MM ponivaljakot maraton
1.6.2010
Kansainvälistä valjakkoajoa, ponivaljakoiden MM, CH-M-P-A-1, Dorthealyst, Tanska 21.7.
Charlotta Turku sai tuloksen maratonilta
Ponivaljakoiden MM-kilpailuihin Tanskassa osallistuu Charlotta Turku welsh B -ponilla It's Casper. Valjakko on kahden ensimmäisen osakokeen jälkeen sijalla 26 tuloksella 197,32. Kilpailussa on mukana 29 valjakkoa 13 eri maasta.
Valjakon maraton-koe lauantaina alkoi dramaattisesti.
- Pohja oli liukas ja törmäsimme puuhun heti ensimmäisellä esteellä. Groomi Sofia Bussman loukkasi itsensä lievästi pudotessaan vaunuista, mutta pystyimme jatkamaan kisaa. Poni ei onneksi satuttanut itseään ja loput esteet sujuivat ongelmitta. Törmäys sekoitti kyllä suunnitelmamme hetkeksi aikaa, mutta onneksi ei käynyt pahemmin ja saimme tuloksen, kertoi Turku.
Charlotta Turku on opetellut valjakkoajoa yhdessä itse kasvattamansa, nyt 9-vuotiaan ponin kanssa. Aloitimme kuusi vuotta sitten It`s Casperin ollessa kolme. Nykyisin valjakko harjoittelee Pohjassa Fredik von Schantzin tallilla viitenä päivänä viikossa. Turku työskentelee Helsingissä käytettävyysasiantuntijakonsulttina.
MM-kilpailu on valjakon ensimmäinen kansainvälinen arvokilpailu. Muita kansainvälisiä startteja heillä on takanaan kolme.
- Huomenna ajettava tarkkuusajo on meidän vahvin osakokeemme. Pidän myös maratonista sen jännittävyyden vuoksi, tänään oli tosin vähän liian jännittävää, sanoi Turku.
Tulokset
Luokka ponivaljakoiden MM, valiaikatulos koulu + maraton, 29 lähti
1) Ann-Christine Arvidsson Ruotsi 122,92, 2) Peter Koux Tanska 124,93, 3) Sarah Howe Britannia 132,07,... 26) Charlotta Turku / It´s Casper Suomi 197,32
Järjestäjän sivut ja kaikki tulokset: www.wdch-pony-07.dk
Kuva Anna Vähäkuopus
Kuvan käsittely Marcus Westermark
Uutiset
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa