Peik Andersin ja Latania Z Tapiola GP:n murskavoittoon

1.6.2010

Ratsastajan talliin parkeerattiin tuliterä Mitsubishi Colt


Peik ja Latania Z, kuva Marcus Westermark.
 
Espoolainen Peik Andersin Andersin hyppäsi näytöstyyliin esteratsastuksen Tapiola Grand Prix-sarjan finaalin voittoon tehden ainoana puhtaan radan molemmilla kierroksilla Laakson ratsastusstadionilla sunnuntaina. Kun ratsukolla oli ennalta jo huikeat kolme osakisavoittoa, Tapiola GP:n sarjavoitto kotiutui ratsukolle ennätysmäisillä täysillä sarjapisteillä. Ratsukko osallistui vain kolmeen osakilpailuun voittaen niistä jokaisen, sillä finaalin ohella mukaan lasketaan kolme parasta tulosta viidestä osakilpailusta.

Historiallinen pistetili antoi myös avaimet uuden henkilöauton, Mitsubishi Coltin, rattiin. Voitto on jo ratsukon kolmas GP-estesarjassa, edelliset ovat vuosilta 2005 ja 2006, minkä lisäksi ratsastaja voitti kisan oriilla Lados vuonna 2001. Merkittävää voittoa ei otettu kuitenkaan esteillä, vaan pitkinä, välillä synkkinäkin työtunteina ratsastajan kuntouttaessa ratsuaan sinnikkäästi, antaumuksella ja suurella taidolla.

- Ei voi olla kuin onnellinen, että on näin fantastinen hevonen. Tunnen myös suurta ylpeyttä itseäni ja hevosenhoitajaani Helena Hyytiäistä kohtaan. Välillä tämä on ollut rämpimistä mudassa, kun on tullut takapakkia, Andersin tunnustaa.

Tapiola-ryhmän yhteysjohtaja Pia Blom-Johansson ojentaa voittoshekin Peikille, hevosta taputtaa SRL:n hallituksen edustaja Antero Salja ja pääsihteeri Fred Sundwall. Kuva marcus Westermark.

Andersinin menestystamma loukkaantui vakavasti tammikuussa 2006 liikenneonnettomuudessa Saksassa matkalla Espanjan Sunshine Tourille. Edeltävällä kaudella se oli voittanut mm. SM-kultaa ja GP-sarjan. Hevonen toipui kisakuntoon kesäksi ja se toisti GP-sarjan voittonsa, mutta syyskuussa vamma uusi aiheuttaen pidemmän sairasloman. Ilmeni, että hevosen ristiselän kohdalta on katkennut yksi ligamentti ja sitä paikataan vahvistamalla lihakset rautaiseen kuntoon.

- Ennen kaikkea hevonen tulee ulos ja liikkuu riittävän monta kertaa päivässä. Pitää olla myös hyvä tuntemus, että osaa työskennellä hevosenn kanssa riittävän paljon eikä ylittää sen sietokykyä. Se on taiteilua punaisen langan kanssa, pitää venyttää sopivasti, mutta ei niin paljon, että lanka katkeaa, Andersin sanoo.


Voittona uusi vauhtipeli kotitalliin, Mitsubishi Colt. Kuva Marcus Westermark.

Kotitiimin ahkera uurastus ja asiantuntemus on palkittu ja supertamma eteni Kenneth Wreden laatimalla, kookkaalla ja haastavalla finaaliradalla halukkaasti ja vaivattomasti, korvat iloisesti hörössä

- Vielä viimeisellä sarjaesteelle Latania antoi tunteen voimasta, se tuntui nyt parhaimmalta tämän kauden aikana, Andersin toteaa.

Tulevaa kisakalenteria ratsastaja suunnittelee rauhallisesti hevosen ehdoilla edeten.

- Pidän huolta siitä, että en ole liian nälkäinen. Ensin katsotaan että hevonen on kunnossa ja sitten jatkoa, hän sanoo.

Sanna Backlund ja Lilli Marlen vahvat kakkoset

Hämeenlinnalainen Sanna Backlund oli tammallaan Lilli Marlen toinen Laakson loppukilpailussa, Tapiola GP-sarjassa sekä Mitsubishi Leading Rider -kilpailussa. Mitsubishi Leading Rider kilpailussa mukaan otetaan avoimen sarjan ohella nuorten sarja, parhailla pisteillä viedään voittoauto ja toiselle ja kolmannelle jaetaan muhkeat rahapalkinnot. Esteratsastuksen GP-sarjassa on jaossa kaikkiaan 61.500 euroa palkintorahaa auton ohella.

Backlund otti ensimmäisellä radalla kaksi pudotusta, mutta teki erittäin nopean ja puhtaan suorituksen toisella kierroksella.


