Pete Perkiö menestyi reiningissä Saksassa

1.6.2010

Suomalainen lupaus lännenratsastuksessa, nurmijärveläinen Pete Perkiö, 15, on noussut nuoresta iästään huolimatta kansainväliseksi menestyjäksi lännenratsastuksessa. Hallitseva reiningin Suomen mestari ratsasti sunnuntaina voittoon amatöörien intermediate-luokassa quarterruuna Boggies Little Lenalla Kreuthissa, Saksassa NRHA Breeders Derbyssä.



- Olen oikein tyytyväinen, en osannut odottaa luokkavoittoa. Se oli tiukka skaba, minulla oli samat pisteet toisen ratsastajan kanssa, mutta voitto arvottiin kolikolla minulle. Uusintaa ei tehty kilpailun tiukasta aikataulusta johtuen. Nämä ovat isot kisat, joihin lähdin treenarini Nico Hörmannin suosituksesta. Puitteet, pohjat ja areena ovat täällä erittäin hyvät, Perkiö kertoo.

Lauantaina ratsastaja oli neljäs kansainvälisessä nuorten reiningkilpailussa, joka oli erittäin kovatasoinen, sillä siihen saivat osallistua myös ammattilaiset. Perkiö olisi ikänsä puolesta kuulunut junioreihin, mikä nostaa saavutusta entisestään. Perjantaina ratsukko oli hienosti 96 lähtijän amatööriluokassa kolmas.

Mikä tekee nuoresta suomalaispojasta vahvan vastuksen kokeneille eurooppalaisille kisakumppaneille?

- Halu oppia ja kova työ. Petellä on lahjoja aistia hevosta, hän pystyy reagoimaan tarkasti ja nopeasti hevoseen. Saksan reiningin nuorisovastaava kiitti Peten ratsastusta tyylikkääksi, tarkaksi ja virheettömäksi, kertoo pojan isä Seppo Perkiö.

Boggies Little Lena, 9, on ostettu vuosi sitten saksalaisen lännenratsastaja ja valmentaja Hörmanin tallista valmentajan ystävältä.

- Sillä oli kilpailtu hyvin vähän ennen kuin se tuli minulle. Se on oikein mukava ja osaava hevonen, en osaa vielä saada siitä ihan kaikkea ulos mihin se pystyy, Pete Perkiö sanoo.



Rankka derbyviikko

NRHA Breeders Derby Saksan Kreuthissa järjestettiin hienossa Ostbayernhallessa. Kilpailut ovat Saksan pääkilpailut 4-5-vuotiaille hevosille ja yksi lännenratsastuksen tärkeimmistä Euroopassa. Kilpailussa oli mukana 470 hevosta ja 8 kisapäivän aikana oli yli 1000 lähtöä. Tämä vuonna erityistä huomiota saivat Euroopan ensimmäiset CRIJ-kisat junioreille (14-18 v.) ja CRIY nuorille ratsastajille (16-21 v.) sekä Non Pro-kilpailijoiden eli ei ammattilaisten ratsastajien runsas lukumäärä. Kaikki luokat olivat reiningiä. Päivän ensimmäinen reiningluokka alkoi n. 7.30 ja viimeinen luokka päättyi n. 23.00. Suurimmissa luokissa oli n. 150 lähtijää ne kestivät 14-15 tuntia.

- Pete valmistautui kisoihin valmentajansa Nico Hörmannin luona kaksi viikkoa ennen kisoja. Nico antoi myös korvaamattoman arvokasta apua kisojen aikana yöllisissä treeneissä. Hän neuvoi miten lämmitellä hevonen juuri sinä päivänä ja antoi neuvoja kisataktiikkaan kunkin luokan osalta aina erikseen. Nico oli käytännössä koko ajan Peten tukena, isä Perkiö kertoo.

