiporukka ja totta kai täälläkin. Täällä kaikki ovat kokeneita ja tietävät omat tehtävänsä ja miten toimitaan”, Kerttunen kiittää maajoukkuevalmentaja Janne Berghiä, joukkueenjohtaja Tanja Takkulaa ja eläinlääkäri Laura Niemelää.

”Kotona valmentavat Ville Vaurio ja välillä maajoukkuevalmentaja Janne Bergh.”

”Ville on ollut todella iso apu tämän hevosen kanssa. Hän on saanut hyvin meidän kemiat kohdalleen. Olemme saaneet meidät ulos kuplasta. Kuoreensa sulkeutuneesta hevosesta on tullut sellainen, joka haluaa näyttää ja mennä isosti.”

”Tästä on hyvä lähteä yrittämään, totta kai parantamaan pisteitä. Mutta hyvä, kun taustalla on hyvät pisteet. Ei voi sanoa, että helpottunut olo, koska valmistelut osuivat nappiin, jäi hyvä mieli, mitään ei olisi voinut tehdä paremmin. Prosentit ovat sellaiset, ettei tarvitse harmitella sitä, etteivät tuomarit nähneet sitä, kuinka hyvä se oli, ja siihen tuntemukseen.

Herningissä kilpaillaan tänään vielä kouluratsastuksen henkilökohtainen finaali. Huomenna suomalaisista on vuorossa ryhmässä III ratsastava pararatsastaja Sanna Koskiluhta ja Liptona III.

Kouluratsastuksen MM-finaalia, Grand Prix vapaaohjelmaa musiikilla, voi seurata keskiviikkona Areenasta ja TV2:lta klo 22.30-00.30. Kilpailu näytetään myös maksulliselta nettistriimiltä ClipMyHorseTv.

 

 

Tulokset 10.8.2022
Pararatsastus

Ryhmä IV, joukkueohjelma, henkilökohtaiset mitalit, lähti 19, sijoittui 11.
1) Sanne Voets – Demantur RS2 N.O.P., NED 76.750%
2) Demi Haerkens – EHL Daula, NED 76.000
3) Rodolpho Riskalla – Don Henrico, BRA 74.925
…14) Jessica Kerttunen – Westside, FIN 66.850

Täydet tulokset: LINKKI  

Esteratsastus
1. osakilpailu, 155 cm aikaratsastus,
lähti 103

1) Julien Epaillard – Caracole de la Roque, FRA 0 vp
2) Scott Brash – Hello Jefferson, GBR 0,23
3) Martin Fuchs – Leone Jei, SUI 0,36
Täydet tulokset: LINKKI
 

Ratsastajainliiton MM-kisasivusto, jossa joukkueen esittelyt, aikataulut, televisioinnit ja nettistriimit, selostukset kilpailujen kulusta: LINKKI 
Järjestäjän sivusto: https://herning2022.com/en

Aikataulu Suomen aikaa, muutokset mahdollisia
Torstai 11.8.
klo 14.00 Esteratsastus, joukkuekilpailun 1. kierros, 2. osakilpailu
klo 15.00 Pararatsastus, ryhmä III, henkilökohtainen kilpailu, henkilökohtaiset mitalit

Perjantai 12.8.
klo 22.00 Esteratsastus, joukkuekilpailun 2. kierros, joukkuemitalit, 2. osakilpailu
klo 12.00 Pararatsastus, ryhmä IV, joukkuekilpailu, joukkuemitalit

Lauantai 13.8.
klo 12.00 Pararatsastus, ryhmä III, joukkuekilpailu, joukkuemitalit

Sunnuntai 14.8.
klo 15.00 Esteratsastus, henkilökohtainen finaali, 3. osakilpailu
klo 10.00 Pararatsastus, ryhmät IV, II ja I, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit
klo 15.15 Pararatsastus, ryhmät III ja V, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit

 


Seuraa ratsastusta
Yle TV2
11.8. klo 22.15 Esteratsastus. Selostus Maija Kautto.
12.8. klo 22.30 Esteratsastus, joukkuefinaali. Selostus Maija Kautto.
14.8. klo 20.20-21.15 Esteratsastuksen henkilökohtainen finaali. Selostus Maija Kautto
Ohjelmaopas: LINKKI
Yle Areena
Ratsastuksen MM-kilpailujen lähetyksiä tulossa katsottavaksi Yle Areenalla 6.8. alkaen: LINKKI
ClipMyHorseTv: LINKKI
 

6.-14.8. MM Herning 2022
Suomen joukkue
Kouluratsastus

Emma Kanerva – Greek Air (asuinpaikka Saksa)
Mikaela Soratie – Hot Casanova (Alankomaat)
Stella Hagelstam – Mount St John Kom Fairytale (Helsinki)
Anna Tallberg – Grevens Zorro (Tanska)
Valmentaja Rien van der Schaft
Joukkueenjohtaja Elisabet Ehrnrooth

Pararatsastus
Sanna Koskiluhta – Liptona III, ryhmä III (Vaasa)
Jessica Kerttunen – Westside, ryhmä IV (Sipoo)
Valmentaja Janne Bergh
Joukkueenjohtaja Tanja Takkula

Vikellys
Yksinvikellys, naiset
Anna Kivistö (Tampere)
Hevonen Atterupgaards Marlene II
Juoksuttajat Oona Pekkala

Jessica Laxén (Helsinki)
Hevonen Quin Af Oesterholm
Juoksuttaja Nanna Klinge

Joukkue - AG Team
Matilda Mankinen (Vantaa)
Pinja Nykänen (Kerava)
Siiri Niemelä (Kellokoski)
Neea Kostiainen (Järvenpää)
Minttu Välitalo (Järvenpää)
Vuokko Toivanen (Jokela)
Amanda Mankinen (Vantaa)
Hevoset Laki
Juoksuttajat Anni Järvelä
Joukkueenjohtaja Emma Pakkanen

Chef de Mission Jutta Koivula