Savijärven valjakkoajon maraton eteni tuttujen kuskien johdolla
3.8.2019

Talvikki Järvinen ja Dancer T johtavat kahden päivän jälkeen. Kuva: Timo Pasanen.
Sipoossa päästiin kunnolla tositoimiin, kun valjakkoajon kansainvälisessä kilpailussa Savijärvi Top Drivingissa käytiin näyttävä ja vaativa maraton eli kestävyyskoe. Kansalliset luokat aloittivat kisapäivän, joten nähtävää oli heti aamusta alkaen.
Kuskit kiittelivät Savijärven rataa, että se oli vaativa ja mielenkiintoinen. Yleisökin pääsi seuraamaan kisaa aivan ratojen vierestä.
Kansainvälisessä hevosyksiköissä Talvikki Järvinen ja hevonen Danser T jatkoi siitä mihin koulukokeen jälkeen jäivät. He voittivat myös maratonin suurella erolla muihin, joten johto vain tukevoitui.
-Kovaa tultiin ja saimme kyllä hyvän suorituksen aikaan. Vaunut meinasivat mennä kahteen otteeseen jopa ympäri, mutta selvittiin hyvin. Kun vauhdissa tekee käännöksen nopeasti, niin noin voi käydä. Hevonen jaksoi hyvin ja oli kyllä taas menopäällä. Meillä oli mahdollisuus kokeilla maratonilla uusia asioita, niin sekin palveli hyvin meitä. Tultiin rennosti, mutta tarkasti ja kellokin tykkäsi, Järvinen kertoi.

Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro ovat onnistuneet hyvin kisassa. Kuva: Timo Pasanen.
Poniyksiköissä johdossa on Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro.
-On sinänsä harmi, että kisaan nyt yksin omassa luokassani. Tämä kisa on kuitenkin hyvää harjoitusta tulevaa varten. Mielessä ovat Unkarin MM-kilpailut ja sitä kohti tässä harjoitellaan. Kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin ja puitteet ovat loistavat, Takkinen kertoo.
MM-kisoihin Takkisen ohella tähtäävä Leena Vähä-Erkkilä kilpailee Savijärvellä kansallisessa luokassa. Hän johtaa tuota luokkaa kahden päivän jälkeen.
-Kansainvälisen tason poni S.W. Summer´s Dream Prince sai nyt lepohetken ja kisaan kokemattomammalla ponillani Pin Rock´s Chasing The Sun. Olemme saaneet taas hyvää kokemusta ja poni viihtyi Savijärven vaativalla maratonilla.

Leena Kalalahti ja Judym onnistuivat hyvin maratonkokeessa. Kuva: Timo Pasanen.
Kisat päättää sunnuntain tarkkuuskoe ja kisakeskuksessa kannattaa olla jo aamuyhdeksältä.
Tulokset: http://www.valjakko.net/2019/0208tulab
Timo Pasanen
Teksti ja kuvat
Uutiset
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan