Norjalle matkaratsastuksen PM-kultaa, Mickelsson viides

1.6.2010

Norja kiri tuplamitaleille Jämijärven PM-matkaratsastuksessa

Suomen Joona Mickelsson ja Dali ox viidensiä

Matkaratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus ratkaistiin Jämijärvellä lauantaina 124 kilometrin matkan päätteeksi huikeassa loppukirissä. Norjalainen Ellen Suhr ja Shamrac ox olivat hienoisessa johdossa, kun Olaug Espeli Carstensen lähti kirimään ratsukkoa kiinni täydessä laukassa. Samaan aikaan takaa nousi yllättäen kannoille Ruotsin Jessica Holmberg hevosella Ztefan. Juuri ennen maaliviivaa Suhrin hevonen pyörsikin kohti tallia ja kieppi tipautti ratsukon yllättäen pronssille maanmies Carstensenin napatessa kullan. Holmberg kotiutti hopean Ruotsiin vain sekunnin kaulalla voittoon.


Ruotsin Jessica Holmberg, hopeaa, norjalaiset Olaug Espeli Carstensen, kultaa, ja Ellen Suhr, pronssia.  

- Tämä on suurin menestykseni tähän asti, tuore kultamitalisti Carstensen, 41, iloitsee. Hän on harrastanut matkaratsastusta seitsemän vuotta ja saavuttanut kansallisten ja kansainvälisten sijoitusten ohella mm. PM-pronssia vuonna 2004.

- Pidin reitistä todella paljon. Meillä Norjassa on hyvin paljon vuoria, täällä taas oli tosi tasaista, mutta pehmeä hiekka teki pohjasta raskaan. Taktiikkani on aina ratsastaa mahdollisimman hyvä kilpailusuoritus itselleni ja hevoselle, ensimmäinen sija oli vain bonus, ratsastaja sanoo.

- Hevoseni kyllä ansaitsi voittaa, se on todella hyvä ja mukava hevonen. Se on hyvin rauhallinen ja kiltti, kahdeksanvuotias poikani on ratsastanut sillä 30 kilometrin kilpailun ja kerran viikossa se on terapiaratsuna. Rakastan todella tätä hevosta, Carstensen ylistää 12-vuotiasta arabiruunaansa.
Lähdön hetki kello 6.00.

Mickelsson paras
suomalainen

Paras suomalainen avoimessa PM-kisassa oli viidennellä sijallaan urjalalainen, vasta 16-vuotias Joona Mickelsson hevosella Dali ox. Ratsastajalla on nuoresta iästään huolimatta jo paljon menestystä, viime kaudella SM-hopeaa ja kansainvälisen kilpailun toinen sija Ruotsissa sekä Virosta 120 km:n kilpailun voitto sekä viime kaudelta että kuluvalta. 

Ratsukolla kului seitsemän ja puoli tuntia matkan taittamiseen, neljä viidesosaa siitä edettiin laukassa eli lähes sata kilometriä.

- Reitti oli kyllä aika haastava, vaikea ja uuvuttava, kaviot saattoivat upota yli viisitoista senttiä hiekan sisään, Mickelsson toteaa.

Joona.

Koko kilpailuissa matkaan lähti 27 ratsukkoa, joista tiensä maaliin selvitti vain 14 raskaan pohjan aiheuttaessa hevosille lihasongelmia, mutta Mickelssonilla ja Dalilla ei ollut vaikeuksia.

- Menestys oli ihan perinteisen kovan harjoittelun tulosta, olemme molemmat huippukunnossa. Meillä on kotona hieman samanlaista maastopohjaa, mikä saattoi myös auttaa, ratsastaja toteaa.

- Dali on aika veikeä ori, energiaa ja voimaa sillä riitti hyvin ihan loppuun saakka. Kiva ja ongelmaton hevonen käsitellä myös, kiittää Mickelsson kumppaniaan.

Mickelsson muuttaa kesäkuun puolivälissä Espanjaan suomalaisen matkaratsastaja Alina Huovisen tallille valmistautumaan kauden päätavoitteeseensa, junioreiden EM-kilpailuun, joka ratsastetaan syyskuun alussa Espanjassa. Mukaan lähtevät molemmat kärkihevoset Dali ox ja Zodina.

Vain reilu puolet
ratsasti maaliin saakka

Ratsukot lähtivät 124 kilometrin maastoradalle kuudelta aamulla ryhmästartissa eli yhtä aikaa. Kilpailu ratsastettiin Jämijärven kauniissa maisemissa pääosin mäntykangasmaastossa ja osin hiekkateillä. Reitti oli suhteellisen tasainen ja kilpailusta odotettiin nopeaa, mutta lämmin sää sekä pehmeäksi ja raskaaksi osoittautunut pohja koitui kohtalokkaaksi ratsukoille, sillä lähes puolet suorituksista hylättiin eläinlääkärintarkastuksissa jo ennen maalia pääasiassa lihasongelmien vuoksi.


