PM-vammaisratsastus 1. päivä
1.6.2010
Vammaisratsastuksen PM-kilpailu, Vallenbaek, Tanska 11.11.
Katja Karjalainen sijoittui toiseksi
Vammaisratsastajien epäviralliset PM-kilpailut käynnistyivät lauantaina Tanskan Vallenbaekissa. Suomen Katja Karjalainen sijoittui I ryhmän luokassa toiseksi hevosellaan Backyard´s Be Pop. Samaan luokkaa osallistunut Matilda Friberg sai kilpailla lainahevosella, koska hänen oma hevosensa oli sairastunut kuljetusmatkalla Tanskaan.
Kokeneet ennakkosuosikit ottivat lauantain luokkavoitot. Ryhmässä IV ykköseksi ratsasti norjalainen paralympiavoittaja Ann Cathrin Lübbe hevosella Zanko. Myös ryhmän I ja III voittajat Norjan Jens Lasse Dokkan ja ruotsalainen Gabriella Löf ovat asiantuntijoiden mukaan vahvoja kultamitaliehdokkaita. Kilpailun epävirallinen status johtuu siitä, että mestaruuksista ratsastetaan noudattaen Tanskan kansallisia sääntöjä kansainvälisten sääntöjen sijasta.
- Suomessa aktiivisesti kilpailevia vammaisratsastajia on 6-8 henkilöä. Tänä vuonna he ovat ratsastaneet yhteensä 10 starttia seuratason yläpuolella, joten kilpailukokemuksen hankkiminen on meille erittäin tärkeää, kertoi Ratsastajainliiton vammaisratsastusvastaava Merja Alasjärvi ennen kilpailun alkamista.
Suomen joukkuetta Tanskassa johtaa Anneli Hämäläinen ja valmentaa Arto-Pekka Heino.
Tulokset, 1. kilpailupäivä
Luokka 1a, Ryhmä I, 4 lähti, 2 sijoittui
1) Jens Lasse Dokkan / Lacour Norja70,4 % 2) Katja Karjalainen / Backyard's Be Pop Suomi 68,6 %, 3) Anita Johnson / Parlaments Ruotsi 62,0 %, 4) Matilda Friberg / Filippa Suomi 59,0 %
Luokka 3a, Ryhmä III, 4 lähti, 2 sijoittui
1) Gabriella Löf / Mar Cusé San Ruotsi 70,1 %, 2) Carolin Rutberg / Weltini Ruotsi 69,4 %, 3) Leena Jaakkola / Murat Suomi 67,2 %, 4) Linnette Hechmann Jørgensen / Sambo Af Mosevang (DEN) 65,8 %
Luokka 4a, Ryhmä IV, 13 lähti, 4 sijoittui
1) Ann Cathrin Lübbe / Zanko Norja 70,0 %, 2) Henrik Sibbesen / Lock Fight Tanska 69,9 %, 3) Line Jørgensen / Heslegård´S Parano Tanska 69,3 %, 4) Henrik Sibbesen / Blæsbjerg´S Lavento Tanska 67,6 %, 5) Elisabet Aardal-Eriksson / Epistel Ruotsi 67,3 %, 6) Sigrid Rui / Daylight Norja 67,1 %, 7) Charlotte Johansen / Sedona Tanska 66,4 %, 8) Åsa Pers / Markis Ruotsi 63,9 %, 9) Eeva Kaartinen / Tally Sun Suomi 63,1 %, 10) Sigrid Rui / Nanof Norja 62,3 %, 11) Tone Røsberg / Kawos Rocky Norja 62,0 %, 12) Christina Duedahl / May Diminish Tanska 60,1 %, 13) Anita N. Olsen / Courir Norja 57,4 %
Täydelliset tulokset: www.sivklub.dk
Uutiset
- 26.7.2024Paris 2024 - Kenttähevoset läpäisivät hevostarkastuksen Pariisin olympialaisissa
- 25.7.2024Paris 2024 - Kenttähevosilla huomenna hevostarkastus ja koulujoukkue tutustumassa kisapaikkaan
- 21.7.2024Keski-Suomen suurin esteratsastuskilpailu Päijänne Jumping Days kilpailtiin viikonloppuna Korpilahdella
- 21.7.2024Saana Nieminen kolmannelle sijalle kansainvälisessä matkaratsastuskilpailuissa Ranskassa
- 21.7.2024Veronica Nurmisesta Travenort's Ida-Marialla junioreiden kenttäratsastuksen Suomen mestari
- 21.7.2024Sani Illille lapsiratsastajien EM-hopeaa esteratsastuksessa
- 20.7.2024Paris 2024 - Kenttäratsastajat ovat perillä Ranskassa – valmistautumisleiri on Jardyssa
- 20.7.2024Anna Kivistö 27. vikellyksen MM-kilpailuissa Bernissä
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä