Nuorten kouluratsastajien EM-tulokset
1.6.2010
Kouluratsastuksen nuorten ratsastajien
Euroopan mestaruudet, Ermelo, Alankomaat 4.-9.8.
Kouluratsastuksen nuorten ratsastajien EM-kilpailujen henkilökohtainen osuus käynnistyi perjantaina jatkuen edelleen lauantaille. Suomalaisratsukot olivat vuorossa jo perjantaina, jolloin Irina Nizovtseva sai hevosella Davenport 20 tuloksen 62.947 %, mika toi 40. tilan kokonaiskilpailussa. Nea Bomanin ja Rigoletton tulos oli 60.526 % ja loppusijoitus 54. KIlpailussa oli mukana 58 ratsukkoa.
Euroopan mestaruuden voitti isäntänmaa Hollannin Lotje Schoots hevosella Torricelli tulosprosentilla 74.473.
Kür-finaaliin sunnuntaille jatkaa puhtaalta pöydältä 15 parhaan kärki, ja vapaaohjelmasta jaetaan myös mitalit. Suomalaisratsukot jäävät näin ollen pois jatkosta.
Joukkuekilpailu ratsastettiin keskiviikkona ja torstaina ja siinä voiton otti isäntämaa Hollanti ennen Saksaa ja Tanskaa. Suomella ei ollut mukana joukkuetta, mutta yksilötuloksissa Nizovtseva oli 37. ja Boman ja 57. tilalla.
Nuorten ja junioreiden EM-kilpailuun nähtiin kaikkiaan 130 ratsastajaa 23 maasta. Suomen lisäksi mukana ovat Belgia, Tanska, Ranska, Kreikka, Luxemburg, Irlanti, Israel, Italia, Norja, Puola, Venäjä, Sveitsi, Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi, Turkki, Saksa, Unkari, Valko-Venäjä, Itävalta ja isäntämaa Hollanti.
EM, nuoret ratsastajat
CH-EU-Y-D, Ermelo, Hollanti
Järjestäjä: www.ecdressage2009.com
Tulospalvelu: http://events.scg-nl.nl/2009/ermelo/results/results.htm
Uutiset
- 9.8.2026John Antell ja Mante esteratsastuksen Suomen mestaruuteen 2026
- 9.8.2026Askellajiratsastuksen PM – Tilda Brandesille hopeaa speedpassissa
- 9.8.2026Marina Ehrnrooth ja HB Bailamos Finnderbyn voittoon – ”Mahtava fiilis, kenttä ja olosuhteet”
- 8.8.2026Ypäjän SM – Thermanille ja Huhtasalolle kultamitalit
- 8.8.2026Arnór Dan Kristinssonille toinen A-finaalipaikka PM-kilpailuissa
- 7.8.2026Ypäjän esteratsastuksen SM – senioreiden kärkeen Petra Heikkinen
- 7.8.2026Kolmas kilpailupäivä askellajiratsastuksen PM-kilpailuissa
- 6.8.2026Esteratsastuksen SM käyntiin – hallitseva mestari Antell kärkeen senioreissa
- 6.8.2026Suomalaisille onnistumisia PM-kisojen toisena kilpailupäivänä
- 5.8.2026Askellajiratsastuksen PM-kilpailut starttasivat Gæðingakeppniluokilla