Peik Andersin ja Latania Z voitokkaina GP-sarjaan

1.6.2010


Peik ja Latania Z jälleen voitokkaina pitkän paussin päälle. Kuva Marcus Westermark.

Peik Andersin teki näyttävän comebackin kilparadoille huipputammallaan Latania Z pitkän kisatauon jälkeen voittamalla esteratsastuksen Tapiola GP-sarjan ensimmäisen osakilpailun Alahärmän Powerparkissa sunnuntaina.

- Olemme tehneet melkein kaksi vuotta töitä, että pystymme palaamaan radoille, ja on äärimmäisen mukavaa, että onnistuimme näin hyvin. Ja hevosella oli radalla hemmetin hauskaa, Andersin iloitsee.

Ratsastajalla on tilillään jo kolme GP-sarjan voittoa kolmen SM-kullan ohella, näistä puolet mahtavalla Latania Z:lla.

- Vaikeaa on se, että vamma on olemassa ja sen kanssa joudumme elämään päivä kerrallaan. Latania on kuin ratsastusmaailman Jari Litmanen. Kun se on kentällä, odotettavissa on menestystä, mutta koskaan ei tiedä koska se on seuraavan kerran kentällä. SM-kilpailut on siltä täysin poissuljettu ajatus, kolme kovaa luokkaa peräkkäin on liikaa. Jos kaikki menee hyvin, hyppäämme seuraavan kerran kuukauden päästä, ehkä Savonlinnan osakilpailussa.

Andersinin menestystamma loukkaantui vakavasti tammikuussa 2006 liikenneonnettomuudessa Saksassa matkalla Espanjan Sunshine Tourille. Edeltävällä kaudella se oli voittanut mm. SM-kultaa ja GP-sarjan. Hevonen toipui kisakuntoon kesäksi ja se toisti GP-sarjan voittonsa, mutta syyskuussa vamma uusi aiheuttaen pidemmän sairasloman. Selästä on rikkoutunut yksi ligamentti ja sitä yritetään paikata lihaksia voimistamalla.

Andersinin ohella ainoan tuplanollan GP-luokassa teki toiseksi tullut Maiju Mallat suomalaissyntyisellä tammalla Caravelle juhlistaen näin samalla syntymäpäiväänsä. Ratsastajan nopeaa ratsastusta ja tiukkoja kaarteita siivitti paikalla olleet kaksi tarkkaa silmäparia. Mallat valmentautui kärkiratsastajiemme Noora Pentin ja Mikael Forsténin luona kevätkaudella ja pariskunta oli paikalla kilpailuja seuraamassa antaen samalla ratsastajalle valmennusapua.

Nuorten GP-sarja Kontiolle

Tapiola Pankki Nuorten GP-luokan voiton vei ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio, 17, hevosella Rio Nuevo, joka on 9-vuotias, suomalaissyntyinen FWB-ruuna. Ratsastaja lähti toiselle kierrokselle viimeisenä tietäen, että vain virheetön ja nopea ratsastus toisi voiton. Ratsukko oli kummankin kierroksen paras.

- Rio oli puhdas molemmilla kierroksilla ja nopea toisella. Se tuntui tosi hyvälle ja uskalsin kääntää sitä ja ratsastaa aikaa. Hieno kilpailu, tulin tänne mielelläni. Kaikki eivät ole pitäneet täällä pohjasta, mutta minun hevoseni ovat viihtyneet sillä hyvin. Aki oli tehnyt tosi kivat radat ratsastaa., Kontio kiittää ratamestari Aki Ylännettä.

Juuli ja Rio Nuevo. Kuva Marcus Westermark.

Kontion kauden päätavoite on GP-sarjan ohella junioreiden EM-kilpailuissa Prahassa heinäkuussa.. Kontio ratsasti viime kaudella menestyksestä ja voitosta toiseen päästen aina EM-kilpailujen finaaliin asti. Nuorella ratsastajalla on hallussaan jo yli kymmenen voittoa kansainvälisiltä esteiltä. Kevätkaudella hän valmentautui ja kilpaili menestyksekkäästi Keski-Euroopan areenoilla. Kunnianhimoisella ja lahjakkaalle Kontiolle povataan hienoa uraa esteratsastuksen kärkijoukossa.

GP-sarja seuraavaksi Savonlinnassa

Kilpailusarjaan kuuluu viisi osakilpailua ja finaali. Toinen osakilpailu hypätään Savonlinnassa heinäkuun alussa, minkä jälkeen kisakierros jatkuu Turkuun, Saloon ja Kuopioon. Finaali ratsastetaan syyskuun alussa Helsingissä. Ratsukoiden kokonaistuloksessa otetaan huomioon kolmen osakilpailun ohella finaalin pisteet. Yhteensä sarjoissa jaetaan yli 61.500 euroa rahapalkintoja.

Tapiola-sarjojen ohella käydään Mitsubishi Leading Rider -kilpailu, jossa koko sarjasta eniten pisteitä kerännyt ratsastaja, nuori tai seniori, saa omakseen Mitsubishi Colt CZ3-henkilöauton. Toiseksi Mitsubishi-kilpailussa sijoittunut ratsastaja voittaa 5.000 ja kolmas 3.000 euroa.

