NBCH lauantai

1.6.2010

CDIO/CDI3*/CDI-YH, Nordic Baltic Championships, Helsinki, 9.6.

Ruotsi otti kultaa
Nina Pölönen ja Terhi Stegars ylittivät EM-tulosrajan


Ruotsi otti voiton joukkueiden Pohjoismaiden ja Baltian kouluratsastuksen mestaruuskilpailussa Helsingissä tuloksella 67,014 %. Korkeatasoisessa Grand Prix
-luokassa ratsastetussa kilpailussa Suomen joukkueen tulos oli 63,458 %.
Kilpailu joukkuemestaruudesta muodostui maaotteluksi Ruotsin ja Suomen välillä Tanskan jouduttua perumaan osallistumisensa viime hetkellä.

Päivän luokassa voittoon ratsastanut Ruotsin Camilla Toll hevosellaan Rainman puolustaa viimevuotista pronssimitaliaan. Suomen Nina Pölönen sijoittui Sans Soucis´lla kolmanneksi ja Terhi Stegars Valet´lla viidenneksi. Henkilökohtainen kilpailu käynnistyy puhtaalta pöydältä sunnuntaina.

Suomalaisratsastajista Pölönen ja vaikean loukkaantumisen jälkeen radalle palannut Stegars ylittivät EM-kilpailuosallistumiseen vaadittavan 64 prosentin tulosrajan kansainvälisen ratsastajainliiton O-tuomarin, ranskalaisen Jean-Michel Roudierin pöytäkirjassa. Lisäksi moni kilpailijoista ylsi parhaaseen henkilökohtaiseen tulokseensa kansainvälisessä GP-luokassa.
- Luokka oli kovatasoinen. Kaikki ratsastajat ylittivät 61 % rajan, eikä kukaan tehnyt suuria virheitä. Vajaan neljän prosenttiyksikön ero neljän ratsukon yhteistuloksissa on pieni. Se kertoo, että ratsastus oli hyvätasoista, sanoi Jean-Michel Roudier.

Luokan arvosteli viisi tuomaria, jotka näkivät suurimman osan ratsukoista ensimmäistä kertaa. Roudierin ohella tuomaristoon kuuluivat Suomen Irmeli Summanen, Norjan Trånd Åsmyr, tanskalainen Kurt Christensen sekä Bo Jenå Ruotsista.

Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu käytiin nyt ensimmäistä kertaa GP-tasolla, aikaisemmin kilpailu ratsastettiin astetta helpommalla tasolla.
- Suomella on syytä olla tyytyväinen tehtyyn työhön. Meillä on tässä kilpailussa joukkue. Norjalla ja Tanskalla tai Baltian mailla ei tällä kertaa ollut, sanoi Kyrklund.

- Suomalaisilta ratsastajilta puuttuu ennen kaikkea arvokilpailukokemusta, totesivat sekä Suomen maajoukkueen valmentaja Jenny Eriksson että henkilökohtaisia valmennettaviaan avustamassa ollut Kyra Kyrklund.

Pölönen on mukana mitalitaistelussa
Nina Pölönen ja Sans Soucis sijoittuivat kolmansiksi GP:ssä ja ovat mitaliehdokkaita sunnuntain apaaohjelmakilpailussa. Vapaaohjelmakilpailun tulos ratkaisee mitaleiden värin.
- Parasta hevoseni suorituksessa oli lennokkuus, saimme itsestämme enemmän irti kuin aikaisemmin kansainvälisissä kilpailuissa, sanoi tyytyväinen Pölönen.

Terhi Stegars ratsasti viidenneksi kilpaillessaan nyt ensimmäistä kertaa GP-tasolla vakavan onnettomuuden jälkeen, joka piti hänet poissa hevosen selästä kahdeksan kuukautta.
- Olen iloinen siitä, että selvisimme tehtävästä näin hyvin. Perjantain tervetuliaisluokassa olin hermostunut kun en ollut varma siitä miten yhteistyö pitkän tauon lähtee käyntiin tuomareitten edessä. Tänään parasta radassamme oli tasaisuus, ohjelma oli lähes virheetön, mutta pitkä tauko tietenkin tuntuu ja näkyy, sanoi Stegars.

