PM islanninhevoset, finaalit
1.6.2010
Katie Brumpton ja Viljar voittivat PM-hopeaa
Sunnuntaina ensimmäisenä A-finaalina ratsastettiin junioreiden ja nuorten yhdistetty T2-luokka, jossa Katie Brumpton ja Viljar frá Skardi edustivat Suomeai. Katie johti ennen viimeistä osiota, mutta Viljar oli hieman epätasainen töltissä vapain ohjin. Katie ja Viljar ottivat hopeaa pisteillä 6,84. Voittaja oli Ruotsin Charlotta Gripenstam hevosella Komma från Barnegård (7,12).
Senioreiden nelikäynnin aikana suomalaiset katsojat kannustivat sydämellisesti, kun Nicola Bergman-Kankaala ja Bruni frá Suluholti saapuivat radalle. Ratsukko oli kolmannen askellajin eli käynnin jälkeen johdossa, mutta lopulta Niki ja Bruni yltivät neljännelle sijalle. Muut luokassa kilpailleet ratsut olivat erittäin vahvoja nelikäyntihevosia. Nikin ja Brunin pisteet olivat 7,07. Mestaruuteen ratsasti islantilainen Anna Valdimarsdóttir harmaan kirjavalla oriilla Sibelius von Eichenhofilla (7,37).
Katie oli suomalaisten kiihkeän kannustuksen kohteena junioreiden ja nuorten yhdistetyssä viisikäynnin finaalissa. Neljä askellajia sujui erinomaisesti ja Katie johti finaalia pitkään. Viljarin passi oli hieman nelitahtista, joten siitä saadut pisteet tiputtivat ratsukon viidennelle sijalle. Pisteitä kertyi 6,43. Mestaruuden voitti tasaisella suorituksella Ruotsia edustava EIvindur Mandal Hreggvidson hevosella Fákur från Hesteryd (6,74).
- Olen itse asiassa tyytyväisempi tölttiin kuin viisikäyntiin. Kuumuus ja valmentautuminen ovat selvästi väsyttäneet Viljaria ja vapailla ohjilla ratsastetussa osiossa ori tuntui voimattomalta. Se ei kantanut itseään enää yhtä hyvin kuin aiemmin ja rullasi jonkin verran. Mutta kaksi ensimmäistä osiota olivat tosi hyvät. Viisikäynnissä olisin odottanut hieman parempia passipisteitä. Siirtymiset passiin olivat mielestäni hyvät. Mutta olen erittäin iloinen Eivindurin puolesta, sanoo Katie. - Finaalien ratsastaminen ei jännitä oikeastaan ollenkaan. Niihin lähdetään pitämään hauskaa ja finaalien ratsastuksessa täytyy uskaltaa ottaa vähän riskejäkin. Nyt aion lomailla pari päivää, sen jälkeen lähden muutamaksi kuukaudeksi Pallille töihin Islantiin. Sitten menen takaisin Ruotsiin Hjaltin ja Camillan luo, kertoo Katie.
Töltti T1:n senioreiden A-finaali päättyi suomalaisratsukon osalta kesken taiston. Bruni polkaisi kenkänsä irti ja kantansa auki juuri lisätyn töltin kierroksen alussa. Töltissä PM-kultaa vei islantilainen Hjalti Gudmundsson hevosella Reynir frá Hólshúsum (7,67). Ratsukko voitti karsinnan, mutta vältti silloin täpärästi hylkäyksen koska hidastus suorituksen lopussa tapahtui melkeinpä liian myöhään.
Teksti:
Anu Siivonen & Johanna Talasterä
Uutiset
- 19.9.2024Katso nyt Kaviouralla Iltatee-webinaarit ajankohtaisista aiheista
- 18.9.2024Kuusi kouluratsukkoa Helsinki Horse Show´n Pohjola Superfinaalissa – puolet suomenhevosia
- 17.9.2024Kouluratsastuksen ikäluokkafinaalit ratkottiin viikonloppuna
- 15.9.2024Valjakkoajossa voittoja ja sijoituksia Tagadista
- 15.9.2024Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar vuoden 2024 Pohjola Grand Tour voittajat
- 10.9.2024Kouluratsastuksen Pohjola Tourin finaalit ratkeavat sunnuntaina Hyvinkäällä
- 9.9.2024Merita Hagrén ja Alkaline hopealle nuorten hevosten kouluratsastuksen MM-kilpailuissa Hollannissa
- 8.9.2024Suomelle kulta- ja hopeamitaleita kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksista
- 8.9.2024Esteratsastuksen sarjakilpailufinaalit ratkottiin Hyvinkäällä
- 6.9.2024Pariisin paralympialaiset - ”Ei voi enempää toivoa, kun tekee paralympialaisissa oman ennätyksensä”