Tapiola Grand Prix'n osakilpailut ratsastetaan 140-145 cm:n ja finaali 150 cm:n tasolla. Nuorille estekorkeus on 135 cm osakilpailuissa ja 140 cm finaalissa. Kilpailut ratkaistaan kahdella kierroksella. Toiselle kierrokselle pääsee ensimmäiseltä vähintään kymmenen parasta ratsukkoa tai kaikki ensimmäisen radan virhepisteittä selvittäneet.

Ensimmäisessä Tapiola Grand Prix -osakilpailussa lähtöjärjestys arvotaan. Seuraavissa osakilpailuissa lähtöjärjestys määräytyy GP-pisteiden mukaisesti käänteisessä paremmuusjärjestyksessä.

Pentti ja Forstén kihlautuivat Alahärmässä
Noora ja Mikko keskellään valmennettavansa Maiju. Kuva Marcus Westermark.

Esteratsastaja Noora Pentti vastasi Mikael Forsténin kosintaan myöntävästi varhain lauantaina-aamuna Alahärmässä.

- Kosinta ei niinkään yllättänyt, paikka ja aika kyllä vähän. Hotelli Alahärmässä ja ennen aamiaista. Ei ollut niinkään amerikkalaisissa elokuvissa nähtyä tunnelmaa, vaan suomalaisen suoraa toimintaa, Pentti nauraa. Hääpäivää ei ole vielä päätetty ja sormuskin odottaa valintaa.

- Veljeni sai tyttöystävänsä kanssa juuri vauvan ja tulimme heitä katsomaan torstaina, siitä oli hyvä jatkaa Alahärmään kansallisia kilpailuja seuraamaan. Oli mukavaa käydä yhdessä Suomen suvessa ja tavata ystäviä, huomenna Hollantiin sulhonsa kanssa palaava Pentti kertoo.

TELEVISIOINTI
Esteratsastuksen GP-osakilpailujen kooste nähdään YLEn urheilun netissä heti kilpailujen jälkeen www.yle.fi/urheilu . Koko kilpailu nähtävissä myöhemmin Horsetuben nettitelevisiossa www.horsetube.fi .

KILPAILUPAIKKAKUNNAT 2008
1. 30.5.-1.6.  Alahärmä   
2. 4.-6.7. Savonlinna  
3. 18.-20.7. Turku, Metsämäki 
4. 1.-3.8. Salo   
5. 15.-17.8. Kuopio   
finaali 5.-7.9. Helsinki

KILPAILUAJAT - ratkaisun paikat noin klo 15-16!
Ensin hypätään nuorten GP:n 1. kierros, sitten senioreiden 2. kierros. Kilpailu ajoitetaan niin, että nuorten ratkaiseva toinen kierros alkaa noin klo 15 ja senioreiden heti sen jälkeen.

LINKKEJÄ
Kisakooste YLEllä: www.yle.fi/urheilu
Koko kisa: www.horsetube.fi
Kisajärjestäjä: Pro Horse Races ry: http://prohorseraces.sporttisaitti.com
Powerpark: http://www.powerpark.fi
Ratsastajainliiton sivut: www.ratsastus.fi
Kilpailukutsu, ilmoittautuneet ja tulokset: http://kipa.ratsastus.fi


Tuloksia Powerpark Horse Show, Alahärmä 1.6.2008

Tapiola Grand Prix
140 cm, kaksi kierrosta, molempien kierrosten virhepisteet ja toisen kierroksen aika ratkaisevat. Lähti 33, sijoittui 8.
1) Peik Andersin / Latania Z, Kauniaisten Rats. 0+0 47,77, 2) Maiju Mallat / Caravelle, Tampereen Rats.seura 0+0 48,79, 3) Janna Huhtanen / Sultana D, Hattel Riders 1+0 62,01, 4) Sanna Backlund / Lilli Marlen / Hattel Riders 4+0 50,34, 5) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino, Auran Rats. 0+4 50,60, 6) Raimo Aaltonen / Elektra F, 0+4 52,01, 7) Joonas Vaahtera / Cincinatti, Tapiolan Rats.0+4 59,01, 8) Charlotte Westerlund / Rantadu, Kauniaisten Rats. 0+8 53,55

Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix
135 cm, kaksi kierrosta, molempien kierrosten virhepisteet ja toisen kierroksen aika ratkaisevat. Lähti 34, sijoittui 8. 
1) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo, Tampereen Rats.seura 0+0 44,85, 2) Emiilia Johansson / Fiorella, Suomen Kenttärats.seura 0+0 49,08, 3) Mari Levänen / Tikarette Hollolan Rats. 0+0 54,21, 4) Minna Haikarainen / Carlos, Riding Team Nuuksio 0+0 57,56, 5) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise, Korpikylän Rats. 1+0 62,05, 6) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx, Kauniaisten Rats. 0+4 1+50,21, 7) Katriina Melkkilä / Pedro VII, Melkkilän Rats. 0+4 61,06, 8) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape Tampereen Rats.seura 0+11 73,26

Tilanteet GP-sarjoissa ja Mitsubishi Leading Rider -kilpailussa ovat samat kuin ensimmäisen osakilpailun tulos.