Seitsemänneksi yltänyt Pia Varjonen starttasi Lesterillä toista kertaa kilpailutauon jälkeen.
- Hevosessani oli tänään valtavasti painetta. Kun saamme lisää rutiinia tämän tasoisista kilpailuista paine tasoittuu varmasti. Tänään parasta oli virheitten vähyys, analysoi Varjonen.

Suomen joukkueen neljäs jäsen Julia Alfthan ja Chirocco olivat kahdeksansia.
- Hevoseni ratsastettavuus tänään oli hyvä. Pääsin vaikuttamaan siihen radalla oikealla tavalla ja teimme aikaisempia GP-startteja paremmat vaihdot, kertoi Alfthan.

Kyrklund piti näkemästään
Britanniassa asuva Kyra Kyrklund pääsee seuraamaan suomalaisratsukoita kilpailuissa vain harvoin.
- Pidin näkemästäni. Teknisiä virheitä tuli vähän ja on hyvää päästä seuraamaan verryttelyä ja auttamaan ratsastajia siinä, mihin pitää viimeistelyssä keskittyä. Kokemusta kolmepäiväisistä arvokilpailuista tarvitaan lisää, sanoi Kyrklund.

Suomen maajoukkueen valmentaja, Saksassa asuva ammattiratsastaja Jenny Eriksson on seurannut suomalaisratsukoita eri ikäryhmien arvokilpailuissa vuosien ajan. Myös hän toivoo kansalliselle tasolle lisää kolmipäiväisiä kilpailuja, jotta hevoset ja ratsastajat tottuvat pitkiin kilpailuihin.

- Jos ratsastajat joutuvat kolmipäiväiseen paineeseen vasta arvokilpailuissa, monet huolestuvat ja ajattelevat etteivät olekaan riittävän taitavia. Tänään kaikki saivat hyvät henkilökohtaiset tulokset ja se on hyvä lähtökohta. Kilpailukokemus on avain itseluottamukseen. Kokemuksen arvo näkyi mm. Terhi Stegarsin suorituksessa. Hän on Suomen joukkueen ratsastajista GP-tasolla kokenein ja onnistui pitkän tauon jälkeen ratsastamaan EM-kisaan vaadittavan tuloksen, sanoi Eriksson.

Hagelstamin huikea tulos
Kuusivuotiaiden finaalissa eilisen karsinnan voittaja, Suomen Stella Hagelstam orilla Lambourghini jatkoi voitokasta sarjaansa ja saavutti huikaisevan 78,8% tuloksen. Vaikka kaksi päivää Laakson stadionin paahteessa oli Stellan mukaan selkeästi väsyttänyt hevosta, se yritti tapansa mukaan parhaansa ja esitti korrektin radan.

Tammat hallitsivat viisivuotiaissa, missä voitto matkasi Norjaan Siv Morbergin ja Veronan mukana. Kilpailurutiineiltaan varsin kokematon Verona suoriutui Siv:n mukaan urheasti, vaikka kuumuus oli verottanut myös sen voimia. Erittäin tyytyväinen Siv tavoittelee pääsyä elokuussa Verdenissä (Saksa) järjestettäviin nuorten hevosten kasvattajakilpailuihin, joihin Norjalla on kaksi paikkaa. Luokassa toiseksi tullut Liettuan Daiva Gudziunaite totesi kuumuuden verottaneen myös yritteliästä Ronitaa. Kuumuuden lisäksi nuorella tammalla on pitkä matka takanaan, sillä he olivat lähteneet jo kuukausi sitten valmentautumaan Saksassa vaikuttavan, Suomen maajoukkueen valmentajan, Jenny Erikssonin luo.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina klo 9. Päivän molemmat luokat ovat musiikin mukaan ratsastettavia vapaaohjelmia. Ensimmäisenä ratsastetaan pikkukierroksen Intermediare I Kür. Pikkukierroksen voittaja saa osallistumisoikeuden ensi viikonloppuna järjestettävään Hamina Bastioni Horse Show CDI3* -kilpailuun.

Henkilökohtainen mestaruuskilpailu Grand Prix -tasolla alkaa klo 12.

