OperaGames-luokan voitto Granrothille ja Baccaralle

7.7.2018

Savonlinnan lauantain gp-karsinnan lopputulos ei tavallaan yllättänyt ketään. Nähtiin jännittävä urheilukilpa, jonka Granroth voitti.

Susanna Granroth ja Baccara vauhdissa. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

OperaGames-luokan voitto Granrothille ja Baccaralle

Lauantain gp-karsinnan lopputulos ei tavallaan yllättänyt ketään. Nähtiin jännittävä urheilukilpa, jonka Granroth voitti.

Toisen kilpailupäivän pääluokassa, ja samalla kilpailujen nimikkoluokassa, 140 cm perusradalle lähti 25 ratsukkoa. Uusintaan nollatuloksella heistä tiensä selvitti kymmenkunta. Hattel Ridersien Susanna Granroth Baccaralla lähti ensimmäisenä ratsukkona uusintaradalle. Teki nollan, veti pohja-ajan 38.08, joka piti loppuun asti. Vastusta Granrothille yritti antaa ensin heti toisena suoritusvuorossa ollut seuratoveri Sanna Backlund Elanolla saaden tulokseksi nollan ja suoritusajan 39.86. Tämä jälkeen seuraavan kerran Granrothille pystyi kampoihin laittamaan oikeastaan vasta uusinnan viimeisenä startannut Mikael Forsten ja Birchcape's Wonderland. Ratsukko sai kuitenkin harmillisen pudotuksen toiseksi viimeisenä olleen sarjaesteen A-osalta, missä kohtaa voitto karkasi hänen ulottumattomiinsa. Lopulta he kellottivat maalissa suoritusajan 38.33.

Granroth itse harmitteli oikeastaan ainoastaan sitä, että joutui lähtemään uusintaan ensimmäisenä, eikä näin ollen päässyt ennen omaa suoritustaan näkemään miten lujaa muut ratsastivat. Ratsastajatar oli tyytyväinen lopputulokseen ja osasi iloita viime vuotisen OG-voittonsa saamasta jatkosta. Granroth starttasi luokassa Baccaran lisäksi myös Leopoldolla, jolla uusinnan tulos oli yksi pudotus ja sen myötä sija seitsemän. Huomiseen GP-kisaan Granroth lähtee kuitenkin vain Leopoldolla.

Toiseksi karsintaluokassa tuli Sanna Backlund & Elano ajalla 39.86 ja kolmanneksi Vitträskin Ratsastajien Marina Ehrnrooth & EVLI Ellington ajalla 41.66. "Tuplanollat" uusinnassa saavuttivat myös Hyvinkään Urheiluratsastajien Ville Kulkas & Nepton ajalla 42.24 ja Salon Ratsastusseuran Antti Linna & Voltano ajassa 53.31.

Päivän avoimissa luokissa Riding Club Ohenharjun Anne Penttinen & Rebeca viilettivät 130 cm korkeudella ratsastetussa Prix de Onni, hyvä elämä yhdessä by Medgroup luokassa kaksivaiheiselta radalta ykkössijalle ja Prix de Lassila&Tikanoja 120 cm aikaratsastusluokassa luokkavoittoon lasketteli nopeaakin nopeampi Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien Laura Patrikainen hevosella Lucky Luck.

Nuorten hevosten Racing luokissa Jcc Ridersien Petra Heikkinen otti ensimmäisen sijan sekä 7-vuotiaiden Prix de Anna Scarpati -luokassa 130 cm korkeudella hevosella Q And Q DK Z että 6-vuotiaiden Prix de Hööks -luokassa 120 cm korkeudella hevosella Hands Up HX. 5-vuotiaiden hevosten Prix de Hevosklinikka Elwet luokkavoittoon ratsasti Ratsastusseura Kivan Milka Kivikoski hevosella Ilene DHH.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina klo 8.30. Viimeisenä kilpailupäivänä ratsastetaan viisi luokkaa, joista päivän pääluokkina klo 13 LähiTapiola Grand Prix sarjan -osakilpailu ja klo 15 alkaen nuorten LähiTapiola Future Challenge -osakilpailu.