Sanna ja Lilli Marleen, arkistokuva Marcus Westermark.

- Eihän tässä olisi ollut oikein mitään mahdollisuuksia Peikiä vastaan. Mutta hopea ei ole häpeä, niinhän sanotaan. Hevonen on ollut minulla vasta vuoden ja muutaman kerran olen saanut sen lietsottua sellaiseen tilaan, että se ei pudota vaikka ratsastaja tekisi mitä virheitä tahansa, tänään toisella kierroksella se oli juuri sellainen, Backlund sanoo. Nyt kun vielä selviää, miten tämä lietsonta tapahtuu, ovi on auki mihin vain.

Myös Backlund kiittää taustajoukkojaan, erityisesti hevosfysioterapeutti Tuula Pursiaista, joka on hieronut ratsua olympialaisista palattuaan, joissa hän oli hoitamassa Kyra Kyrklundin olympiaratsu Maxia.

Backlund on arvostettu valmentaja ja hänen tiimillään oli paljon syytä iloon viikonloppuna. Valmennettavista Mikael Wahlman otti tuplavoiton sekä finaaliesteillä että nuorten Tapiola Pankki GP-sarjassa hevosilla Special Rose Surprice ja Prestige, Mitsubishi-kisassa hän oli Prestigellä kolmas. Tämän lisäksi Emilia Kerimaa voitti viisivuotiaiden Racing-fnaalin Werna Balialla ja Sara Kallioniemi otti ponien GP-voiton lauantaina Leonardo Davinzilla.


Miksu ja Prestige, kuva Marcus Westermark.

- Äärettömän lahjakas ja ahkera valmennettava, ikäisekseen taitava, Backlund kiittää Wahlmania.

Viime maanantaina vasta 16-vuotta täyttänyt Wahlmann teki tuplavoitoillaan 9.000 euron tilin.

- Radat olivat kivat, mutta aika paljon tuli virheitä, pitää siis olla jatkossa vielä ahkerampi ja lahjakkaampi, hän sanoo.


Miksu ja Special Rose Surprice, kuvaMarcus Westermark.

Ratsastajalla on harjoitteluun sikäli hyvät puitteet, että hänen perheensä pitää Korpikylän ratsastuskoulua Lahdessa. Suunnitelmissa on kilparatsastajan ura, mutta uusin menopeli odottaa autotallissa. Kevytmoottoripyörän ajamiseen tarvittava teoria- ja inssikoe ovat vuorossa maanantaina.

Nuorten Tapiola Pankki GP-sarjassa kolmanneksi tuli joensuulainen Kiira Miinin hevosella Talan J.W.B. Kaikki kärkiratsukot saivat finaaliradoilta yhteensä neljä virhepistettä, mutta Miinin jäi Wahlmanista ajassa.

Kiira ja Talan J.W.B., kuva Marcus Westermark.

Kolmanneksi senioreissa ratsasti Auran Raimo Aaltonen tammalla Elektra F sekä finaaliesteillä että GP-sarjassa. Toisella ratsulla, Eafons Polyfinolla, etappi ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan hevosen kieltäessä ulos kilpailusta. Vuosi sitten Aaltonen suistui satulasta hevosen tehtyä stopin esteelle. Muissa kilpailuissa ratsukolla on mennyt upeasti, tilillä on mm. SM-kultaa tältä ja edelliseltä kaudelta. Viime kaudella Aatonen voitti kaiken voitettavan, mutta menetti huippuratsunsa L'Umonian loukkaantumisen johdosta keväällä. Onneksi tilalle tullut Elektra F vaikuttaa hyvin lupaavalle.

- Elektra oli positiivinen yllätys, sen kanssa voi päästä vaikka kuinka pitkälle, Aaltonen tuumii.

Yhteistyö Tapiolan kanssa jatkuu

Tapiola GP-sarjat ovat esteratsastuksen merkittävimmät kansalliset kilpailusarjat ja niissä on mittavat rahapalkinnot. Kokonaispotti nousee huimaan 61.500 euroon ja rankingvoittona on vielä henkilöauto Mitsubishi Colt CZ3.

Nykymuodossaan Grand Prix -sarja syntyi vuonna 1997 ja Tapiola-ryhmä lähti yhteistyökumppaniksi kaudella 1998. Yhteystyösopimus jatkuu myös ensi vuonna. Sopimus Mitsubishi Leading Rider -kilpailusta on tehty vuodeksi ja jatkosta lähdetään neuvottelemaan myönteisin mielin.

- Tämä on erinomainen sarjakilpailu, on lajille erittäin tärkeää, että meillä on hyvä kansallinen liiga, Andersin kiittää.