Tulokset
Luokka 7 Prix de United Bankers
CDIO, FEI Grand Prix, joukkuemestaruus  2 maata / 10 lähtijää

Kultaa: Ruotsi 67,014% joukkue: Maria Borg / Basic, Charlotte Haid / Lonevan, Emma Karlsson / Faradera, Camilla Toll / Rainman, joukkueen johtaja Elisabeth Lundholm.
Hopeaa: Suomi 63,458% joukkue: Pia Varjonen / Lester, Nummela, Julia Alfthan / Chirocco, Espoo, Nina Pölönen / Sans Soucis, Helsinki, Terhi Stegars / Valet, Saksa, joukkueen johtaja Aija Leinonen

Luokan henkilökohtaiset tulokset
1) Camilla Toll / Rainman Ruotsi 67,958% 2) Emma Karlsson / Faradera Ruotsi 67,792% 3) Nina Pölönen / Sans Soucis Suomi 65,417% 4) Charlotte Haid / Lonevan Ruotsi 65,292% 5) Terhi Stegars / Valet Suomi 63,875% 6) Maria Borg / Basic Ruotsi 63,750% 7) Pia Varjonen / Lester Suomi 61,083% 8) Julia Alfthan / Chirocco Suomi 61,042% 9) Maria Chulets / Markus Viro 58,958% 10) Marlen Vassil / Freestyle 58,083%
Tuomari E: Trånd Asmyr H: Bo Jenå C: Jean-Michel Roudier M: Kurt Christensen B: Irmeli Summanen

Luokka 8 Prix de Silja Line
FEI Intermediaire I, sijoittui 5, lähtöjä 15

1) Katarina Gustafsson / Mr Mershwin Ruotsi 66,167% 1) Nina Pölönen / Riverbank Raffaldo Suomi, Helsink 66,167% 3) Maria Borg / Sorrento Ruotsi 65,500% 4) Charlotte Haid / Lydianus Ruotsi 65,167% 5) Hanne-Mari Kiuttu / Rodin Suomi, Turku 64,250% 6) Grete Barake / O'Hot Chocolate Viro 64,167% 7) Kati Koiso / Wapita Suomi, Tampere, 63,583% 8) Maria Wennerstrand / Amorosa Suomi, Lohja 62,750% 9) Anna Von Wendt / Almaz II Suomi, Kemiö 62,000% 10) Dina Ellermann / Valentino vh hof ter Wilde Viro 61,917% 11) Terhi Stegars / Filur Suomi 61,833% 12) Siv Morberg / Levinsky Norja 61,250% 13) Susie Soratie / Capris Suomi, Espoo, 61,083% 14) Johanna Heikkilä / Hagels Marquis Suomi, Porvoo 60,917% 15) Marlen Vassil / Oxford Viro 60,000%
Tuomarit E: Trånd Asmyr Norja C: Irmeli Summanen Suomi M: Bo Jenå Ruotsi
Luokka 4 CDI-YH, FEI loppukilpailuohjelma 6-vuotiaille hevosille  sijoittui 5, lähtöjä 6
1) Stella Hagelstam / Lambourghini Suomi, Hinthaara) 78,800% 2) Kikko Kalliokoski / Don Quijote Suomi, Oitmäki 70,000% 3) Marlen Vassil / Weltana Viro 64,800% 4) Omppu Saarinen / Ikra Suomi Espoo 64,000% 5) Rebecka Eriksson / Mr Uno Suomi Maarianhamina 63,600% 6) Maria Pyykönen / Prediger Suomi (Vantaa) 61,600%
Tuomarit H: Jean-Michel Roudier Ranska C: Maria Colliander Suomi B: Kurt Christensen Tanska

Luokka 3 Prix de TalliPro
CDI-YH, FEI loppukilpailuohjelma 5-vuotiaille hevosille sijoittui 5, lähtöjä 6

1) Siv Morberg / Verona Norja 76,000% 2) Daiva Gudziunaite / Ronita Liettua 71,800% 3) Stella Hagelstam / Soraya II Suomi Hinthaara 71,000% 4) Kira Kanerva / Dorazio Suomi Helsinki 70,800% Sanna Ylösmäki / Caspar S Suomi Kouvola 59,800% 6) Katariina Torkkola / May Chandani Suomi Riihimäki 59,400%
Tuomarit H: Kurt Christensen Tanska C: Maria Colliander Suomi B: Jean-Michel Roudier Ranska

Lisätietoja ja kuvia: http://www.helsinginratsastajat.fi/nbch