Huolto on tärkeä osa kilpailua.

Eläinlääkärintarkastus on tärkeä osa lajia. Kontrolleissa tarkkaillaan mm. hevosen pulssia, verenkiertoa, nestetasapainoa, lihasjännityksiä ja suolistoääniä. Jalat tutkitaan huolella ja liikkeiden pitää olla puhtaat. Mikäli näissä on huomauttamista, hevonen ei saa jatkaa matkaa tai suoritus hylätään. Tarkoitus on, että hevonen tulee maaliin niin hyvässä kunnossa, että se periaatteessa pystyisi jatkamaan matkaa edelleen. PM-taipaleella 124 km:n matkalla tarkastuksia oli viisi, yksi ennen lähtöä, kolme matkan varrella ja viides maalissa.

Suomen joukkueelle
PM-hopeaa

Ellen Suhr ja Shamrac ox olivat hienoisessa johdossa, kun Olaug Espeli Carstensen lähti kirimään ratsukkoa kiinni täydessä laukassa. Samaan aikaan takaa nousi yllättäen kannoille Ruotsin Jessica Holmberg hevosella Ztefan. Juuri ennen maaliviivaa Suhrin hevonen pyörsikin kohti tallia ja kieppi tipautti ratsukon yllättäen pronssille maanmies Carstensenin napatessa kullan. Holmberg kotiutti hopean Ruotsiin vain sekunnin kaulalla voittoon.
Suomen hopeajoukkue: Marjo Iso-Jaakkola, Joona Mickelson, Oona Lönnroth ja Heidi Lindberg.

Kilpailussa ratkottiin henkilökohtaisen kilpailun ohella PM-mestaruus joukkueiden välillä ja sekä junioreiden henkilökohtainen PM-mestaruus. Junioreissa Ruotsi vei kolmoisvoiton Ebba Bobergin, Annelie Erikssonin ja Linn Gustavssonin laukatessa maaliin lähes rinta rinnan.

Avoimessa joukkuekilpailuissa Suomi otti hopeaa Joona Mickelsonin ja vantaalaisen Oona Lönnrothin, 17, yhteistuloksella. Joukkueessa ratsastivat myös vantaalainen Heidi Lindberg, 16, sekä ainoana seniori-ikäisenä Marjo Iso-Jaakkola, 26, Punkalaitumelta. Joukkuekulta meni Ruotsiin ja Tanskan joukkue jäi ilman tulosta.

Matkaratsastus testaa
taitoa ja kestävyyttä


Matkaratsastus on ratsastuksen vanhimpia kilpalajeja. Matkaratsastus on hevosen nopeus- ja kestävyyskilpailu, joka samalla testaa ratsastajan maastoratsastustaitoa. Ratsastajan hevosenkäsittelytaito vaikuttaa hevosen suoriutumiseen erityyppisistä reiteistä.

Ratsastajan täytyy tuntea hevosensa erittäin hyvin, että se pystyy parhaaseen suoritukseen kuitenkaan väsyttämättä itseään liikaa. Tämä kysyy paljon tietoa, taitoa ja kokemusta sekä valmennuksessa että kilpailuissa. Suosituimpia kilparatsuja lajissa ovat kestävät ja nopeat täysverityyppiset hevoset. 

Kilpailureitillä hevosen huolto ja juottaminen on sallittua ja kilpailijoiden huoltoautot henkilökuntineen kulkevat reittiä pitkin. Huolto on erittäin tärkeää, jotta hevonen ja ratsastaja saapuisivat maaliin hyväkuntoisina.

Matkaratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruudet, Jämijärvi 23.-24.5.

Avoin mestaruus
Lähti 19, sijoittui 5. Hyväksyttyjä suorituksia 9.
1) Olaug Espeli Carstensen / Jubilee, NOR aika 6:29:34, 19,25 km/h
2) Jessica Holmberg / Ztefan, SWE 6:29:35,19,25
3) Ellen Suhr / Shamrac ox, NOR 6:30:28, 19,21
4) Anna Hildenborg / Wearst, SWE 6:53:06,18,16
5) Joona Mickelsson / Dali ox, FIN 7:31:07, 16,63

Juniorit
Lähti 8, sijoittui 3. Hyväksyttyjä suorituksia 5.
1) Ebba Boberg / Patos, SWE aika 6:52:58, 18.16 km/h
2) Annelie Eriksson / Zsulemi, SWE 6:52:59, 18.16
3) Linn Gustavsson / El Pepas, SWE 6:53:01, 18.16

Taipaleet: (Välipysähdyksissä kussakin 40 minuutin tauko ja eläinlääkärintarkastus)
Km 40,0  40
Km 22,0  62
Km 40,0  102
Km 22,0    124

Järjestäjän internetsivut: www.matkaratsastus.fi/NBCH2008 
Kuvat: Mia Lampén