- He…..n - piip - HYVÄ!, hän toteaa voittoautostaan kieputeltuaan sillä tiukkoja kurveja vauhdikkaalla kunniakierroksella.

TELEVISIOINTI
YLE: kisakooste nähdään heti sunnuntai-iltana YLEn nettitelevisiossa www.yle.fi/urheilu . Urheilukanava: GP-finaalista luvassa lähetykset Urheilukanavalla: 9.9 klo 21.30 sekä 11.9 klo 18, lisätietoja: www.urheilukanava.fi
Horsetube: koko GP-osakilpailut, runsaasti myös muuta ratsastusta www.horsetube.fi

LINKKEJÄ
Kilpailujärjestäjän sivut: www.triplecrown.fi
Ratsastajainliiton
sivut: www.ratsastus.fi
Sarjakilpailutilanteet, lähtölistat ja tulokset: http://kipa.ratsastus.fi

SARJATULOKSET ESTE-GP 2008, TOP TEN

Tapiola Grand Prix, sarjatulos
1) Peik Andersin / Latania Z (Espoo) 90
2) Sanna Backlund / Lilli Marlen (Hämeenlinna) 76
3) Raimo Aaltonen / Elektra F (Aura) 65
4) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino (Aura) 64
5) Maiju Mallat / Caravelle (Virrat)
5) Janna Huhtanen / Sultana D (Janakkala) 60
7) Joonas Vaahtera / Cincinnati (Karjaa) 50
8) Jukka Rantanen / Artos (Ypäjä) 46
9) Tom Gordin / Horse Boutique Odolo (Kirkkonummi) 44
10) Emmi-Maria Ojala / Harley Hill (Pori) 42

Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix, sarjatulos
1) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Lahti) 74,
2) Mikael Wahlman / Prestige (Lahti) 70
3) Kiira Miinin / Talan J.W.B (Joensuu) 69,
4) Minna Haikarainen / Little Fair (Espoo)
5) Minna Haikarainen / Carlos (Espoo) 68,
6) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx (Espoo) 64 ,
7) Ville Peltokoski / Nickelson (Oulu) 60
8) Anna-Julia Kontia / Escape (Ylöjärvi) 49
9) Mari Levänen / Tikarette (Hollola) 47
10) Katriina Melkkilä / Pedro IIV (Perniö) 45

Mitsubishi Leading Rider, kilpailu henkilöautosta
1) Peik Andersin / Latania Z (Espoo) 90
2) Sanna Backlund / Lilli Marlen (Hämeenlinna) 76
3) Mikael Wahlman / Prestige (Lahti) 74

Luokkatulokset sunnuntai

Tapiola GP-finaali
Luokka 11, 150+150 cm arv A.2.0 + A.2.0 Tapiola Grand Prix, Triple Crown-osakilpailu, 11 lähti, 4 sijoittui
1) Peik Andersin / Latania Z (Kauniainen) 0-0/53,66, 2) Sanna Backlund / Lilli Marlen (Hämeenlinna) 8-0/51,80, 3) Raimo Aaltonen / Elektra F (Aura) 4-4/53,49, 4) Janna Huhtanen / Sultana D (HARI) 8-4/55,55, 5) Emmi-Maria Ojala / Harley Hill (POR) 8-8/57,15, 6) Maiju Mallat / Caravelle (Tampere) 12-8/52,30, 7) Ville Kulkas / Victory-M (Tampere) 12-8/55,10

Tapiola Pankki nuorten GP-finaali
Luokka 10, 140+140 cm arv A.2.0+A.2.0 Tapiola Pankki Nuorten GP Finaali, 16 lähti, 5 sijoittui voittajalle myös liput Kyra Kyrklundin Team PP -valmennusnäytökseen
1) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Lahti) 0-4/50,05, 2) Mikael Wahlman / Prestige (Lahti) 4-0/50,68, 3) Kiira Miinin / Talan J.W.B (Pohjois-Karjala) 4-0/52,02, 4) Minna Haikarainen / Little Fair (Espoo) 0-4/52,67, 5) Minna Haikarainen / Carlos (Espoo) 0-8/55,35, 6) Ville Peltokoski / Nickelson (Oulu) 0-10/65,76, 7) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx (Kauniainen) 12-0/57,85, 8) Katriina Melkkilä / Pedro VII (Melkkilä) 8-9/61,42, 9) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape (Tampere) 0-19/68,68, 10) Tomas Kiviranta / Dream Of Me (Tuusula) 8-21/63,22, 11) Sanna Kröger / Rallady (PRP-) 20/104,32, 12) Minna Haikka / Pylos (KARA) 25/106,93,