- Valmistautuminen ja varsinkin kisaviikko oli todella raskas, mutta antoisa kokemus. Treenit kisaviikolla oli nimittäin tehtävä pääosin yöllä. Pääareena oli viimeisen luokan päättymisestä vapaassa käytössä aina seuraavaan aamuun puoli seitsemään saakka. Alussa areenalla oli harjoittelemassa pahimmillaan yli 100 ratsukkoa, jolloin käytännössä harjoittelemaan oli tultava joka yö 1-2 aikaan. Tällöin ratsastajia oli 30-60 ja harjoittelu oli paremmin mahdollista. Nukkumaan pääsi vasta 3-4 aikaan aamuyöllä. Kun Petelle vielä osui muutama startti 8-9 aikaan aamulla, saa käsityksen kisaviikon rankkuudesta, hän jatkaa.

Kilpailu oli Pete Perkiön kauden päätavoite, seuraava tärkeä koitos on SM-kilpailuissa syyskuun lopussa Tampereella.

Tuloksia CRI**, CRIJY, NRHA Breeders Derby, Kreuth 28.-29.6.

Sunnuntai 29.6.
Intermediate Non-Pro
1) Pete Perkiö / Boggies Little Lena 140,5       
2) Sarah Brechtl / A First Time Affair 140,5         
3) Frederyk Schikora / Pride Of Pepper 137,5

Lauantai 28.6.
CRI-Y, lähti 15
1) Josefin Lintner / Miss Estrella Del Cielo 214,5
2) Felix Schnabel / Smart In The Dark 213  
3) Kim Obenhaus / Merlin The Magician 212,5       
4) Pete Perkiö / Boggies Little Lena 210

Perjantai 27.6.
Limited Non Pro, lähti 96
1) Tanja Mahnke / Mr Bh Jac 143,5
2) Daniel Arnold / Olena Fiftyfour 142,5
3) Perkiö Pete / Boggies Little Lena 141
Järjestäjän internetsivut: http://www.nrha.de/

Lisätietoa Seppo Perkiöltä reiningin kisaluokista:

CRI Young Rider -luokka on avoin kaikille 21-vuotiaille tai sitä nuoremmille amatööreille ja ammattilaisille. Tässä luokassa oli 16 lähtijää mukana monia nuoria ammattilaisia asiakkaidensa hyvillä hevosilla. Luokan taso oli kova ja NRHA Germanyn presidentti Kay Wienrich oli tyytyväinen luokan suoritustasoon. Erityisen tärkeänä hän piti sitä, että CRIY luokassa oli mukana osallistujia neljästä Euroopan maasta: Saksasta, Suomesta, Itävallasta ja Puolasta. Tarkoituksena on järjestää FEI:n alaiset reiningin nuorten EM-kilpailut vuoden 2009 syksyllä, mutta tämä vaatii sitä, että myös muut maat (Saksan ohella) järjestäisivät CRIY ja CRIJ luokkia. Tästä syystä Suomen osallistumista CRIY luokkaan pidettiin tärkeänä asiana ja me saimmekin "VIP-kohtelun". Kaikki olivat yrittäin ystävällisiä, kannustavia ja auttavia. Kay Wienrich lupasi, että Saksa tulee järjestämään seuraavat CRIYJ kisat keväällä Osterturnierin yhteydessä.

NRHA Non-Pro -luokat tarkoittavat sitä, että ratsastaja on amatööri eikä ratsuta korvausta vastaan toisten hevosia tai kilpaile niillä. Siten Non-Pro voi kilpailla vain omalla, perheensä, perheyhtiön jne hevosella. Tämän lisäksi Non-Pro luokat on jaoteltu ratsastajan saamien voittorahojen yhteissumman perusteella eri luokkiin: Limited Non-pro, Intermediate Non-pro ja Non-Pro. Viimeisessä luokassa ei enää ole voittorahojen suhteen mitään rajoituksia. Peten voittama Intermediate Non-Pro on siten arvostetumpi luokka, mutta ei pidä myöskään väheksyä Limited Non-Pro luokan kolmatta sijaa lähes sadasta osallistujasta.