 

Tulokset

Savonlinnan Ratsastajat, OperaGames 7.7.2018

Luokka 8 - GP karsintaluokka 140 cm perusrata ja uusinta (25-7): 1) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Baccara 0-0/38.08, 2) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Elano 0-0/39.86, 3) Marina Ehrnrooth, Vitträskin Ratsastajat ry – EVLI Ellington 0-0/41.66, 4) Ville Kulkas, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Nepton 0-0/42.24, 5) Antti Linna, Salon Ratsastusseura ry – Voltano 0-0/53.31, 6) Mikael Forsten, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Birchcape's Wonderland 3033 0-4/38.33, 7) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Leopoldo 200 0-4/43.19,

 

Luokka 7 - 130 cm ratsastus kahdessa vaiheessa (31-8): 1) Anne Penttinen, Riding Club Ohenharju ry – Rebeca 0-(0)/37.05, 2) Marika Rättö, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Stellaria 0-(0)/37.58, 3) Tuisku Kivikoski-Vainio, Ratsastusseura Kiva ry – Claire II 0-(0)/37.68, 4) Janina Kvarnström, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Volovent du Veret 0-(0)/41.05, 5) Milka Kivikoski, Ratsastusseura Kiva ry – Fiona J 0-(0)/42.66, 6) Melina Nyberg, Vitträskin Ratsastajat ry – Sparta 0-(0)/43.73, 7) Kia Orhanen, Tuusulan Ratsastajat ry – Jarco van de Rundsvoort 0-(0)/43.88, 8) Elena Hämäläinen, Hattel Riders ry – Carla T. 0-(4)/44.93,

 

Luokka 6 - 120 cm aikaratsastus (46-12): 1) Laura Patrikainen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Lucky Luck 0/55.87, 2) Felicia Kallio, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Ekselence 0/58.51, 3) Anna Rämö, Stall Anna Riders ry – Alfabet 0/59.15, 4) Nea Tolonen, Ratsastusseura Ork ry – Armani 0/63.47, 4) Jemina Sensio, Mikkelin Ratsastusseura ry – Anonymous 3 0/63.47, 6) Eveliina Riikonen, Kiuruveden Ratsastajat ry – Zoncordes 0/64.68, 7) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Billy Windsor 0/65.47, 8) Jonna Hietala, Kokkolan Ratsastajat ry – Csaba 0/65.60, 9) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Energy MH 0/66.08, 10) Antti Jauhiainen, Kuopion Ratsastajat ry – Romonetty Z 0/67.55, 11) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Fantastic 0/68.54, 12) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – Laszlo 0/68.64,

 

Luokka 5A - Racing Trophy 130 cm ratsastus kahdessa vaiheessa (13-4):  ) Petra Heikkinen, Jcc Riders ry – Q And Q DK Z 0-0/33.69, 2) Julia Engblom, Salo Riding Club ry – Goldykaat 0-0/34.89, 3) Sanna Kröger, Golden Riders ry – My Medeia 0-0/35.02, 4) Noora Forstén, Helsingin Ratsastajat ry – Casalia R 0-0/36.19,

 

Luokka 5B - Racing Trophy 120 cm ratsastus kahdessa vaiheessa (9-3): 1) Petra Heikkinen, Jcc Riders ry – Hands Up HX 0-0/33.72, 2) Janina Kvarnström, Siuntion Urheiluratsastajat ry – Heather Nova 0-0/36.41, 3) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – Herbert 0-0/39.47.

 

Luokka 5C - Racing Trophy 110 cm ratsastus kahdessa vaiheessa (14-4): 1) Milka Kivikoski, Ratsastusseura Kiva ry – Ilene DHH 0-0/41.46, 2) Noora Forstén, Helsingin Ratsastajat ry – F-Chilli 0-0/42.17, 3) Sonja Mäkelä, Ratsastusseura Ork ry – Anjoviz 4/63.54, 3) Pauliina Kostilainen, Siilin Ratsastajat ry – Les Deux Magots 4/64.82, 3) Henna Kaaro, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Imperium 4/62.98, 3) Titta Fransson, Riihimäen Ratsastajat ry – I.Termie R 3 4/65.10, 3) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – Mr Polyvood 4/58.88, 3) Heini Puomila, Tampereen Ratsastusseura ry – Benét 4/66.33, 3) Meeri Sipiläinen, Lehtimäen Ratsastajat ry – Zarazo 4/68.30, 3) Ville Kulkas, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Utopie Z 4/68.92.